Thor: The Dark World

Thor on ollut aina yksi suosikeistani Marvel-maailmassa lähinnä sen takia, että hänen ympärilleen liittyy niin paljon mytologiaa, menneitä aikoja kuin fantasiaakin, että hän vaikuttaa oikeasti aidolta ja muita ylempänä olevalta supersankarilta. Onhan hän sarjakuvassa ukkosen jumala maagisen vasaransa kanssa. Pidin myös jollain tasolla Thorin vuonna 2011 valmistuneesta ensimmäisestä osasta, jossa ukkosen jumala etsiskelee itseään sarjakuvia löyhästi kunnioittaen, mutta jollain tasolla Chris Hemsworthin hahmo jäi osittain yhdentekeväksi patsastelijaksi lähinnä PG-13-sekoilun ja sarjakuvia hieman epäkunnioittavan sävynsä takia. Senpä takia lähdin suurin epäilyin katsomaan vuonna 2013 valmistunutta Thor: The Dark World -elokuvaa, joka tavallaan lupasi parempaa, mutta samalla antoi odottaa jotain kamalampaa.

Tulos on itseasiassa siltä väliltä, sillä The Dark World sisältää jälleen kerran paljon elementtejä ja hahmoja sarjakuvasta, mutta kaikelle sille mytologialle ja maagisuudelle on jälleen kerran näytetty pitkää nenää ja todettu, että monia asioita voidaan selkeästi selittää tieteellä ja teknisyydellä. Siinä missä Malekith Kirottu (tässä elokuvassa hän on muuten lähes tunnistamattomaksi maskeerattu Christopher Eccleston) matkasi savuna ilmaan ja punoi pahoja juoniaan, niin tässä hän on vain “tavallinen dark elf”, joka lentelee isolla avaruusaluksellaan sinne ja tänne. Muutenkin “kahden maailman” sota on isketty The Dark Worldissa lähes yhdentekevälle tasolle, jossa ei lopulta ole kovinkaan paljon järkeä. Sarjakuvien mytologisuus ja maagisuus: ne ovat kaikki tiessään.

Näyttelijät ja heidän hahmonsa ovat sentään tuttuja sarjakuvien sivuilta. Chris Hemsworth on tietysti itseoikeutetusti Thor, joka vastaa sarjakuvien versiotaan melko hyvin. Itsevarma, oikeudentuntoinen ja aavistuksen räyhäkäs Thor on Hemsworthin näyttelemä ihan toimiva kokonaisuus. Myös Tom Hiddleston saa Lokina minulta pystyyn nostetun peukun, sillä mies on omassa laarissaan lähes pitelemätön ja muistuttaa itsesiassa hyvin paljon sarjakuvan esikuvaansa. Sivurooleissa sitten nähdään paljon tuttuja naamoja: on vanhaksi käynyt Anthony Hopkins Odinina, on Natalie Portman Thorin mielitiettynä ja muissa sivurooleissa nähdään mm. aina vakuuttava Stellan Skarsgård, sekä monille tuttu Idris Elba, Ray Stevenson ja Jaimie Alexander Rene Russoa unohtamatta. Toisin sanoen elokuvan näyttelijäkaarti on ainakin nimekästä ja jollain tasolla kunnossa.

The Dark Worldin tarina vain junnaa: jotenkin Malekithin keiju-armeija ei yhtäkkiä näytäkään niin uskottavalta, kun mukaan otetaan jälleen kerran maailmoja järisyttävä aines ja avaruusalukset. Tottakai, avaruusalukset ovat kuuluneet myös jollain tasolla Thor-jatkumoon, mutta jollain mystisellä tasolla Malekith joukkoineen tuntuu vain Thorille eräänlaiselta välivastukselta, jossa lyödään Kostajille isompaa vastustajaa. Se on samalla tavallaan sääli, sillä esimerkiksi Hiddlestonin panoksella elokuvasta oltaisiin saatu nopeasti huomattavasti kiinnostavampi kokonaisuus, joka löisi lisää pökköä pesään. Tosin pökön pesään lyömisellä myös Hemsworthin pitäisi jollain tavalla miehistyä tai “thoristua”, sillä osittain kiiltokuvamaisesta äijänköriläästä ei niin helposti vielä tehdä sarjakuvan peräänantamatonta ukkosen jumalaa. Mutta jokatapauksessa: pakkohan tämäkin elokuva oli katsoa näin vanhana Marvel-fanina.