Gravity

Tiedättekö sen tunteen kun elokuvista poistuessa ei pysty lopettamaan sisäistä hymyään. Nämä kerrat ovat nykypäivänä hyvin harvinaisia johtuen toki siitä että mitä enemmän elokuvia näkee sitä kriittisemmäksi niiden suhteen tulee. Onneksi elokuvamaailma ei kuitenkaan ole vielä valmis heittämään pyyhettä kehään, vaan tarjoaa meille edelleen elämyksiä, joita ei vain pysty unohtamaan. Meksikolainen ohjaaja/käsikirjoittaja Alfonso Cuarón tarjoaakin katsojille jotain uutta, joka hyödyntää ehkä tähän astisista 3D-elokuvista tätä teknologiaa parhaiten. Toki Avatar ja Hobitti olivat omalta osaltaan uraauurtavia teoksia mutta nyt mennään sellaisiin sfääreihin että katsoja todella pääsee päähenkiöiden pään sisälle… Siis todella!

Cuarón ei kuitenkaan ole mikään aivan katuojasta tempaistu ohjaaja, sillä miehen vyöltä löytyy muutama todella vakuuttava teos kuten yksi Harry Potter ja dystopinen Children of Men. Mutta nyt lähes 100 miljoonan dollarin budjetilla mies on luonut sellaisen teoksen, jonka johdosta mies ei varmasti joudu työttömyyskortistoon. Gravity on juoneltaan todella lineaarinen ja tapahtumat tapahtuvat lähes reaaliajassa, mutta voi pojat kuinka tämä imaisee sisäänsä. NASA:n työntekijät Ryan Stone ja Matt Kowalski ovat suorittamassa rutiinitehtävää kansainvälisellä teleskoopilla Hublella, jossa Kowalski lähinnä leikittelee viimeisellä avaruuskävelyllään ennen eläkkeelle siirtymistä Stonen koittaessa asiantuntevasti korjata teleskooppia. Kaikki on hyvin rutiininomaista ja mukavaa, kun harmittomalta kuulostava tiedonanto Houstonista herätää Kowalskin vaistot. Venäläiset ovat tuhonneet vanhaksi menneen satelliitin, mutta siitä syntyvä roju aiheuttaakin ketjureaktion, jonka alle Ryan ja Matt tahtomattaan joutuvat. Alkaa taistelu elämästä ja kuolemasta, jossa fysiikan lait eivät anna tuumaakaan periksi.

Nimestä huolimatta Ryania näyttelee nainen, ja ei mikä tahansa nainen. Sandra Bullock tekee ehkäpä uransa parhaimman suorituksen Gravityssa ja nainen ei sitä edes varmasti itse edes tajua. Täysin Bullockin harteilla oleva elokuva voisi paperilla kuulostaa erittäin vaaralliselta yhtälöltä, mutta ei syytä huoleen. Bullock ottaa Ryan Stonen roolihahmon haltuunsa sellaisella tunteella ja pieteetillä että käsissämme ei voi olla sama näyttelijä, joka esitti Miss Kovista. Näyttelijästä ei nimittäin ole tietoakaan, vaan katsojat saavat nauttia vain Stonen edesottamuksia. Kuriositeettina ja eräänlaisena ankkurin elokuvassa toimii George Clooneyn esittämä Kowalski, jonka rauhallisuus rauhoittaa myös katsojat. Siinä missä Stonen hyperaktiivisuus ja pelokkuus alkavat välillä vaikuttaa jopa katsojiin, niin Kowalski toimii rauhoittavana tekijänä ja uskon luojana, joka tietää mitä tekee. Kuin vanha tuttu setä joka vain hoitaa hommat sen suurempia ponnisteluja. Elokuvan näyttelijät siis luovat täydellisen tasapainon.

Myös itse avaruus on luotu lähes täydellisen autenttiseksi. Katsoja kuulee vain sen minkä itse astronautitkin. Avaruudessa ei ole ilmaa, eikä siis myös ääntä. Ainoastaan musiikki ja astronauttien hengitys täyttää elokuvasalin. Alun rauhallisuus muuttuu hetkessä henkeäsalpaavaksi pakokauhuksi kun hommat alkavat mennä munilleen. Katsojalle selviää hyvin pian astronautin todelliset vaarallisen työn lisät sekä sen avuttomuuden mitä pohjaton musta avaruus tuo tulleessaan. 3D luo täydellisen ympäristön avaruudelle ja asioilla on todellista syvyyttä. Katsoja on kuin tapahtumien keskipisteessä puristaen istuinten käsinojia rystyisen valkoisena. Ketjureaktiona etenevä elokuva on armoton, mutta samalla toivoa antava. Koskaan ei saa luovuttaa ja kaikesta voi selvitä kun käyttää päätään. Ryan Stonen hahmosta ei voi olla pitämättä ja kun lopputekstit lähtevät rullaamaan ote penkeistä hieman hellittää ja kaulan jänteet voivat vihdoin rentoutua. Gravity on ehdottomasti koettava 3D:nä mahdollisimman lähellä kangasta koska silloin siitä nauttii eniten. Miksi 3D:tä ei aina käytetä näin loisteliaasti? Ehdottomasti vuoden suurin yllättäjä ja paras elokuva genressään.