elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Jonkin verran kaikille tuttua televisiosarja House M.D.:tä ohjannut Miguel Sapochnik ohjasi kokopitkän esikoiselokuvansa vuonna 2010. Kyseessä oli elokuva nimeltä Repo Men, joka kertoi lääkealan... Repo Men -Noutajat

Jonkin verran kaikille tuttua televisiosarja House M.D.:tä ohjannut Miguel Sapochnik ohjasi kokopitkän esikoiselokuvansa vuonna 2010. Kyseessä oli elokuva nimeltä Repo Men, joka kertoi lääkealan yrityksen palveluksessa työskentelevistä miehistä, jotka hakivat maksuissaan epäonnistuneilta asiakkailta elimiä pois. Kuin ihmeen kaupalla Sapochnik sai myös  elokuvaansa myös pari tähteä, sillä hän ohjasi Repo Menissa sekä Jude Law:ta että Forest Whitakeria, jotka toimivat Liev Schreiberin näyttelemän business-henkisen niljakkeen palveluksessa. Tuloksena oli hämmentävä scifi-henkinen sekasotku, joka jollain tavalla muistutti Cronenbergin vimmaista sekaisuutta ja jollain tavalla kelvollista, kerran katsottavaa, elokuvaa, jossa lopulta on jotain järkeä.

Kuten kerrottua, Repo Men kertoo lääkealan firman palveluksessa olevasta Remysta (Jude Law), jonka tehtävänä on noutaa “huonoilta” asiakkailta annetut elimet takaisin. Hän on siis eräänlainen tulevaisuuden elinkauppiaan palkkamurhaaja, joka noutaa kohteeltaan pois munuaisia, maksoja ja joskus sydämiä. Työ on jossain mielessä Remylle palkitsevaa: onhan palkka hyvä ja kaverina häärää Forest Whitakerin näyttelemä armeijakamu Jake. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Remylle sattuu työtapaturma, jonka seurauksena Remy saa edustamaltaan yhtiöltä keinosydämen ja sitä kautta mies alkaa lipua rajan toiselle puolelle. Niiden puolelle, joita Remy ennen metsästi.

Repo Men on todellakin perinteinen “pahasta tulee hyvä” tarina, jossa työhönsä kyllästynyt ihminen alkaa edustamaan toista osapuolta. Lähinnä yleensä itseään. Ja sitähän Law sitten yrittää näytellä: scifi-maailman toimintatähteä, joka lyö, potkii, ampuu ja vuotaa verta ihan kiitettävästi. Mukana hikoilee vastapuolella (ja samalla puolella) Forest Whitaker ja Law:n mukana häärää varmasti useimmille tuttu Alice Braga (mm. Predators, I am Legend) hieman hämmentävässä ja luotaan työntävässä roolissa. Jotain Lawn roolihahmo kuitenkin Bragan roolihahmo Bethissä näkee, ehkä sitä samaa suurta hämmennystä kuin katsojakin, kun verta vuodetaan urakalla.

Toisaalta kun lähes ylitseampuva väkivalta menee välillä goren puolelle tullen sieltä takaisin jonkin rytmikkään musiikin voimalla (kuten Unkle -Burn My Shadow), niin katsoja alkaa väistämättä ajattelemaan, että onko Sapochnikin elokuvassa loppujen lopuksi mitään järkeä. Voin kertoa epäilijöille, että on, mutta sen tajuaa vasta sitten kun elokuvan on katsonut, koska Sapochnik ei ole tyytynyt elokuvassa helppoon, katsojia helpottavaan kerrontaan, jossa absoluuttisesti kaikki väännetään rautalangasta. Näin ollen Repo Menia voikin pitää jälkikäteen ajateltuna suhteellisen onnistuneena scifi-elokuvana, jossa on taustalla edes pieni järjen häivähdys ja jonka voi kategisoida jollain tasolla sarjaan “taide-elokuvat” pienen hymiömerkin kera.

  • 60%
    Repo Men -Noutajat - 60%
60%

Poiminta

Genret: toiminta,sci-fi,rikos
Kesto: 111 min
Ohjaaja: Miguel Sapochnik
Pääosissa: Alice Braga,Forest Whitaker,Jude Law,Liev Schreiber
Valmistusmaa: Yhdysvallat,Kanada
Valmistusvuosi: 2010

Sending
User Review
0 (0 votes)

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.