The Walking Dead -Season 3

HUOM! Arvostelu saattaa sisältää spoilereita!

Walking Dead -televisiosarjan käsikirjoittajat näyttivät ottavan opikseen siitä, mitä sarjan kahdesta ensimmäisestä tuotantokaudesta oltiin maristu. Suurin puute oli kahdella ensimmäisellä tuotantokaudella oli selkeästi kaikenlaisen loogisuuden puute, joka ilmeni pahimmillaan aivan järkyttävinä epäonnistumisina miljöössä ja sarjan hahmojen teoissa ja puheissa. Ehkäpä sarjaa leimasi Andrew Lincolnin näyttelemälle Rickille asetettu moraalinen vastuu, joka pakotti Rickin olemaan sarjassa kaikkien kanssa toimeentuleva mr. Nice Guy. Tämä onneksi älyttiin muuttaa sarjan kolmannelle tuotantokaudelle, jossa päästettiin Sarah Wayne Callies ulos sarjasta ja tehtiin Rickille tepposet. Tämä ja kokonaan uusi hahmonkehitys Kuvernöörin (David Morrissey) muodossa aiheutti kolmannelle tuotantokaudelle tilapäisen buustin, jolloin taisteltiin enemmän muita ihmisiä kuin zombieita vastaan. Tätä aikuistumisriittiä oltiinkin odotettu jo pitkään.

Toisaalta kun Wayne Callies kirjoitettiin ulos sarjasta jouduttiin tekemään kompromissi siinä, kenelle aasin hattu seuraavaksi annettiin. Tämä rooli sysättiin täysin Laurie Holdenin näyttelemän Andrean harteille, sillä toisella tuotantokaudella sisuuntunut ja kovistunut nainen sysättiin täysin uudelle maailmanparantajalinjalle. Juuri kun katsoja ajatteli, että “huh, päästiinpähän Lorista”, niin tilalle astuu Andrea, jonka hyviä tarkoittavien tekojen ja ajatusten pohjalta moni saa mieluummin keppiä kuin porkkanaa. Tässä on toisaalta myös sarjan hirvittävä ristiriita ja mielipaha, kun hyvälle uralle kirjoitetut hahmot muutetaan taas kerran toiseen suuntaan. Toisaalta kolmannella tuotantokaudella nähdään yksi hieno comeback ja pari uutta hahmoa, joista varsikin Danai Guriran esittämä Michonne on mahtavan tinkimätön paketti, jonka pehmenemistä kukaan katsoja tuskin toivoo.

Mieluinen comeback nähtiin myös Michael Rookerin muodossa, kun hänen näyttelemänsä hahmo, Merle, teki näyttävän comebackin. Tämä hahmohan jäi ykköskaudella katolle käsiraudoissa ja oli kadonnut, kun Rick joukkoineen palasi hakemaan häntä. Nyt Merle on tullut takaisin myös eräänlaisena aikuistuneena tapauksena. Älkää lukeko minua väärin: Merle on edelleen väkivaltainen mulkku, mutta tällä kertaa hän on myös yksi tämän tuotantokauden tasapainottavimpia hahmoja. Olisiko tätä voinut edes uskoa, että rikollisesta riehujasta saadaan yhtäkkiä sarjaan sellainen hahmo, joka tasapainottaa selvästi mielipuolista kuvernööriä ja sekoamispisteen veteen piirretyllä viivalla seikkailevaa Rickiä?

Mistä kolmas tuotantokausi sitten oikein Walking Deadissa kertoo? Lyhyesti kerrottuna siitä, että Rickin johtama ryhmä löytää viimeinkin turvallisena pitämänsä paikan, missä majoittua. Kun toisella tuotantokaudella ollut “safe heaven” eli maatila tuhoitui zombie-lauman hyökkäyksessä, oli Rickin ryhmän lähdettävä ja pärjättävä omillaan. Niinpä kolmas tuotantokausi hyppää kätevästi looting-vaiheen ohi suoraan seuraavaan kevääseen/kesään, jossa Lorin raskaus alkaa olemaan jo viimeisillään. Niinpä horisontissa näkyvä vankila saa aivan uusia ulottuvuuksia, kun Rickin johtama lauma valtaa vankilan itselleen zombieilta ja muilta vangeilta. Mr. Nice Guy -naamiot on myös viimeinkin riisuttu ja Shanen “petoksen” saattelemana Rickistä on tullut yhä armottomampi kuoleman sheriffi. Valitettavasti sellainen myös löytyy naapurista, jossa David Morrisseyn näyttelemä kuvernööri hallitsee omalla julmalla ottellaan toisenlaista paikkaa: pientä kaupunkia, joka on täynnä tuhosta selvinneitä yksilöitä. Ei siis olekaan mikään ihme, että Rickin ryhmä ja kuvernööri jossain vaiheessa kohtaavat ja sillä kohtaamisella on merkittäviä vaikutuksia koko sarjan dynamiikkaan ja henkilöhahmoihin. Yhtäkkiä ollaankin siis tilanteessa, missä pahin vihollinen ei ole elävä kuollut, vaan toinen elävä.

Entä ketkä ovat kolmannen tuotantokauden kannattelijoita? Ehkä kannattaa aloittaa floppaajista, sillä Laurie Holden ei jää ainoaksi ärsyttäväksi hahmoksi kolmannella tuotantokaudella. Siinä missä Steven Yeun tuntui ensimmäisellä kaudella hyvältä hahmolta ja toisella kaudella neutraalilta hahmolta, niin kolmannella kaudella Yeunin hahmo, Glenn, alkaa muistuttamaan jollain tavalla tuskaista zombieta itsekin. Jonkinasteiseksi pettymykseksi osoittautuu myös Lauren Cohanin näyttelemä Maggie, joka kolmannen tuotantokauden alun tapahtumista johtuen puskee itsensä introverttiseen rooliin. Onneksi kuitenkin joukon ainoa lapsinäyttelijä, Chandler Riggs, alkaa menettämään sieluaan väkivaltaisessa maailmassa ja Danai Guriran Michonne tuo joukkoon puhdasta vihaa ja survival-meininkiä. Kun Scott Wilson Hershelinä ja Norman Reedus Darylina pitävät edelleen pintansa, on koossa kuitenkin huomattavasti yhteenhitsatumpi porukka kuin toisella kaudella. Varsinkin kun eettistä ajattelutapaa aletaan pikkuhiljaa työntämään sivuun.

Kaiken kaikkiaan Walking Deadin kolmas tuotantokausi on huomattavasti parempi kuin toinen tuotantokausi, koska se parantaa niin monessa asiassa. Monet epäloogiset asiat tietenkin edelleen häiritsevät liian paljon ajattelevaa katsojaa, mutta “aivot nollalle”-viihteenä Walking Deadin kolmas kausi tuo paljon hyvää. Tosin voidaan paljon viisastella siitä, että miten zombieiden päät murskataan yhdellä lyönnillä ja mistä niitä penteleitä aina tulee lisää ja miksi Andrea käyttäytyy miten käyttäytyy, mutta jotenkin tälle kaudelle on saatu sellaista yhteenkuuluvuuden survival-meininkiä, missä zombieita ei piilotella ladossa tai huudeta kuutta ensimmäistä jaksoa Sophiaa metsässä. Nyt hommassa on oikeasti tekemisen meininki, joka jollain tasolla muistuttaa ehkä jopa Mad Maxia. Pääajatteluna ei ole enää niinkään paljon keskenään tappeleminen ja viisastelu, vaan aito huoli siitä, että miten huomisesta selvitään hengissä. Kun jokajaksoiset tonttuilut on _melkein_ minimoitu, on kasaan saatu oikeasti viihdyttävä kausi, jonka katsoo ihan mielellään ainakin kerran läpi. Tästä on (kai) hyvä jatkaa.