Rankka päivä

Joel Schumacher on ohjannut paljon kammottavan huonoja elokuvia kuten esimerkiksi Batman & Robin, mutta on jotenkin helpottavaa, että miehen pitkälle uralle mahtuu joitain helmiäkin kuten vuonna 1993 valmistunut Rankka päivä (Falling Down). Ebbe Roe Smithin hienon käsikirjoituksen saattelemana Michael Douglas astelee nousujohteista uraansa ylöspäin (olihan Basic Instict tullut ulos juuri 1992) raivoten William ‘D-Fens’ Fosterina eteenpäin ja korjaten mielestään suuria vääryyksiä yhteiskunnassa. Douglasin insinööri-raivo on itseasiassa niin ainutkertaista ja psykoottista, ettei olekaan mikään ihme, että Rankasta päivästä on tullut yksi omista suosikkielokuvistani.

Lyhyesti selitettynä Rankka päivä kertoo tarinan suhteellisen tavallisesta valkokaulustyöläisestä, joka eräs päivä hikisessä autossaan istuessaan pimahtaa. Liikenneruuhka katkaisee lopulta mieheltä (Michael Douglas) kamelin selän ja William aloittaa taivalluksensa kohti tyttärensä synttäreitä. Rankan päivän dilemma ei ole täysin kuitenkaan “road ragen” varassa, vaan myöhemmin pitkin elokuvaa selviää, ettei Williamilla ole muutenkaan kaikki intiaanit kanootissa. Joka tapauksessa yhteiskunnan epämiellyttävästä yksityiskohdasta toiseen tarpova William kerää kadulta merkittävän ase-arsenaalin samaan aikaan, kun poliisi etsii häntä enemmän tai vähemmän epätoivoisesti.

Schumacher -kuten sanottua- on onnistunut elokuvan ohjauksessa mainiosti. Vaikka William taivaltaa elokuvassa väkivaltaisesta kohtauksesta toiseen, on elokuvan tarinankerronta kuitenkin hektisen hosumisen sijasta hyvinkin rauhallista ja dramaattista. Williamin hiljainen hajoaminen alkaa kuitenkin koko ajan konkretisoitua ja eskaloitua laajemmiksi kokonaisuuksiksi, jotka suuntaavat Williamin matkaa koko ajan epätoivoisempaan suuntaan. Samalla kun henkilökohtainen hajoaminen käy dramaattisemmaksi, näyttää siltä, ettei elokuvassa kukaan muu noteeraa sitä kuin Robert Duvallin eläkkeelle jäävä etsivä. Lopulta nämä kaksi miestä kohtaavat laiturilla, jossa mielenterveydellisistä ongelmista kärsivä William saa itsestään jotain järjellistä esiin.

Minusta 90-luvulla tehty elokuva tietää paikkansa elokuvamaailmassa: se ei tarjoa nykyelokuvan kaltaista karkkia silmille, vaan tarinan ja hahmoja, joita kiinnostaa katsella. Douglas on roolissaan riipivän hyvä vihatessaan kaikkia epäkohtia, mitä ympäröivästä maailmastaan löytää. Epätoivon piinatessa Schumacher ei kuitenkaan anna Douglasin lyödä missään vaiheessa yli, vaan saattaa tuleen ylimenevän rauhallisen Duvallin, joka tasapainoittaa koko elokuvan sellaiseksi kokonaisuudeksi, joka nostaa elokuvan kauas pois kertakäyttöisten elokuvien massiivisesta sarjasta. Rankassa päivässä nimittäin on sitä jotain, minkä takia tätä elokuvaa katsotaan vielä 20 vuodenkin päästä.