elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Chris Gorak, joka on toiminut enemmän elokuva-alan “taiteellisella puolella” on nyt ohjannut toisen kokopitkän elokuvan, joka osuu räjähtävästi siihen alagenreen, jossa ihmiset taistelevat avaruudesta... The Darkest Hour

Chris Gorak, joka on toiminut enemmän elokuva-alan “taiteellisella puolella” on nyt ohjannut toisen kokopitkän elokuvan, joka osuu räjähtävästi siihen alagenreen, jossa ihmiset taistelevat avaruudesta tulleita muukalaisia vastaan. Periaatteessa voidaankin siis perustellusti kysyä, että mitä uutta Gorak voisi tuoda siihen, mitä mm. Battleship ja Battle: Los Angeles ovat jo viime vuonna ruutuun tuoneet? No tietenkin paikan vaihdon, ei muuta. Tällä kertaa maailmaa pistetään paskaksi ja tyhjennetään ihmisistä Moskovassa ja siinäpä on se kaikki, mitä tähän genreen tuodaan uutta.

The Darkest Hourin juonesta on turha puhua, mutta Emile Hirsch ja Max Minghella saapuvat Moskovaan sulkeakseen valmisteilla olevan liikediilin, kun “shit hits the fan” ja alkaa maailmojen sota. Tällä kertaa avaruudesta tulleet muukalaiset eivät ole robotteja, eivätkä limaisia mömmöjä, vaan tällä kertaa ne ovat varmaan säästösyistä näkymättömiä muuttaen jokaisen ihmisen tuhkaksi. Ongelmana muukalaisilla on se, etteivät ne näe lasin läpi, mutta siinä sitten koko juoni onkin ellei sitten mukaan lasketa hullun venäläisen ihmeasetta.

Näyttelijät ovat yleensä tälläisessä elokuvassa joko vahvasti pääosassa tai sitten vahvasti statisteja ja täytyy sanoa, että he ovat tässä elokuvassa pääosin statisteja. Tyhmiä tekoja tehdään liukuhihnalta ja kiperistä tilanteista selvitään milloin minkäkin onnenkantamoisen kautta. Tuloksena onkin eräänlaiseen maailmanloppuun eksynyt ryhmä likaisia näyttelijöitä, joiden funktio on kuljettaa tarina jonkinlaiseen loppuunsa.

Toivo tietenkin elää aina tälläisissä, mutta Gorak on onnistunut loihtimaan Moskovasta todella hienon tuntuisen ja aution paikan, jossa näkymättömät muukalaiset parveilevat. Ja kun pienoinen dystopia on saatu kuvattua, niin eikö sieltä heti nurkan takaa ilmesty parrakkaita miehiä rynnäkkökiväärien ja sinkojen kanssa ja matka kohti valoisampaa tulevaisuutta voi alkaa. Siinä missä vaikka esimerkiksi maailmanloppuelokuvista The Road oli täysin lohduton tapaus, niin tässä taas körötellään kohti voittoa ilman sen kummempaa tunteenpaloa.

  • 50%
    The Darkest Hour - 50%
50%

Poiminta

Genret: sota,toiminta,sci-fi
Kesto: 89 min
Ohjaaja: Chris Gorak
Pääosissa: Joel Kinnaman,Olivia Thirlby,Rachael Taylor,Veronika Vernadskaya,Emile Hirsch,Max Minghella
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2011

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments