elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Drivellä suuren yleisön tietoutuneen Nicolas Winding Refn on säväyttänyt itseasiassa katsojaan paljon ennen arvostelumenestystään. Yksi näistä säväyttäjistä on vuonna 2009 valmistunut tanskalais-brittiläinen elokuva, Valhalla...

Drivellä suuren yleisön tietoutuneen Nicolas Winding Refn on säväyttänyt itseasiassa katsojaan paljon ennen arvostelumenestystään. Yksi näistä säväyttäjistä on vuonna 2009 valmistunut tanskalais-brittiläinen elokuva, Valhalla Rising, joka kertoo ankaran ja synkähkön tarinan vangitusta viikingistä, joka lähtee viimein ristiretkeläisten kanssa kohti Jerusalemia. Kaikki kuitenkin muuttuu ja esiin piirretään niin väkevä elokuva, että katsoja saattaa vähemmästäkin herkistyä kuvauksen, äänentoiston ja näyttelemisen ollessa kiistatonta huippuluokkaa.

Koko elokuvan päähenkilönä toimii Casino Royalesta tunnettu Mads Mikkelsen, joka hoitaa oman roolinsa sellaisella hillityllä raivolla, että hänen vastanäyttelijänsä pitelevät syystäkin miekkaa käyttövalmiina. Refn on työstänyt Mikkelsenille erittäin fyysisen roolin, joka huipentuu lopulta sillä, ettei mies puhu elokuvan aikana yhtään sanaa. Sen sijaan hänen puhemiehenään toimii lapsinäyttelijä Maarten Stevenson, joka tasoittaa ja samalla mystifioi Mikkelsenin hahmoa entisestään. Tuloksena on mielenkiintoinen parivaljakko ja piilotettujen merkitysten suo, josta katsojalla ei ole mitään mahdollisuutta päästä karkuun. Matka pienen joukon helvettiin koostuu muutenkin vain muutamista sanoista, joissa kaikissa tuntuu olevan merkityksellisyyttä enemmän kuin monissa Hollywood-elokuvissa yhteensä.

Elokuva, jossa Mikkelsenin hahmo ja muut näyttelijät matkaavat pahuuden sydämeen ja josta/jossa Mikkelsenin hahmo löytää viimeinkin itsensä, on raadollista ja tunnelmallista katsottavaa. Puhtaita vaatteita tai edes aatteita ei elokuvassa heitetä ilmoille: ei ole todellisia sankareita: on vain ihmisiä, jotka yrittävät selvitä koettelemuksistaan hengissä, kun viikinkilaiva saapuu uuteen maailmaan. Se tarkoittaa vain kuolemaa ja pelkistettyä ihmisyyttä, sekä sen etsimistä, jossa Mikkelsen tuntuu olevan omiaan.

Valhalla Risingin kuvaus ja tunnelma ovat huippuluokkaa: Refn maalaa katsojan verkkokalvolle kuvan ankarasta, karusta ja vuoristoisesta maasta, jossa Mikkelsenin roolihahmoa ajetaan loputtomiin taisteluihin. Kun ensimmäinen puolisko on ohi, piirtää Refn katsojan eteen alati sumuisen veneen, josta aaltoja on turha hakea. Matka kohti Tuonelaa tuntuu ohimenevän pitkältä ajalta, jonka loppu siintää jossain kaukana. Elokuvan viimeinen puolisko puolestaan kuvataan huikeissa maisemissa ja katsojalle ei jää siitä mitään muuta kuin nöyrä velvollisuus kumartaa. Kun mukaan laitetaan vielä Peter Peterin ja Peter Kyedin aivan kertakaikkisen huikea ambientti soundtrack, niin kasassa on oikeasti aivan tyystin erilainen elokuva, joka jakaa mielipiteitä varmasti tehokkaasti. Tosiasia kuitenkin minusta on se, että Valhalla Rising on “oman alansa” mestariteos, joka ansaitsee paikkansa ainakin minun elokuvahyllyssäni.

  • 90%
    Valhalla Rising - 90%
90%

Poiminta

Genret: toiminta,seikkailu
Kesto: 93 min
Ohjaaja: Nicolas Winding Refn
Pääosissa: Alexander Morton,Gary Lewis,Maarten Stevenson,Ewan Stewart,Mads Mikkelsen
Valmistusmaa: Iso-Britannia,Tanska
Valmistusvuosi: 2009

Sending
User Review
0 (0 votes)

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments