Vares – Huhtikuun tytöt

Ehdin jo ajatella, että kun Antti Reini astui Vareksen saappaisiin, niin jokin muuttui. Ja muuttuihan se Vares -Pahan suudelma -elokuvassa, joka oli selvä irtiotto aiemmista elokuvista ja joka toi elokuvaan huumorin sijasta jännitystä, joka säilyi ihan loppuun saakka samalla tapaa kuin ruotsalaisissa Beck-elokuvissa. Valitettavasti se on nyt osittain kadonnut tässä Vares -Huhtikuun tytöt rainassa, jossa Vares alkaa selvittämään kauan sitten kadonneiden tyttöjen kohtaloa lähinnä kaljan ja huonon läpänheiton voimalla.

Juoni, joka liikkuu vanhojen salaperäisten muisteluiden, poliittisen skandaalin ja juopottelun välimaastossa on lähinnä täysin yhdentekevä. Jokaiselta henkilöhahmolta löytyy elokuvassa luurankoja kaapista ja Vareksen ystäväpiirin salaisuudet murenevat oluttuopposen ääressä yhdentekeviksi käänteiksi. Pakollisen kaljan kittaamisen lomassa Vares ottaa pari kertaa turpaan, juo kaljaa ja kellistää jälleen yhden naisen sänkyynsä. Aivan kuten ensimmäisessäkin elokuvassa. Siinä samassa ihmetellään sitä suurta sattumusten kehää, joka asuu miltei Vareksen naapurissa. Kaiken kaikkiaan Huhtikuun tyttöjen juoni on monta kertaa halvempi ja sitä kautta huonompi kuin aiemman osan, joka on sinällään iso sääli.

Näyttelijätkin ovat Huhtikuun tytöissä astetta huonompia kuin “ensimmäisessä” osassa. Ei sillä, että Antti Reini olisi huono näyttelijä, mutta kun hänen manööveerinsä ärsyttävät jo nyt. En tiedä, että onko vika minussa, mutta kuvaus kaljaa juovasta yksityisetsivästä, jota jokainen nainen haluaa köyriä, on vähän liian halpamainen. Samaan “tylsään” kategoriaan voidaan huoletta upottaa sivurooleissa viihtyvät Jasper Pääkkönen, Mikko Leppilampi, Matti Onnismaa, sekä Eppu Salminen.

Elokuvan päänaisroolissa nähtävä Riitta Viiperi on puolestaan mielenkiintoinen tapaus, mutta jostain syystä Kata Kärkkäisen käsikirjoitus ohittaa hänen roolihahmonsa elokuvan puolen välin jälkeen täydellisesti: käsittämätöntä, että ensin elokuvassa oikein alleviivataan Viiperiä ja sitten unohdetaan kokonaan. Eräänlaista pahaa poikaa näyttelevä Taisto Salminen puolestaan vetää roolinsa niin huolella yli, ettei koko touhussa ole hänen kohdallaan enää mitään järkeä. Paljon ilkeällä äänellä sanottuja kommentteja ja vähän näyttelemistä. Se on Salmisen saavutus tässä elokuvassa.

Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että Anders Engströmin vaihtaminen Lauri Törhöseen on elokuvassa kohtuullisen iso virhe, sillä samalla elokuva menetti kiinnostavuutta ja jännitystä ämpärikaupalla. Se muuttui samalla yhdentekeväksi kaupunkiseikkailuksi, jossa on vähemmän jännittämistä kuin keskiverrossa Fear Factoryn jaksossa ja sen pitäisi jo paljon kertoa elokuvan tasosta. Potentiaalia elokuvassa olisi vaikka mihin vääntöön, mutta elokuvan lyhyys ja armoton hyppeleminen ei anna Varekselle tai katsojalle oikeastaan mitään mahdollisuuksia. Valitettavasti.