elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Zombie-maailmaan sijoittunut Shaun of the Dead ilmestyi vuonna 2004 ja poliiseja pilkannut Hot Fuzz ilmestyi vuonna 2007. Voiko siis ennestään hyviä arvosteluja kerännyt käsikirjoittaja-...

Zombie-maailmaan sijoittunut Shaun of the Dead ilmestyi vuonna 2004 ja poliiseja pilkannut Hot Fuzz ilmestyi vuonna 2007. Voiko siis ennestään hyviä arvosteluja kerännyt käsikirjoittaja- ja näyttelijä-parivaljakko onnistua kolmannen kerran peräkkäin? Valitettavasti ei, sillä näyttää siltä, että kolmas kerta on nyt taas toden sanonut ja vuonna 2011 valmistunut Paul on genressään jopa jonkinasteinen pettymys. Vai odottaako katsoja jo liikoja paljon antaneilta Simon Peggiltä ja Nick Frostilta? Ehkä pelissä on kohtuuttomia odotuksia miehien uudelle komedialle, mutta samaan hengenvetoon on todettava, ettei Paul yksinkertaisesti jaksa naurattaa.

Suurin ero Paulin ja aikaisempien menestyskomedioiden välillä on se, että tällä kertaa Frost ja Pegg tekevät komediansa amerikkalaisten näyttelijöiden kanssa. Britit ovat jääneet tuntuvaan vähemmistöön ja se osittain näkyy. Tosin koko homma toimii muutenkin huonommin: tarina kahdesta brittiläisestä scifi-nörtistä keskellä Yhdysvaltoja ei toimi siitäkään huolimatta, että he törmäävät ihan aitoon muukalaiseen, jota Seth Rogen tulkitsee äänellään (hassua, etten tunnistanut Rogenia ennen lopputekstejä) ja joka haluaa löytää takaisin kotiin. Perässä sitten tietenkin heiluvat hallituksen ilkeän tyhmät agentit, joita Jason Bateman, Joe Lo Truglio ja Bill Hader tulkitsevat.

Näyttelijäntyö ei muutenkaan elokuvassa vakuuta: Pegg ja Frost hoitavat homman kotiin tietynlaisella rutiinilla, mutta kuitenkin valitettavan tylsästi. Samaan “tylsään” kategoriaan putoavat muutkin näyttelijät: naispääroolissa oleva Kristen Wiig on suorastaan mitäänsanomaton ja sivurooleissa nähtävä Jason Bateman ei pääse missään vaiheessa mihinkään iskuun. Kun lähestulkoon kaikki menee pieleen roolien jaossa, niin juuri mitään ei ole enää siinä vaiheessa tehtävissä.

Ainoa pelastus voisi olla Paulissa vitsit, mutta kun nekään eivät enää toimi. Jos parhaat vitsit saadaan irti kristinuskon pilkkaamisesta ja siitä, kuinka avaruusolio on vaikuttanut elokuvien historiassa, niin ollaan varsin heikoilla jäillä. Muilta osin katsojan huomio kiinnitetään roisiin sanavarastoon, jota lähinnä Wiig viljelee suhteellisen tylsällä vaihteella. Joka tapauksessa Paulista jää sellainen olo, että olisi melkein ollut parempi, ettei elokuvaa olisi ollenkaan tehty. Se tuntuu väkisin väännetyltä tekeleeltä, jonka vitsi eivät ole olleet raikkaita enää aikoihin. Se on tavallaan harmi, mutta samalla on huomattava, että ehkä Peggin ja Frostin viljelemä huumori on tullut omaan päätöspisteeseensä.

  • 40%
    Paul - 40%
40%

Poiminta

Genret: komedia
Kesto: 104 min
Ohjaaja: Greg Mottola
Pääosissa: Joe Lo Truglio,Kristen Wiig,Bill Hader,Jason Bateman,John Carroll Lynch,Nick Frost,Seth Rogen,Sigourney Weaver,Simon Pegg
Valmistusmaa: Yhdysvallat,Iso-Britannia
Valmistusvuosi: 2011

Sending
User Review
0 (0 votes)

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments