elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Minä en ainakaan ymmärrä, että miksi Charles Bronson suostui tekemään niin monta jatko-osaa Väkivallan viholliseen, sillä esimerkiksi tämä kolmas osa (Death Wish 3), on...

Minä en ainakaan ymmärrä, että miksi Charles Bronson suostui tekemään niin monta jatko-osaa Väkivallan viholliseen, sillä esimerkiksi tämä kolmas osa (Death Wish 3), on jatko-osien tusinakamaa. Jopa itse 63-vuotias Bronson oli elokuvasta sitä mieltä, että hän ei ollut tyytyväinen kaikkiin asioihin mitä elokuvassa koettiin: mm. verisyys oli Bronsonille tässä rainassa jo askeleen liikaa. Ja oli elokuvassa paljon muutakin valittamisen aihetta, sillä elokuva toi kaikkea lisää aikaisempiin osiin verrattuna. “Kolmosen” body count nousi jo 48:aan, toimintaa oli hurjasti enemmän ja rikollisuus rehotti niin paljon selvemmin, että vain yksi mies pystyi kaiken hoitamaan. Se sitten johtikin elokuvassa hurjiin asioihin: enää ei ammuttu takin alta pistoolilla, vaan elokuvan lopussa kaivetaan esiin konekivääreitä ja sinko, jota käytetään lopussa varsin tanakkaan sävyyn.

Elokuvan juonesta lienee turha puhua, sillä Bronsonin hahmo, Paul Kersey, katsoo elokuvassa parhaaksi jysäyttää lähestulkoon jokaisen hengiltä. Kaikki kuitenkin alkaa siitä, kun Kersey tulee takaisin New Yorkiin tapaamaan vanhaa ystäväänsä. Sattuukin sitten niin, että ystävä ryöstetään slummiksi muuttuneella alueella ja Kersey joutuu häkkiin syyttömänä miehenä. Siellä Kersey saa poliisilta (!) tarjouksen siitä, että mies jatkaa vigilanten hommiaan ja nitistää slummissa majailevat rikolliset. Lienee sanomattakin selvää, että Kersey suostuu tähän ja posketon lahtaaminen alkaa. Millään ei ole enää väliä, eikä ketään kiinnosta, sillä elokuvassa Kersey syö kadulla jäätelöä ja ampuu samalla yhden rikollisen. Kun lopussa vielä alkavat mellakat, jonka rauhoittamiseksi tarvitaan Kerseyn vakaata kättä, niin ollaan melko poskettomassa tilanteessa, joka on muuttunut ensimmäisen osan kauhistelusta ampumaradaksi.

Näyttelemisestä on tässä elokuvassa turha puhua. Ainoastaan Bronson hallitsee roolinsa sillä samalla maanisen rauhallisella ilmeellä, jolla hän päästelee rikolliset ilmoista. Muut mukana roikkuvat näyttelijät tuntuvat yhdentekeviltä tapauksilta, joista oikeastaan kukaan ei jää mieleen Ed Lauteria lukuunottamatta. Pakollinen sankarin ihastuminen toki koetaan Deborah Raffin siivittämänä, mutta siitä tehdään hyvissä ajoin selkeä loppu. Ohjaaja Michael Winner tyytyykin Death Wish 3:ssa helppoihin ratkaisuihin, joiden merkityksen voi ymmärtää missä vaiheessa tahansa: Bronsonin näyttelemä Kersey ampuu kaikki kulmien alta virnistelevät rikolliset ja muutaman muunkin. Lopulta elokuva jää samanlaiseksi kuin elokuvan rapistunut ja omaa arpikudosta poteva miljöökin ja sille ei voi enää kukaan mitään.

  • 40%
    Väkivallan vihollinen 3 - 40%
40%

Poiminta

Genret: toiminta
Kesto: 92 min
Ohjaaja: Michael Winner
Pääosissa: Deborah Raffin,Ed Lauter,Charles Bronson
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 1985

Sending
User Review
0 (0 votes)

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments