elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Fast Five Fast Five
Taisin muutama vuosi sitten mainita, että toivottavasti tämäkin elokuvasarja olisi saatu päätökseen, mutta olisihan se pitänyt arvata, että ei Hollywood hautaa elävää lypsylehmää, ja... Fast Five

Taisin muutama vuosi sitten mainita, että toivottavasti tämäkin elokuvasarja olisi saatu päätökseen, mutta olisihan se pitänyt arvata, että ei Hollywood hautaa elävää lypsylehmää, ja kun näyttelijäpari Diesel ja Walker ilmeisesti rahapulassaan suostuivat “vielä kerran” tähän sarjaan niin taas bensa haisee ja räppi soi. Mutta jokin on muuttunut, eikä se välttämättä ole huono asia. Ohjaus ei hirveästi kuitenkaan eroa edellisistä osista, eikä ihme sillä kahden edellisen osan ohjannut Justin Lin on jälleen puikoissa, mutta toisaalta toiminta ja tekninen laatu ovatkin olleet ihan kunnossa tässä sarjassa,joten siitä ei pitäisi olla nokan koputtamista. Mutta kun käsikirjoittajatkin ovat samat niin suurta muutosta ei pitäisi olla, mutta jostain ihmeestä uutta hajua on kaivettu tähän teokseen. Ehkä näyttelijät vihdoinkin osaavat ottaa tämän teoksen sille sopivalla asenteella sillä tietynlainen rentous ja hauskuus välittyy kotisohville saakka. 

Mukaan on myös saatu aivan hirveässä kunnossa olevan Dwayne “The Rock” Johnson, jonka pullistelu alkaa vetämään vertoja Arskan Predator päiville. Joillakin katsojilla varmasti pääsikin pientä touhutippaa lahkeeseen kun vihdoin aikamme kaksi testosteroni-näyttelijää, ja henkiset perilliset Arskalle ja Stallonelle rymistelevät samassa elokuvassa. Diesel ja Rock ottavatkin yhteen ryminällä ja kilpaa pullistelu saa ajoittain jopa koomisia piirteitä, mutta selvästi näkee, että näyttelijöillä itsellään on ollut hauskaa tätä tehdessä. Muutenkin elokuvasta paistaa tietynlainen rentous, joka saa aikaan sen, että sen hahmoista alkaa välittämään huomattavan paljon enemmän kuin aikaisemmin. Ei tämä silti vielä mikään loistoleffa ole, mutta vetää jo kovasti vertoja ensimmäiselle osalle, ja osittain jopa ohittaa sen. Auton tuunaus on jätetty nimittäin minimiin ja pääpaino on siirtynyt hahmoihin ja Brasilian komeisiin maisemiin. 

Justin Lin yhdessä käsikirjoittajien kanssa onkin ottanut tähän elokuvaan enemmän perinteisen ryöstöelokuvan sapluunaa kuin päätöntä kaahailua. Ei sillä etteikö tässäkin paineiltaisi komeilla autoilla, mutta tällä kertaa ne eivät ole niin näkyvässä osassa. Kun maisematkin ovat vaihtuneet Amerikasta Brasiliaan, niin ilmeeseen tulee kaivattua muutosta ja piristystä. Stereotypiat toki loistavat edelleen paikallaan, ja Dieselin mörinät ovat ajoittain jopa turhankin koomisia. Walker vetää samalla ilmeellä kuin aikaisemmatkin elokuvat, mutta se ei oikeastaan haittaa koska selkeästi Rock ja Diesel vetävät tätä junaa ja Walker on vain kyydissä. Toiminta salpaa välillä hengityksen ja en tiedä onko ohjaaja käyttänyt enemmän oikeita malleja kohtauksissa vai onko CGI vain jo niin hyvällä tasolla, mutta meno näyttää ajoittain todella hyvältä. Myös ääniraita tukee toimintaa hyvin ja näin perstuntumalla voisin sanoa että yksi parhaimmista ääniraidoista pitkään aikaan toimintaelokuvissa. 

Fast five jatkaa siis siitä mihin edellinen jäi, mutta tällä kertaa meno on virkeämpää ja jollain tavalla enemmän järkeenkäypää. Dieselin esittämä Toretto vapautetaan vankilakuljetuksesta O’Connerin toimesta ja yhdessäJordana Brewsterin esittämän kauniimman Toretton kanssa kolmikko suuntaa Brasiliaan ja alkavat elättämään itseään pienillä hämärähommilla. Viimeisin keikka menee kuitenkin munilleen koska kohteena sattuikin olemaan paikallisen mafian pomo ja kun kansainvälisen etsintäkuulutuksen omaava kolmikko houkuttelee paikalle FBI:n superagentti Hobbsin (Rock) niin meno vain kiihtyy kohti loppua. Faneille tässä on edelleen tarpeeksi ajamista, mutta satunnainen katsoja ei kyllästy loputtomaan tekniseen höpötykseen, jota aikaisemmin on ollut turhankin paljon esillä. Turha tältä on kuitenkaan mitään elämää suurempaa odottaa, mutta kertakäyttöviihteenä menee heittämällä oman listani kärkeen ja voin väittää, että huonomminkin sitä voi ehtoon viettää kuin tämän parissa.

Fast Five
  • 65%
    Elokuva - 65%
65%

Poiminta

Genret: jännitys, rikos, toiminta
Kesto: 130 min
Ohjaaja: Justin Lin
Pääosissa: Dwayne Johnson, Jordana Brewster, Ludacris, Matt Schulze, Paul Walker, Tyrese Gibson, Vin Diesel
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2011

Sending
User Review
4 (1 vote)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments