elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Yleensä tunnetulla näyttelijällä tulee jossain vaiheessa uraansa suvanto tai suvantoja, jossa kyseinen näyttelijä joutuu tekemään tusinarooleja, joita kukaan ei muista kymmenen vuoden päästä. Yksi...

Yleensä tunnetulla näyttelijällä tulee jossain vaiheessa uraansa suvanto tai suvantoja, jossa kyseinen näyttelijä joutuu tekemään tusinarooleja, joita kukaan ei muista kymmenen vuoden päästä. Yksi tälläinen näyttelijä on varmastikin kaikkien tuntema, ja nykyisin vankilan penkkejä kuluttava, Wesley Snipes, joka teki vuonna 1997 Dwight H. Littlen ohjaamana elokuvan nimeltä Murha valkoisessa talossa (Murder at 1600), joka on tyypillinen tusinathrilleri sijoitettuna hieman erikoisempaan miljööhön. Tuloksena on hieman väsynyt elokuva, jonka sotkut ovat selkeitä katsojalle lähestulkoon alusta saakka, eivätkä näyttelijätkään jaksa elokuvaa siitä hirveästi parantaa. Totuus kuitenkin on, että Snipes oli tässä vaiheessa uraansa pienoisessa suvannossa, sillä viimeisin menestys oli vuonna 1993 tehty Demolition Man ja seuraava menestys Blade oli vasta tulossa muutaman vuoden (1998) päässä.

Murha valkoisessa talossa kertoo lyhyesti selitettynä siitä, kun yllättäen juuri valkoisessa talossa murhataan nuori nainen ilmeisesti lemmenleikkien seurauksena. Tästä urkenee tapaus murharyhmän etsivä Regisille, joka kamppailee oman elämänsä ja tämän tuoreen murhan välimaastossa ketterästi milloin missäkin. Kun mukaan yhtyy myös salainen palvelu ja agentti Nina Chance (Diana Lane), niin homma alkaa väräyttelemään itseään jonnekin kuran ja keskinkertaisen elokuvan välimaastoon. Regisiä seurataan ja ei seurata salaisen palvelun toimesta ja murhatutkimuksia yritetään vaikeuttaa tämän tästä, mutta jotenkin Regis pääsee pimeiden ja märkien tunneleiden kautta siihen kohtaukseen, jossa Regis kohtaa mm. Robocopista tutun Ronny Coxin, joka esittää elokuvassa Yhdysvaltain presidenttiä. Kiitos kuuluu niin näyttelijöiden kuink katsojienkin suusta, sillä elokuva on viimeinkin siinä vaiheessa ohi.

Kuten todettua, Murha valkoissa talossa näyttelijöistä on miltei yhdentekevää puhua, sillä pääroolissa oleva Snipes on sikari suussa miltei puolittainen vitsi. Miehellä on kyllä karismaa ja yritystä toimintakohtauksiin, mutta dialogin puhuminen näyttää tuottavan miehelle suurehkoa tuskaa. Diana Lane on naispääroolissa miltei samaa maata, eikä näyttelijättären rooli Judge Dreddissä ole vieläkään unohtunut. Samanlaisella kuontalolla ja ennenkaikkea samanlaisella asenteella eteenpäin jyystävä Lane on roolissaan kertakaikkisen mitäänsanomaton. Parhaimpia vetoja nähdään onneksi ainakin yhdessä sivuroolissa, sillä Ronny Coxin lyhyet hetket presidenttinä ovat ainakin suhteellisen uskottavia, eivätkä näytä välttämättä aivan tusinavedoilta.

Murha valkoisessa talossa on väistämättä yhdentekevä thrilleri, jonka käyttöarvoa on vaikea mitata yhtään missään. On päivänselvää, että keskinkertainen thrilleri ei ole saavuttanut 14 vuoden aikana minkäänlaista asemaa, sillä sen koko toteutus huokuu pyhää keskinkertaisuutta, jossa ketään ei kiinnosta elokuvan kohtalo. Ihan kohtalaisen potin rahaa aikanaan kerännyt elokuva onkin vajonnut jonnekin Snipesin uran suvantovaiheeksi, jota kukaan ei halua enää muistella. Eikä sekään ole mikään ihme, että elokuvan ohjaaja siirtyi juuri tämän elokuvan jälkeen television puolelle ohjaamaan muun muassa Millennium-, Prison Break ja 24-sarjaa. Ehkä se oli näiden sarjojen fanien lykky, mutta ainakaan tämän elokuvan perusteella sitä lykkyä ei voinut olla kovin moni odottamassa.

  • 40%
    Murha valkoisessa talossa - 40%
40%

Poiminta

Genret: jännitys,toiminta
Kesto: 107 min
Ohjaaja: Dwight H. Little
Pääosissa: Dennis Miller,Alan Alda,Daniel Benzali,Diane Lane,Ronny Cox,Wesley Snipes
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 1997

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments