elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Sidney Prescott (Neve Campbell) palaa Woodsboroon alkuperäisten murhien vuosipäivänä juhlistamaan kirjansa julkaisua. Vähintäänkin elokuvahistoriallisesti merkittävänä ja ennennäkemättömänä käänteenä uusi Ghostface ilmestyy paikalle listimään seudun...

Sidney Prescott (Neve Campbell) palaa Woodsboroon alkuperäisten murhien vuosipäivänä juhlistamaan kirjansa julkaisua. Vähintäänkin elokuvahistoriallisesti merkittävänä ja ennennäkemättömänä käänteenä uusi Ghostface ilmestyy paikalle listimään seudun teinejä kuin kärpäsiä. Sitten kiljutaan ja riehutaan ihan tosissaan: taistellaan oman hengen, rakkauden ja lukijamäärien edestä.

Jo elokuvan ensimmäisen kymmenen minuutin aikana homman nimi on selvä: Stab 6 -elokuvaa katsovia Stab 7 -elokuvan hahmoja katsovat Scream 4 -elokuvan hahmot, joita tietysti me katsomme. Kevin Williamson ja Wes Craven ovat vieneet metakauhuelokuvan jo aiemmissa osissa sen verran pitkälle, ettei enää ole jäljellä kuin konseptin vetäminen lopullisesti niin överiksi, että vitsi aukeaa tyhmimmällekin. Kuinka metaa se sitten on, että hahmot keskustelevat siitä, kuinka metaa tämä nyt sitten on? Ja siinä lienee Scream-sarjan neljännen elokuvan ainoa päämäärä: tiedostaa, kuinka hiton nokkelia he olivatkaan aiemmissa osissa tiedostaessaan, että tämä kaikki on vain elokuvaa.

Joitakin tällainen (helposti oman kikkelin venyttelemistä muistuttava) toiminta luultavasti ottaa kupoliin. Koko tätä ihmisryhmää esittää elokuvassa Anna Paquin, joka saa puukon vatsaansa, koska puhuu liikaa. Minä myönnän ensimmäisenä, että virnuilin alusta loppuun. Tottakai asenteella on negatiivisetkin seurauksensa: Craven ja Williamson saavat periaatteessa ”vapaudu vankilasta” -kortin kaikkiin hirvityksiin, mitä käsikirjoitus sisällään pitää, koska he kerran haluavat meidän tietävän, että he tietävät kyllä, että ne ovat hirveitä. Osa dialogista näin ollen onkin kamalaa ja tapahtumat loppua kohti yhä naurettavampia. Muutamat näyttelijät eivät yritäkään – Sidneyn tätiä esittävä Mary McDonnell näyttää siltä, ettei melkein edes jaksanut vaivautua paikalle aamulla, tai sitten hän on saanut kasvohalvauksen kesken kuvausten – ja sanotaanko, etteivät antipatiani Robertsin näyttelijäsukua kohtaan ainakaan vähene Emma Ericintyttären roolisuorituksesta (Hayden Panettiere sen sijaan on, yllättäen, erinomainen). Ja siihen nähden, kuinka mieletön koko tämän osan konsepti on, murhat itsessään ovat haukottavan mielikuvituksettomia! Mutta kuinka kekseliästä pelkkä puukonheiluttelu enää tässä pisteessä voisikaan olla? Huokailin syvään, mutten voinut hetkeksikään unohtaa, että he tosiaan tekevät tämän tarkoituksella. Kirottu kiero juonenne toimi, te niljakkaat viihdetaiteilijat!

Tämä on post-modernismin kuolema: se on nyt enää pelkkä vitsi, viety ääripisteeseensä teinikauhuelokuvassa, jonka ohjasi sama hemmo kuin Brooklynin vampyyrin. Brooklynin vampyyrin! Tekotaiteellisuuden vastustajat voivat riemuita. Mikä johdattaa meidät nyt uuteen aikakauteen, kun Scream 4 on tehnyt tehtävänsä? Mikä remake tai reboot meitä odottaa?

Elokuvan hengessä arvostelen myös oman arvosteluni: ihan kiva, mutta oliko asiasisältöä tarpeeksi? Noh, kyllä, ei sen enempää eikä vähempää kuin elokuvassa itsessään. Oman nokkeluuden ihastelua? Totta kai. Kannattaako tämä kaikki ottaa täysin tosissaan? Ei todellakaan. Onko tämä nyt ihan puhkiselitetty? On.

Ja tuntuuhan se kaikesta hauskanpidosta huolimatta jotenkin väärältä, että tämän ansiosta jotkut kävelevät hymyillen koko matkan pankkiin, mutta jos rahastuksen uhriksi sortuu, minä ainakin valitsen koska vain ennemmin omahyväisen vitsin kuin vakavaotsaisen laiskuuden. Siinä kaikki. Oikeasti älykästä slasher-tutkimusta haluaville on Behind the Mask: The Rise of Leslie Vernon, jota on vaikea ylittää. Kyllä, Scream 4 on ovela, kuten sen aiemmatkin osat ovat olleet, enemmän tai vähemmän. Mutta matka oveluuden ja älykkyyden välillä on harvinaisen pitkä.

P.S. Aivan kaikki Scream 4:ssa ei ole pelkkää vitsiä. Kun omia tutkimuksiaan tekevä Gail (Courteney Cox) yrittää vakuuttaa sheriffiaviomiehensä Rileyn (oikean elämän ex-aviomies David Arquette – repikää nyt siitäkin vielä) siitä, että murhaaja iskee seuraavaksi opiskelijoiden järjestämiin Stab-teemabileisiin vanhan elokuvan hengessä, käydään seuraava, jo aiemmin osittain mainitsemani keskustelu:

Gail: …how meta can you get?
Riley: How WHAT-a can you get?
Gail: I don’t know, I heard them say it.

Gail ja Riley (sekä Sidney) ovat vanhojen osien selviytyjiä, joille uuden sukupolven juonikoukut ja elokuvien säännöt ovat jokseenkin käsittämättömiä – nuorten pitää selittää ne heille. Näin epäilemättä vanhan polven playing-it-straight -ohjaaja Craven näkee heissä itsensä ja myöntää jonkinasteisen avuttomuuden sellaisessa uudessa maailmassa, jossa Inceptionin kaltaiset mielenvääntäjät eivät jääkään enää vain kulttisuosikeiksi vaan nousevat myös massan arvostamiksi menestystarinoiksi. Tämä avuttomuus siitäkin huolimatta, että Craven oli itse buumin edellä reilu viisitoista vuotta sitten sellaisella pienellä elokuvalla nimeltä… Scream?

  • 60%
    Scream 4 - 60%
60%

Tiedot

Genret: kauhu,komedia
Kesto: 111 min
Ohjaaja: Wes Craven
Pääosissa: Emma Roberts,Hayden Panettiere,Courteney Cox,David Arquette,Erik Knudsen,Neve Campbell,Rory Culkin
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2011

Sending
User Review
0 (0 votes)

Toni Saarinen

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.