elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Ehdin jo vähän huolestua uudesta World Invasion: Battle Los Angels (Battle: Los Angeles, valmistunut vuonna 2011) elokuvasta, sillä Iltalehden elokuva-arvioita tekevä toimittaja, Tuomas Riskala,...

Ehdin jo vähän huolestua uudesta World Invasion: Battle Los Angels (Battle: Los Angeles, valmistunut vuonna 2011) elokuvasta, sillä Iltalehden elokuva-arvioita tekevä toimittaja, Tuomas Riskala, ehti lyödä elokuvan yhdellä tähdellään täysin lyttyyn. Riskala nimittäin mainitsee elokuvan ääripatrioottiseksi pelleilyksi (ei hänen sanojaan), jossa “ylikersantti johtaa miehensä taisteluun, jossa ratkaistaan maailman kohtalo”. Helpotukseni oli kuitenkin huikea, sillä vaikka Battle: Los Angeles on omalla tavallaan kopio hieman huumoripainotteisesta Independence Daysta, on se silti tanakkaa tavaraa viihdettä hakevalle yksilölle. Ilmeisesti Riskala on katsonut puolet elokuvasta silmät kiinni, sillä hänen mainitsemansa juonipaljastukset eivät täysin pidä paikkaansa. Toisin sanoen Battle: Los Angeles on kelpoa viihdettä, toimintaa ja räjähdyksiä, jota en olisi uskonut PG-13 filmissä näkevän. Eikä Battle: Los Angeles edes tarjoa vitsejä: pelkkää sotaa sodan perään.

Battle: Los Anglesin juonikuvio on ihmismieltä kiihottava, sillä jälleen kerran ilkeät muukalaiset tulevat taivaista tekemään invaasiota ja lyömään ihmiskuntaa polvilleen. Kaikkiin suurkaupunkeihin hyökätään, mutta elokuvan pääraivo kohdistuu Los Angelesiin, josta on toki tehty monissa muissakin elokuvissa ison sodan tärkeä näyttämö (kuten vaikka Terminator). Tähän hullumyllyyn sitten lyövät Aaron Eckhartin näyttelemän ylikersantin lisäksi USA:n ilmavoimat ja merijalkaväki. Tuloksena on verinen ja raaka näyttämö, jossa valtaajan tavoitteisiin ei kuulu siviilien suojeleminen. Toki tämä antaa myös voimaa patrioottisuudelle ja pienelle merijalkaväen mainosvideolle, jossa todellakin lyödään kättä lippaan Yhdysvaltain lipun edessä. Tämä on kuitenkin järkevälle ja viihdettä etsivälle katsojalle yhdentekevää, sillä elokuvan sota ja toiminta vievät kaiken huomion, kun Los Angelesia raunioitetaan oikein huolella.

Jo trailerissa (jossa kuullaan minusta aiheeseen hyvin sopiva islantilaisen muusikon, Johann Johannssonin, biisi The Sun’s Gone Dim) kaikki pelit esiin lyöneen Jonathan Liebesmannin elokuvassa viehätti käsikameran huolellinen käyttö, jota ilmeisesti Riskala ei osaa hyväksyä. Hänen mukaansa elokuvan taistelut ovat “sekavan oloisia, näköisiä ja kuuloisia”, mutta ei hätää Tuomas: sitä ne taistelut yleensä ovatkin. Jotain oikeellisuuttakin on toki Riskalan kommentissa, sillä Echartin näyttelemän ylikersantin joukkiolta puuttuu muun muassa kevyt kranaatinheitin. Ja kun ohjukset tulevat, niin harvoin olen hymyillyt niin paljon, sillä Eckhartin näkiessä ohjuksen tulon hän ehtii vielä keskustelemaan asiasta tovereidensa kanssa. Jokatapauksessa tietynlaisen kaaosteorian kautta katsoja pääsee elokuvaan sisään paremmin, sillä kenellekään päähenkilöistä ei pahemmin lyödä taustaa. Ja miksi niin edes tarvitsisi tehdä? Elokuvassa on toistakymmentä hahmoa, joiden psyykeen luonti olisi ollut täysin turhaa tälläiseen kaksituntiseen elokuvaan: niinpä elokuvan draivi ja tuntuma keskittyy kaaosmaiseen taisteluun, jossa ylikersantin ryhmä yrittää pysytellä hengissä.

Elokuvan näyttelijät ovat muutenkin hyvässä vedossa: Eckhart onnistuu pääroolissaan hyvin näyttäen sen, ettei hänen hahmonsa ole mikään supermies. Samaa voi sanoa esimerkiksi Michelle Rodriguezista, joka näyttää olevan tämänkaltaisissa rooleissaan kuin kotonaan. Hyvää työtä tekee myös True Bloodista tuttu Jim Parrack, eikä pahaa sanottavaa jää oikeastaan kenestäkään. Tämä on oikeastaan elokuvassa tarkoituskin, sillä elokuvan toiminta häivyttää yksilöt ruudusta ja tuo kankaalle ryhmän, joka taistelee ylivoimaisen tuntuista vihollista vastaan kaupungissa, jota edes tykistö ei näytä tukevan.

Vaikka Battle: Los Angelesissa on ilmassa selkeää patrioottisuutta ja miksei myös jenkkiarmeijan ihannointia, niin siitä on silti sanottava, että elokuvassa on munaa. Sen tehosteet ovat upeita ja toimivia ja kun toiminta rullaa pääosin käsivaran varassa, pääsee katsoja elokuvaan helposti sisälle. District 9:sta suoraan ripatut (tuli miltei automaattisesti mieleen) muukalaiset toimivat oikeastaan fysiikan lakien mukaisesti. Nuorempana olisin voinut valittaa siitä, miksei elokuvassa nähdä laser-aseita tai vastaavaa, mutta nyt pidän kyseistä seikkaa vain raikkaan virkistävänä: vaatisihan laser-ase käytännössä taskukokoisen voimalaitoksen toimiakseen. Elokuva toimi vielä teatterissa yllättävän hyvin: kun 3D-pelleily on jätettty pois, on tilalle jäänyt tietyn genren yleisöä (voisiko sanoa vain “miehet”?) viihdyttävä pätkä, joka ei todellakaan ole mikään yhden tähden surkea pelleily, vaan testosteroneja nostava viihdyttävä elämys.

  • 70%
    World Invasion: Battle Los Angeles - 70%
70%

Poiminta

Genret: sota,toiminta,sci-fi
Kesto: 116 min
Ohjaaja: Jonathan Liebesman
Pääosissa: Adetokumboh M’Cormack,Cory Hardrict,Gino Anthony Pesi,James Hiroyuki Liao,Jim Parrack,Ne-Yo,Neil Brown Jr.,Noel Fisher,Aaron Eckhart,Bridget Moynahan,Michael Peña,Michelle Rodriguez,Ramon Rodriguez
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2011

Sending
User Review
0 (0 votes)

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.