Skyline

Skyline on erikoinen elokuva. En tarkoita tätä mitenkään negatiivisessa mielessä, vaan lähinnä siksi, että sen ovat tehneet jo lähes legendaksi nousseet Straussin veljet, jotka valehtelematta ovat olleet mukana lähes kaikissa 90-luvun lopun ja 2000-luvun tieteiselokuvissa tehostevastaavina. Voisikin siis väittää, että miehillä on jonkinlainen haju miten tehdään näyttäviä erikoistehosteita. Skyline on myös siitä erikoinen elokuva, että se on häpeilemättä vanhan tyylin B-scifielokuva, jossa nähdään sellaisia näyttelijöitä, jotka kaikki varmasti jotenkin tunnistavat, mutta eivät oikein osaa sanoa että mistä. Budjetti on Hollywood-tasolla kengännauhaa, ja ohjaaja-veljet rahoittivatkin elokuvan lähes kokonaaan omasta pussista. Skyline on lähes kunnianosoitus 60- ja 70-luvun huonoille scifielokuville yrittämättä olla mitään muuta kuin kliseillä varustettua scifitoimintaa vailla mitään järkeä. 

Mutta älkää käsittäkö väärin että tämä jotenkin huonontaisi tämän elokuvan katseluarvoa. Olen varmasti nähnyt lähes kuolettavan määrän B- ja C-luokan scifijötkäleitä ja Skyline nousee heittämällä tämän listan kärkipäähän omalla asenteellaan. Tietenkin pieni huijaamisen olo tulee siinä vaiheessa kun tajuaa, että lähes koko elokuva on kuvattu sisätiloissa yhdessä huoneessa, mutta kun Straussin veljet ovat saaneet sormensa vauhtiin tehostepuolella, niin ihan sama vaikka olisi kuvattu Tampereen alebaarissa. Tehosteet ovat jotain niin huikeaa, että jopa A-luokan “blockbusterit” ovat välillä kateellisia tälle. Avaruudesta saapuva invaasio on ajoittain niin henkeäsalpaavan kaunista, että sitä vallan unohtaa elokuvan huonot puolet. Nimittäin siinä vaiheessa kun ensimmäinen kerrostalon kokoinen alieni läjäyttää tassunsa kohti päähenkilöitä niin voi pojat. 

Mutta totuuden nimissä onhan tässä elokuvassa huonotkin puolensa. Elokuvan kantavaksi voimaksi valittu Eric Balfourin esittämä Jarrod on kulkenut monimuotoisen tien tv-sarjoista toiseen ja suurimmat saavutukset taitavat olla 24-sarja ja Mullan alla. Tämä näkyy miehessä pienimuotoisena pökkelyytenä ja jäykkyytenä, eikä poikamainen charmi enää oikein toimi yli 30-vuotiaana. Naispuoleiseksi staraksi on valittu lähes yhtä tuntematonScottie Thomson, jonka esitys Elainena ei paljoa pelasta, ja naisen katalogista löytyy ainoastaan pieni rooli NCIS-sarjasta sekä uudesta Star Trek elokuvasta. Naisen hellyttävän naivistinen asenne elokuvassa alkaa pitemmänpäälle ärsyttämään, eikä oikein minkäänlaista kemiaa synny pääosaesittäjien välille, vaikka näin on varmasti tarkoitus ollutkin. Nimekkäin stara taitaa ollakin sitten Talonmies Oliver, jonka saappaissa nähdäänDexteristä ja Expendablesista tuttu David Zayas, mutta ei miehen esitys mikään huikea kyllä ole. 

Skyline rullaa sopusointuisasti omaan loppuunsa, joka jää auki kuin perattu kuha, mutta se ei haittaa läheskään niin paljoa kuin elokuvan alku, joka meinaa tappaa tämän teoksen heti alkuunsa. Alku episodin jälkeen nimittäin hypätään ajassa taaksepäin, ja sen jälkeen nähtävä teinidraama meinaa syöstä katsojan ennenaikaiseen lobotomiaan. Onneksi tekijät ovat tajunneet, että ei tämä draamalla etene, vaan toiminnalla. Puolenvälin jälkeen kun invaasio pääsee vauhtiin, niin elokuvakin alkaa kantamaan itseään ihan eri tavalla. B-scifielokuville tyypilliseen tapaan mitään ei raapaista pintaa enempää, ja henkilöiden ja varsinkin avaruuden valloittajien motiivit jäävät hämärän peittoon, vaikka he aivoja syövätkin hellyttävällä ruokahalulla. Käsissämme on siis rehellinen B-scifistely, joka on juuri sitä mitä sen odottaakin olevan.