Olimme sotilaita

Paremminkin käsikirjoittajana tunnettu (mm. Braveheart) Randall Wallace ohjasi vuonna 2002 toisen elokuvansa. Ensimmäinen oli Leonardo Di Caprion tähdittämä keskinkertainen Rautanaamio ja tämä toinen oli kannuksensa jo 1980-luvulla hankkineen Mel Kibsonin tähdittämä sotaelokuva Olimme sotilaita (We were soldiers), joka sijoittui USA:n ikiaikaiselta tuntuvaan henkiseen haavaan, Vietnamin sotaan. Ja hyvin Kibsonin seikkailut kävivät kaupaksi, sillä noin 75 miljoonan dollarin budjetilla tuotettu sotaelokuva avasi varmasti henkiset haavat ja toi rahat tekijöille takaisin. Yhdistetty draama ja verinen sota patriotismilla höystettynä toimi mainiosti; varsinkin We Were Soldiersissa, jossa sankareiksi rinnastetaan kaikki sotilaat ja sotilaiden vaimotkin kotirintamalla.

Olimme sotilaita sijoittuu vuoden 1965 marraskuuhun, jolloin käytiin Yhdysvaltain asevoimien ensimmäinen suuri taistelu Vietnamin sodassa. Paikka oli la Drang ja elokuva perustuu elokuvan päähenkilön, Hal Mooren, kirjoittamaan kirjaan We Were Soldiers Once… And Young. Elokuvallisessa mielessä tapahtuma on hirvittävän traaginen ja sitä kautta kuvauksellinen, sillä elokuva kertoo siitä, kuinka Mooren 400 miestä kohtasivat n. 4000-6000 Vietkongin sotilasta keskellä “ei mitään”. Tarkoituksena oli ajaa takaa ja tuhota Vietkongin joukot, mutta todellisuus kohtasikin Mooren miehineen ja siitä tuli totinen paikka kenelle tahansa. Tähän urotekoon Wallace ja Kibson lyövätkin liekkiä peliin, sillä varsinkin Kibsonilla oli jo ennestään kokemusta rooleista, joissa hänen roolihahmolleen lyödään Musta Pekka korttipelissä käteen.

Elokuvan näyttelijät ovat hyvässä vedossa: elokuvan pääroolissa oleva Mel Kibsonkaan ei vedä rooliansa tällä kertaa yli, vaan tyytyy nojaamaan elokuvassa muihin näyttelijöihin ja hahmonsa kautta myös Jumalaan. Tietynlainen uskonnollisuus ja velvoitteellisuus tulee elokuvasta muutenkin eteen, kun Kibsonin vaimoa näyttelevä Madeleine Stowe alkaa pitämään huolta kotirintamasta ja leskeksi jäävistä nuorista vaimoista. Kun miehet vuodattavat verta Kibsonin johdolla, on Stowella vastaava tehtävä toisaalla kyynelten muodossa. Ihmeellistä kyllä, moinen sentimentaalisuus toimii elokuvassa suhteellisen hyvin, eikä mitään älyttömiä ylilyöntejä tehdä tällä rintamalla.

Myös elokuvan muut näyttelijät ovat oikein hyvässä vedossa: muun muassa kokenut konkari Sam Elliott on hyvässä ja karismaattisessa iskussa, eikä nuorehko Chris Klein epäonnistu ainakaan mieleenpainuvasti. Samoin kuvaajaa näyttelevä Barry Pepper on elokuvassa hyvin kartalla helikopterikuski Greg Kinnearin ohella. Muutenkin ohjaaja Wallace on onnistunut iskemään elokuvaan sotaisaa tunnelmaa, jossa verta ja räjähdyksiä ei todellakaan säästellä. Tuloksena on meluisa ja rauhaton elokuva, jota siivittävät rauhallisemmat ja draamallisemmat kohtaukset kotirintamalla. Katsojalle tosin elokuva ei tarjoa mitään muuta uutta kuin uuden miljöön, sillä elokuvassa nähty konsepti on jo sataan kertaan koettu ja vieläpä paremmin esimerkiksi Platoonissa. Mutta kyllä We Were Soldiers on ainakin kerran katsottava kokonaisuus, vaikkei sitä välttämättä kannata kotihyllyyn asti hankkia.