elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Luulin jo että kylmänsodan aikaiset agenttijännärit olisivat painuneet historian lehtien sisällysluetteloihin, mutta tavallaan sitä osasi jo kaivata näitä Bond-henkisiä jännäreitä, joissa uhka tulee entisestä... Salt
Luulin jo että kylmänsodan aikaiset agenttijännärit olisivat painuneet historian lehtien sisällysluetteloihin, mutta tavallaan sitä osasi jo kaivata näitä Bond-henkisiä jännäreitä, joissa uhka tulee entisestä Neuvostoliitosta ja juonenkäänteitä on enemmän kuin laki sallii. Ohjaajaksi onkin tullut vanhaTom Clancy-spesialisti Philip Noyce, jonka Jack Ryan-seikkailut edustivat ehkä aikansa parhaita poliittisia jännäreitä. Kun vielä käsikirjoittajaksi on päätynyt kovassa nosteessa oleva Kurt Wimmer, niin ainakin paperilla elokuva Salt näyttää erittäin kutkuttavalta. Tähän päälle kirsikaksi kun laitetaan vielä Hollywoodin kuumat nimet Angelina Jolie ja Liev Schreiber, niin johan on taas odotukset korkealla. Eikä Salt tässä suhteessa oikeastaan petäkään, sillä tämä jännäri jaksaa oikeasti kantaa itsensä loppuun saakka. 

Elokuvan alku tuo erehdyttävästi mieleen viimeisen Brosnanin Bondin kun Angelinan hahmo on joutunut kaapatuksi Pohjois-Korean armeijan toimesta ja ehkäpä jopa liian alleviivatusti tuodaan katsojalle selväksi, että Angelinnan näyttelemä Evelyn Salt ei ole mikä tahansa agentti, vaan kovaakin kovempi spesialisti, joka kestää kidutuksen kuin kidutuksen. Tämä eräänlaisena epilogina toimiva kohtaus kuitenkin esittelee katsojille Evelynin erittäin taidokkaasti, ja samalla luo kuvan, että Salt ei ikinä voisi pettää CIA:ta. Sitten Saltin maailma pyörähtääkin ympäri kun venäläinen vakooja täräyttää kuulusteluissa, että Salt ei olekaan ihan sitä mitä muut luulevat. On toki aika erikoista, että kiinnijääneen venäläisen agentin tarina otetaan niin tosissaan, että Salt joutuu epäilyksien kohteeksi ja loppujen lopuksi koko organisaation jahtaamaksi. 

Tästä alkaakin tuttuakin tutumpi kissa ja hiiri leikki, joita ollaan nähty niin Takaa-ajetuissa, kuin Bourneissa ja jopa Bondeissakin. Saltin tehtäväksi kun jää samalla yrittää löytää oikeat syylliset ja karistaa niin pahikset kuin hyviksetkin kannoiltaan. Angelina on hieman ristiriitainen näyttelijä, joka varmasti jakaa mielipiteet, mutta se täytyy sanoa, että jos naikkonen nousi maailmanmaineeseen Tomb Raidereilla, niin kyllä häneltä edelleen nämä toiminnalliset roolit onnistuvat häkellyttävän hyvin. Kuuleman mukaan Jolie hoiti myös suurimman osan stunteistaan ja jo se nostaa kyllä pisteitä naikkoselle. Schreiber on myös hyvä roolissaan, mutta hänen esityksensä on jotenkin ehkä liian monotoninen, eikä miehestä ota oikein selvää mistä puusta hänet on veistetty. Oli myös hellyttävän pökkelöä nähdä näin selkeää Venäjän mollausta ja vanhaa kunnon kylmää sotaa siitä kuinka suurvallat nokittelee jälleen toisilleen ja “neukuista” tehdään taas itse saatania. 

Salt on loppupeleissä aika huoleton ja suoraviivainen agenttirymistely, jonka katsoo ilman ilmavaivoja. Sen oma paino vie sitä eteenpäin häkellyttävällä intensiteetillä ja katsojalle ei oikeastaan jätetä aikaa miettiä henkilöiden syvimpiä motiiveja, vaan paikasta toiseen mennään vauhdilla, ja yllättäviä juonenkäänteitä tulee sekä oikealta että vasemmalta. Jolie kantaa koko elokuvaa periaatteessa ihan itse, ja tällä kertaa se toimii hyvin. Epäloogisuuksia näissä tarinoissa on välillä häkellyttävän paljon ja päähenkilöiden motiivit ovat vähintäänkin arvelluttavia, mutta kun liian ajattelun jättää väliin, niin hienosti toteutettu toiminta, rehellinen väkivaltaviihde ja Angelinan kauniit huulet kantavat tämän nätisti loppuun. Joten ainakin itse jään mielenkiinnolla odottamaan jatko-osaa.

 

Salt
  • 65%
    Elokuva - 65%
65%

Poiminta

Genret: jännitys, mysteeri, rikos, toiminta
Kesto: 102 min
Ohjaaja: Phillip Noyce
Pääosissa: Angelina Jolie, August Diehl, Chiwetel Ejiofor, Daniel Olbrychski, Liev Schreiber
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2010

Sending
User Review
0 (0 votes)

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.