Elf

Näyttelijä-ohjaaja Jon Favreaun (mm. Iron Man) ohjaajan ura ei ollut vielä vuonna 2003 ihan nousukiidossa. Jonkinlaisessa kiidossa se kuitenkin oli, sillä Will Ferrellin tähdittämä harmiton ja jouluinen halpiskomedia (budjetti vain 33 miljoonaa dollaria) Elf tuotti tekijöilleen jo avausviikonloppuna 31 miljoonaa dollaria. Syytä tähän ei tiedä luultavasti kukaan, sillä aivan aikuisten oikeasti tämä komedia on harmiton hassuttelu liian isoksi kasvaneesta lapsesta, jota tosimaailman kyynisyys ei ole tuhonnut. Toisin sanoen Favreaun Elf on lapsille ja lapsenmielisille suunnattu harmiton komedia, joka yrittää löytää isosta pahasta maailmasta edes yhden palasen joulumieltä ja ihmisyyttä.

Elfin tarina itsessään ei ole mikään tavallinen, joskin sen perusluonne on hyvin tyypillinen hyvän mielen amerikkalaiselle komedialle. Kaikki alkaa siitä, kun joulupukki vierailee orpokodissa, jossa orpo vauva hiipii joulupukin säkkiin piiloon. Tämä johtaa siihen, että yksi tontun luottotontuista ryhtyy ihmislapsen kasvatti-isäksi ja niinhän siinä käy, että pienestä lapsesta tulee Will Ferrellin näyttelemä metriheikki, joka lopulta päätyy etsimään isäänsä New Yorkin syövereistä. Ferrelin näyttelemän Buddyn isä viimein löytyy, mutta tämä ajaa rahaa ja valtaa ajattelevan isän (jota muuten näyttelee James Caan) ja joulun henkeen vannovan naiivin Buddyn törmäyskurssille. Ja siitähän riemu repeää.

Tavallaan, sillä Elf on elokuva, jonka vitsit ja tarina olisi hyvin voitu tiivistää 60 minuuttiin. Elokuvan parhaimmat hetket kun tulevat Ferrellin naiivisuuden ja jouluhengen kanssa (jossa koristellaan asunto kuin asunto paperisilla joulukoristeilla) ja loppuaika yritetään parantaa katsojan sielua. Häilyvä ja ontuva romanssi Buddyn ja Jovien (Zooey Deschanel) lyödään lekkeriksi, eikä James Caanista oteta oikeastaan mitään irti. Kun joulupukki ja tontutkin paljastuvat elokuvassa vain hyvää tarkoittaviksi omituisuuksiksi, katoaa elokuvalta mielenkiinnon lisäksi sen jouluhenki. Toisaalta Elf ei ota mitään erityisen vakavasti: erikoistehosteet on tehty sekä hyvin, että tahallaan mauttomasti ja elokuvan jouluhenkisyys kiirii lähes kotisohvalle asti. Niinpä Favreaun ja Ferrellin Elfiä voi pitää kevyenä iltapuhteena, joka tuuduttaa hiljalleen katsojansa seuraavan joulun odotukseen.