Alien – Kahdeksas matkustaja

“In space no one can hear you scream”

Tämä yksinkertainen, mutta jäätävän todenmukainen lausahdus kuvaa ehkäpä parhaiten aikakautemme parhainta science fiction-elokuvaa, Alien. Elokuvan historia ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertainen, vaan sen valmistumiseen liittyi niin monta mutkaa, että ne ovat ajoittain jopa mielenkiintoisempia kuin itse elokuva. 70-luvun alussa avaruusaiheiset elokuvat olivat lähes pannassa, ja elokuvastudiot karttoivat niitä viimeiseen asti. Kun George Lucaksen Tähtien Sota vuonna -77 julkaistiin, sen tuoma suosio löi todella isolla nuijalla kaikkia studioita päähän, ja johan alkoivat avaruusaiheiset science fiction-elokuvat kiinnostamaan. Fox kaivoikin arkistoista käsikirjoittaja Dan O’Bannonin lyhyen hahmotelman “avaruuden rahtareista” ja kehotti miestä tekemään tästä valmiin elokuvakäsikirjoituksen.

Tarina yksinkertaisuudessaan kertoisi avaruudessa operoivista “rahtareista”, joiden pitkä kotimatka keskeytetään tuntemattoman hätäsignaalin takia, ja pian miehistö huomaakin, että Weyland-Yutani yhtiöllä on arvaamattomia intressejä erään planeetan pinnalta lähtevää signaalia kohtaan. Planeetalta löytynyt vieras elämänmuoto tulee vaikuttamaan koko miehistön tulevaisuuteen ja pian he huomaavatkin, että tieteen nimissä tehty tutkimus ja rauhallinen kotimatka muuttuu painajaismaiseksi selviytymiskamppailuksi tätä tuntematonta elämänmuotoa vastaan.

Ohjaajaksi tähän projektiin haettiin monia maineikkaita ohjaajia, mutta kenelläkään ei tuntunut riittävän aikaa, eikä kiinnostusta avaruusaiheiseen elokuvaan. Mutta kuinka ollakkaan: paljon mainostöitä tehnyt uusi (vaikkakin jo verrattaen ikääntynyt) ohjaajalupaus Ridley Scott kiinnostui aiheesta, ja eipä aikaakaan kun työ luvattiin hänelle. Näyttelijöiden valinnassa tehtiin myös rohkeita liikkeitä, sillä kun Alien-elokuvaan valittiin miehistöä, ei kukaan osannut arvata, että pääosaa luutnantti Ripleytä esittämään valittaisiin nainen, varsinkaan aikana jolloin miessankarit olivat lähes kiveen kirjoitettu sääntö. Elokuvan miesesittäjät kuuluivat kuitenkin alan parhaisiin, ja John Hurt, Tom Skerrit, Harry Dean Stanton ja Ian Holm olivat maineikkaita konkareita, kun taas ehkäpä uransa parasta suoritusta tehnyt Sigourney Weaver ja Veronica Cartwright edustivat elokuvan nuorempaa kaartia. Alunperinhän koko kaarti oli pelkästään miehiä, mutta Ridley näki tarinassa sellasia ulottuvuuksia, että päätti nerokkaasti nostaa muutaman naispuoleisen näyttelijän mukaan ja murtaa heidän roolinsa tyypillisestä sen ajan uhri-muotista.

Onkin näin jälkikäteen suorastaan hämmästyttävää huomata kuinka nerokkaasti Scott yhdisteli eri asioita niin kuvankerronnallisesti kuin tarinan osalta tehden tästä elokuvasta lähes ajattoman. Kamera-ajot ovat aluksi rauhallisia ja viipyileviä antaen katsojan uppoutua elokuvan maailmaan, ja sitten loppua kohti Scott kiihdyttää niin leikkauksia kuin tapahtumiakin suorastaan mestarillisesti. Tapahtumien ja taukojen välinen suhde on vangitsevaa ja katsoja suorastaan imeytyy elokuvan sisään odottaen hikikarpalot otsalla mitä seuraavaksi tapahtuisi. Eikä saa unohtaa myöskään Jerry Goldsmithin aivan uskomatonta scorea, jonka futuristiset ja ajoittain jopa hullut äänikikkailut yhdessä loistavien harmonioiden kanssa luovat tunnelman johon katsoja voi varauksetta uppoutua.

Siinä missä tämän päivän elokuvat mässäilevät visuaalisella ilotulituksella, Alien ammentaa sitä näkemättömien asioiden pelkoa, pimeyden ja tuntemattoman vaaran tuomaa kauhua, jossa katsojan oma mielikuvitus toimii pelon polttoaineena. Mikään esille tuotu graafinen kauhu ei vedä vertoja sille mitä katsojan oma mielikuvitus voi loihtia ilmoille. Ainoastaan hämärät varjot ja mitä nurkan takana odottaa antavat viitteen siitä, mitä katsojan tulisi pelätä. Tämä nimenomainen seikka tekee tästä elokuvasta niin loistavan ja ajattoman, mihin nykyelokuvat harvoin tulevat pääsemään.

Toki syy miksi elokuvan oliota ei näytetä paljoa, löytyy aikakauden tehosteiden tasosta, ja siitä että ohjaaja Scott ei halunnut olion näyttävän 60-luvun elokuvien nukelta. Itse olion ulkonäkö olikin sitten sellainen mestariluomus, että vielä tänäpäivänäkään elokuvissa ei ole tullut yhtä karmivaa tai uskottavaa oliota vastaan. Mutta mistä tämä suoraan ihmisen syvimmistä peloista ja painajaisista repäisyt otus sitten oli oikein kotoisin? Vastauksen antoi hieman omalaatuinen ja sieniä naposteleva sveitsiläinen taiteilija H.R. Giger, jonka teokset olivat suoraan miehen omista painajaisista. Mutta karmivan ulkonäön lisäksi tämä olio tarvitsi syvyyttä ja O’Bannon olikin luonut kokonainen elämän kiertokulun tälle hahmolle.

Gigerin avustuksella kehiteltiin loistava ja pelottavan tuntuinen lisääntyminen, joka tehtiin olion elämäntyyliin sopivaksi. Väkivaltainen, lähes raiskauksen omainen brutaali penetraatio suoraan ihmisen tai minkä tahansa olion ruokatorveen kuvaa hyvin niitä pelkoja mitä kaikilla ihmisillä on. Myös syntyminen on niin väkivaltainen kuin se ylipäätään voi olla, tappaen aina isäntäruumiin. Triviaalina tietona mainittakoon, että näyttelijöistä ainoastaan John Hurt tiesi mitä “chestburst”-kohtauksen aikana tulisi tapahtumaan, ja sen todellakin huomaa kun kohtausta katsoo tarkemmin. Alienin koko elämä on alusta loppuun hyvin väkivaltaista mutta samalla tehokasta. Sen elämän tarkoituksena ei ole muuta kuin lisääntyä, syödä ja selviytyä. Sen verenä toimiva happo on lähes täydellinen puolustusmekanismi. Eli toisinsanoen täydellinen olento kuten Nostromon tiedeupseeri Ash hyvin ponnekkaasti ilmoittaa.

Ash: You still don’t understand what you’re dealing with, do you? Perfect organism. Its structural perfection is matched only by its hostility. I admire its purity. A survivor… unclouded by conscience, remorse, or delusions of morality.

Alien elokuva loi uudet standardit siihen, miltä moderni kauhuelokuva tulisi näyttää. Tekijät eivät varmasti itsekään tajunneet mitä olivat luoneet, kunnes huomasivat kutsunäytöksessä, että puolet yleisöstä lähti kiljuen ulos salista ja toinen puoli oksenteli popkornipusseihin. Ilman Gigeriä tätä ei olisi ikinä saavutettu, mutta myös Scotilla ja Weaverilla on aika iso rooli tämän elokuvan suosiossa unohtamatta tietenkään O’Bannonin ja Shusettin loistavaa käsikirjoitusta. Elokuva sisältää kaikki ne elementit mitä sen kuuluukin sisältää. Sen luoma tarina pysyy uskollisena sille maailmalle missä se operoi, ja hahmojen käyttäytyminen on loppupeleissä niin loogista kuin se elokuvissa voi ylipäätään olla. Vaikka esimerkiksi Predator nousi kulttimainseeseen pelkällä miesköörillä, niin en usko, että Alien elokuva olisi saanut tällaista mainetta ilman Weaverin taianomaista suoritusta naispuolisena sankarina, ainoana selviytyjänä itsensä paholaisen kohtaamisessa.

Ripley: Final report of the commercial starship Nostromo, third officer reporting. The other members of the crew, Kane, Lambert, Parker, Brett, Ash and Captain Dallas, are dead. Cargo and ship destroyed. I should reach the frontier in about six weeks. With a little luck, the network will pick me up. This is Ripley, last survivor of the Nostromo, signing off.