elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Wag the Dogin ohjauksella aikanaan joitakin ihmisiä ihastuttanut Barry Levinson nähtiin vuonna 2001 uuden elokuvan kimpussa. Elokuva oli nimeltään Bandits, jossa huumorin ja draaman...

Wag the Dogin ohjauksella aikanaan joitakin ihmisiä ihastuttanut Barry Levinson nähtiin vuonna 2001 uuden elokuvan kimpussa. Elokuva oli nimeltään Bandits, jossa huumorin ja draaman avulla koettiin suuria ja ristiriitaisia tunteita, sekä katsojien hyväksymä loppu. Kolmen suhteellisen suuren näyttelijän nimellä Bandits pääsi ainakin johonkin paikkaan elokuvan ystävien päässä, sillä Bandits tarjoaa suhteellisen huolettoman, mutta samalla epätyypillisen juonen pankkiryöstäjistä, joiden tavoitteena ei ole pelkkä raha. Varsinkaan kun mukaan sotkeutuu mukaan pakollinen nainen, unelmat ja niiden saavuttaminen.

Elokuvan juoni ei todellakaan ole laidan turvallisemmasta päästä, sillä Levinson heittää ilmoille varsin kiinnostavan tarinan kahdesta vangista, jotka karkumatkalle lähdettyään päättävät ryöstää pankkeja varsin erikoisella tavalla. Nimittäin yöpymällä johtajien kotona. Tästä seuraa varsin erikoisen kaksikon ryöstökierre, johon sotkeutuu lopulta puolittainen kidnappaus, jonka jälkeen tapahtumat valuvat nurinkurisista käänteistään huolimatta mukavasti eteenpäin. Lopulta käsissä on selkeä kolmiodraama, jonka komediallisista elementeistä ei kannata puhua. Elokuvan huumorista huolimatta minä näkisin Banditsin enemmänkin kevyenä draamana.

Koko näyttelijäkolmikko on elokuvassa varsin mukavassa vedossa, sillä heidät on istutettu sellaisiin rooleihin, missä he pystyvät parhaimmillaan olemaan. Niinpä Bruce Willisin hahmo on elokuvan kovanaama, nyrkkeilijä ja suuri rakastaja, joka hakee ja kaipaa naisen hellää seuraa. On myös erikoista, kuinka erilainen on Billy Bob Thortonin hahmo, joka on kaikessa kontrastisuudessaan Willisin hahmon vastakohta kaikkine vikoineen, kuuntelemineen ääninauhoineen ja sairauksineen. Molemmat ovat äärimmäisen heikkoja ja samalla vahvoja henkilöitä, jotka tarvitsevat vielä rinnalleen asiat tasapainottavan Cate Blanchettin, naisen, jonka hahmo haluaa elämäänsä muutosta. Kun kolmikko on viimein koossa, näkyy Willisin silmissä hyväksyntä, Thorton nyökkäilee hiljaa omissa mietteissään ja Blanchett pitää loppuosan koossa karismallaan.

Bandits voisi olla hyvä elokuva, mutta Levinsonin käsissä Banditsista on tullut vain hieman keskivertoa etevämpi elokuva. Sen tempo on ajoittain raaka, mutta toisaalta elokuvan kesto tuntuu varsinkin jälkikäteen ajateltuna aivan liian pitkältä. Romanttinen kolmiodraama ei kaipaa elokuvalta lisää pituutta, vaan pikemminkin sitä suurta tunnetta ja muutoksen kaipuuta, jota toki yritetäänkin elokuvassa jonkin verran viljellä. Tuloksena on kuitenkin heikko yhteenotto, hieman puuduttava keskivaihe ja helppo loppu, jossa valitettavasti äidytään hieman ammuskelemaan. Ammuskelu ja räjähdykset sotivat samalla koko muuta elokuvaa vastaan, sillä katsojaa on valmisteltu koko elokuvan ajan suhteellisen romanttiseen loppuun, joka omalla tavallaan kuitenkin tulee. Bandits on joka tapauksessa varsin rento elokuva, jolle kannattanee uhrata pari tuntia, mutta hyllyyn en tätä palaa lähtisi ostamaan.

Powered by WP Review

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.