elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Bobby ja Peter Farrelly kokivat 1990-luvulla oman onnistumisensa kulta-aikaa. Takana oli 1994 valmistunut ja samalla onnistunut komedia Dumb & Dumber ja vuonna 1998 he...

Bobby ja Peter Farrelly kokivat 1990-luvulla oman onnistumisensa kulta-aikaa. Takana oli 1994 valmistunut ja samalla onnistunut komedia Dumb & Dumber ja vuonna 1998 he viimeinkin osuivat suureen kultasuoneen There’s Something About Mary-elokuvalla (Sekaisin Marista), josta tuli välittömästi valtava hitti. On huomattava, että nykyisin kyseinen elokuva ei tuskin saisi sellaista menestystä kuin aikanaan (elokuva maksoi n. 23 miljoonaa ja tuotti maailmanlaajuisesti peräti 369 miljoonaa dollaria), mutta Sekaisin Marista olikin yksi ensimmäisistä elokuvista vähään aikaan, joka onnistuneesti sekoitti komediaa ja rakkautta keskenään. Tuloksena olikin jopa nykypäivän hektisessä menossa naurattava hitti, jonka onnistuneet vitsit naurattavat katsojia edelleen.

Ja mikseipä naurattaisi kun elokuva pitää sisällään mielenkiintoisia näyttelijöitä. Pääroolissa oleva Cameron Diaz ei ollut enää 1998 tuntematon nimi, mutta juuri sopiva käkättäjä tämänkaltaiseen rakkauskomediaan, jossa mitään ei pidä ottaa liian vakavasti. Samaan syssyyn sopivat myös Ben Stiller, jonka jopa nykyisin tylsät roolit eivät vielä olleet nousseet liiaksi pinnalle vaivaamaan katsojaa. Lisäksi mukana koheltava Matt Dillon on oiva lisä varsin maskuliiniseen näyttelijäkatraaseen, sekä esimerkiksi Lee Evans ja Chris Elliot tuovat oman pikantin lisänsä elokuvan näyttelijäkirjoon. Kokonaisuutena elokuvan näyttelijäkatras on siis varsin nimekäs, mutta 12 vuoden takaa katseltuna vielä sopivan raikas ja tuore.

Sekaisin Marista kertoo varsin selkeän tarinan miehestä (Ted), joka haluaa selvittää vuosien takaisen tanssiparinsa elämäntilanteen -mies kun ei ole päässyt hänestä vielä yli-. Hän palkkaa salaisuuden selvittämiseen vakuutuspetoksia tutkivan Healyn (Dillon), joka salaisuuden selvitettyään haluaa pitää naisen (Mary) itsellään. Tästä seuraa sitten varsin kevyt ja hilpeä rakkauskomedia, jossa Marya piirittää parhaimmillaan neljäkin eri miestä. Totuus kuitenkin tulee lopulta aina esiin, mutta väliin mahtuu paljon purtavaa: koiran elvytystä, erikoista hiusgeeliä ja muita typeriltä tuntuvia asioita aina homojen lepotaukopysähtymisistä isoihin hampaisiin asti. Toisin sanoen elokuva tarjoaa turvallista huumoria, jota jaksaa yllättäen edelleen katsella varsin kevein mielin.

Sekaisin Marista on turvallinen “koko perheen” elokuva, jonka vitseille on lupa nauraa muutaman vuoden katselun jälkeenkin. Toisin sanoen Farrellyn veljesten elokuva kestää uusintakatselun, mikäli elokuvan katselusta on kulunut muutama vuosi aikaa. Niinpä voidaan miltei turvallisin mielin sanoa, että Farrellyn veljesten elokuva on ehkä heidän paras elokuvansa ikinä, sillä Sekaisin Marista tarjoaa rakkautta, huumoria ja paljon hyvää mieltä tavallisemmallekin katsojalle. Näin kävi jopa minullekin, sillä enpä olisi uskonut nauravani tälle elokuvalle vielä vuosia sen ilmestymisen jälkeenkin.

  • 80%
    Sekaisin Marista - 80%
80%

Poiminta

Genret: komedia
Kesto: 119 min
Ohjaaja: Bobby Farrelly,Peter Farrelly
Pääosissa: Cameron Diaz,Matt Dillon,Ben Stiller,Lee Evans,Chris Elliott
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 1998

Sending
User Review
0 (0 votes)

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments