Star wars episodi I: Pimeä uhka

George Lucasilta kesti 22 vuotta ennen kuin hän lähti toteuttamaan kauan odotettua haavettaan: tehdäkseen loput kolme osaa massiivisesta elokuvasarjasta, jotka olivat miehen mukaan olleet liian haastavia kuvattavaksi 70-luvulla ja luultavasti hän oli asiassa oikeassa. Joka tapauksessa muistan kuinka itsekin kävelin tärisevin askelin elokuvateatteriin näkemään juuri tämän elokuvan ja kuinka ensivaikutelma oli kertakaikkisen huikea: suunnaton hässäkkä, jedit, valomiekat ja valtava Star Wars-universumi aukeni katsojien edessä tuottaen ensivaikutelmaltaan huikaisevan kokemuksen. Vaikutelman, joka näin jälkikäteen katsottuna oli valheellinen, jopa asteittainen pettymys. Niin, vuonna 1999 valmistunut Star wars episodi I: Pimeä uhka (Star Wars: Episode I – The Phantom Menace) ei ole mikään maailman paras elokuva.

Elokuvan juoni on perin yksinkertainen luonnos, jonka ympärille ollaan luotu Star Wars-maailmaa nitovia seikkoja yhteen hullun lailla. Pääpiirteiltään elokuvan tarina seuraa nuoren Anakin Skywalkerin (Jake Lloyd) edesottamuksia universumissa, joka tulee lopulta jäämään hänen valtavansa alle. Samalla taistellaan vapauden puolesta Naboo-planeetalla, jossa ilkeä kauppaliitto murjaisee väestön droidi-armeijansa saappaan alle ja ilkeät sithit tulevat viimeinkin piilostaan esiin. Koko elokuva onkin yhtälailla niin seikkailua kuin politiikkaakin, kun tuttuja hahmoja esitellään aina Yodasta Obi-Wan Kenobiin (Ewan McGregor) ja senaattori Palpatineen saakka. Lucasilla tuntuu olevan paljon kerrottavaa: jopa niin paljon, että kaksi ja puoli tuntia kestävä elokuva vaikuttaa välillä avuttoman sekavalta.

Lucasin ohjaamistaidoista voidaan kiistellä varmasti loputtomiin, mutta näyttää siltä, että paljolti erikoistehosteisiin mieltynyt ohjaaja on aina antanut ohjattavilleen suhteellisen vapaat kädet toteuttaa itseään. Tuloksena on tietynlaista rentoutta, jota on nähty monissa elokuvissa yllin kyllin, eikä Episodi 1 ole asiassa mikään mahdoton poikkeus. Anakinia näyttelevä Jake Lloyd on tosin jälleen kerran melko turhauttava lapsinäyttelijä, eikä Natalie Portmanin rooli kuningatar Amidalana silmiä välttämättä häikäise. Senpä vuoksi Liam Neesonin ja Ewan McGregorin jedi-kaksikon toimiva rooli yllättää katsojan, eikä elokuvan suhteellisen onnistuneena pahiksena hääräävä Ray Park ole itseasiassa myöskään hassumpi.

Hyviä roolisuorituksia Episodi 1 tarvitseekin, sillä Lucas lähestulkoon pilasi koko elokuvan yhdellä elokuvahistorian ärsyttävimmällä hahmolla, erikoistehosteilla luodulla Jar Jar Binksillä (Ahmed Best äänenä). Binks , jonka rooli on olla elokuvan koominen sidekick, on kaikessa ärsyttävyydessään omaa luokkaansa. Äärimmäisen sekavasti puhuva (myös suomennokset ovat samaa tasoa), käyttäytyä ja typerältä näyttävä hahmo sopii omalla tavallaan Star Wars-maailman jatkoksi, muttei kuitenkaan. Kun Binksin rinnalle ei tuoda tasapainon palauttavaa “harrisonfordia”, on elokuvan jokainen “Binks-hetki” sietämätöntä kuraa. Tämä miltei tuhoaa koko elokuvan.

Episodi 1 pysyy kuitenkin kasassa kuin ihmeen kaupalla. Lopun hölmöily avaruudessa vie katsojan miltei lapsenomaiseen hölmistyneisyyden tilaan, mutta lopun valomiekkataistelu Qui-Gon Jinnin, Obi-Wan Kenobin ja Darth Maulin välillä on herkullista katsottavaa, sillä siinä on sitä jotain, mikä saa elokuvan lopulta näyttämään ja tuntumaan Star Warsilta. Sitä eivät tee hölmö erikoistehoste, hirviöiden välttely, loputon politiikka ja kasa typeriä juonenkäänteitä. Sen tekevät jedit, hienolta näyttävä miljöö, sekä se tunnelma, joka iskeytyy katsojan tajuntaan lopussa tapahtuvalla “jedi-rytinällä”.