elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Vampyyrielokuvia tuntuu putkahtelevan niin oikealta, vasemmalta kuin ojan pohjaltakin ja Hollywoodin tuotantokoneisto yrittää aika-ajoin uudistaa tätä genreä lähes naurettavilla tavoilla, joista Twilight ei ole edes se... Daybreakers

Vampyyrielokuvia tuntuu putkahtelevan niin oikealta, vasemmalta kuin ojan pohjaltakin ja Hollywoodin tuotantokoneisto yrittää aika-ajoin uudistaa tätä genreä lähes naurettavilla tavoilla, joista Twilight ei ole edes se huonoin esimerkki. Kun myös televisiosarjat seuraavat tätä polkua niin True Bloodinkuin Moonlightin johdolla, niin voidaan jo puhua jonkinlaisesta ähkystä kyseiseen genreen. Johtuuko tämä verenimijöiden esiinmarssi sitten lamasta vai jostain muusta, niin mielikuvitusta ei käsikirjoittajilta kuitenkaan puutu, sillä miltäpä kuulostaa seuraavanlainen skenaario? 

Eletään vuotta 2019 ja ihmiskunta on lähes kokonaan hävitetty maapallolta vampyyrien toimesta. Monia vuosia sitten vampyyrivirus levisi kulovalkeana pitkin ihmiskuntaa ja sen yleistyessä jotkut ottivat tuon kuolemattomuuden lahjan jopa vapaaehtoisesti vastaan. Mikäpä ei houkuttaisi enemmän kuin immuniteetti sairauksiin ja ikääntymiseen? Toki sivuvaikutuksena erittäin paha aurinkoihottuma ja loppumaton verenjano, mutta se on pieni hinta näin suuresta edusta. Ihmiskunta kehittyikin palvelemaan yöllä elävää kansaa ja pian autot ja talot varustettiin UV-suojilla ja koko maapallon elämänrytmi kääntyi päinvastaiseksi nykyisestä toimien ainoastaan yöaikaan. Vampyyrien kansoittamalla maapallolla kaikki näytti siis menevän hyvin, mutta mitäs tapahtuu sitten kun koko ihmisverivarasto alkaa näyttämään tyhjää? 

Ohjaajaveljekset Peter ja Michael Spierig ovat luoneet erittäin mielenkiintoisen vampyyritarinan, joka kääntää koko asetelman jollain tavalla päälaelleen tehden ihmisistä harvinaisia kapinallisia ja outolintuja vampyyrien hallitessa maailmaa. Ihmisyys onkin yllättäen epätoivottua. Toki asetelman kääntäminen ei tuo muuta uutta tarinaan, sillä samat perusperiaatteet vastarintatoiminnassa toimii näinkin päin ja johtajien, työntekijöiden ja pettureiden suhteet toisiinsa ovat samoja kuin jos asetelmat olisivat toisinpäin. Mutta se ei oikeastaan haittaa tarinan kannalta, sillä tämä nurinkurisuus kuitenkin tekee tästä elokuvasta jollain tavalla kiehtovan katsoa ja luotu maailma ainakin tuntuu hyvin uskottavalta. Uskottavuuden tunnetta tuo myös loistavat näyttelijät. 

Ethan Hawke vetää tietynlaisen pääosan vampyyri Edward Daltonina, mutta vahvasti mukana kulkee myös muita alan ykkösnimiä. Sam Neill lähes uusii karmivan Event Horizon roolinsa veripankkien pääjohtajana, mutta tuntuu siltä, että hän on joko roolinsa vanki tai sitten esitys on vain muuten aivan liian suoraviivainen vailla nyansseja. Sen sijaan Willem Dafoe on liekeissä Lionel Cormacina, ihmiskapinallisten johtajana,  jonka esityksessä on ilahduttavaa paloa. Myös suureen rooliin noussut Claudia Karvanin esittämä Audrey Bennet on väkevässä vedossa ja oli ilo huomata, että kauniin ulkokuoren alta löytyy myös loistavaa näyttelemistä. Hawke on kuitenkin loppupeleissä se kantava voima tässä elokuvassa, eikä yhtäläisyyksiäGattacaan voi mitenkään aliarvioida sillä niin silmiinpistäviä ne ovat. 

Daybreakers on mielenkiintoisesti rakennettu elokuva tulevaisuudesta, jossa vampyyrit hallitsevat maata. Elokuvasta kaksi kolmasosaa onkin suorastaan loistavaa scifin ja vampyyrigenren yhdistämistä heittäen ajatuksia katsojien  suuntaan. Ihmiskarjalaitoksien toiminta ja voiton tavoittelu ei kuitenkaan eroa meistä ihmisistä kovinkaan paljoa, ja loppupeleissä aurinko näyttää sen mahtinsa miksi vampyyrit eivät oikeasti saisi hallita maapalloa. Loppua kohti elokuva kuitenkin muuttuu lähes jatkuvaksi goremontaasiksi, jossa suolet ja veri lentävät niin että raudanhaju tuntuu lähes kotisohvalle asti. Yletön mässäily alkaa loppua kohti jo syömään omaa tehoansa, mutta loppupeleissä käsissämme on kuitenkin viihdyttävän vaihtelevasti tehty vampyyripätkä.

Daybreakers
  • 68%
    Elokuva - 68%
68%

Poiminta

Genret: fantasia, jännitys, sci-fi, toiminta
Kesto: 94 min
Ohjaaja: Michael Spierig, Peter Spierig
Pääosissa: Claudia Karvan, Ethan Hawke, Isabel Lucas, Michael Dorman, Sam Neill, Vince Colosimo, Willem Dafoe
Valmistusmaa: Australia, Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2010

Sending
User Review
0 (0 votes)

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.