Tuomittu kostaja

Olisikohan se ollut tv-viisi, joka olisi tarjonnut herkullisen palan elokuvaa nimeltä Tuomittu kostaja (Doing Hard Time)? Tämä vuonna 2004 valmistunut jenkki-leffa oli varsin outo pala herkullista tarinaa höystettynä surkeilla näyttelijöillä, sekä toteutuksella. Preston A. Whitmore II:n kirjoittamalla tarinalla olisikin ollut ehkä jopa saumaa isomman budjetin elokuvassa, mutta itseohjatussa elokuvassa niin monet asiat menevät niin pieleen, ettei katsoja voi kuin seurata apaattisena sivusta päähenkilön epäuskottavaa pölhöilyä. Päärooleissa kovistelevat Boris Kodjoe ja Michael K. Williams ovat selkeitä B- tai C-luokan näyttelijöitä, mutta jotain uskottavuutta voi “halvaltakin” (budjetti 1,4 miljoonaa) elokuvalta vaatia.

Sillä potentiaalia Tuomitussa kostajassa olisi. On harmi, että jonkin verran televisiosarja OZ:ia muistuttava maailma on uhrattu kehnoon budjettiin, toteutukseen ja näyttelijöihin, jotka ovat kuin köyhän miehen kopioita karismaattisista OZ:n näyttelijöistä. Itse tarina kertoo Boris Kodjoen näyttelemästä Michaelista, jonka poika kuolee huumekauppiaiden tulituksessa. Siitä seuraa tietenkin sisäistä huutavaa tuskaa, joka purkautuu Michaelista ulos väkivaltaisena toimina vankilassa, johon huumekauppiaat ovat tuomittu. Tosin koko elokuvan synopsis on siinä harhaanjohtava, että se seuraisi varsinaisesti Michaelin tarinaa, sillä itseasiassa elokuva keskittyy kuvaamaan elokuvan toisen päähenkilön, Michael K. Williamsin, henkistä kasvamista, katumista ja selviytymistä vankilassa, jossa ei tunnu olevan miesvartijoita ollenkaan ellei sitten mukaan lasketa Giancarlo Espositon näyttelemää vankilanjohtajaa.

Kaiken kaikkiaan Whitmore “toisen” ohjaama elokuva on turhaakin turhempi rypistys, jolla ei ole arvoa oikeastaan kenenkään hyllyssä. On toki myönnettävä, että Tuomitussa kostajassa on oikeasti yritystä, dramatiikkaa, sekä toimintaa sopivasti, mutta elokuvan hiljainen ja sitä kautta poissaoleva tunnelma sekoittuu halvalta tuntuihin ratkaisuihin, jotka ovat osittain matkittu muualta. Kevyeksi “valot pois ja nukutaan jos nukuttaa”-elokuvaksi Tuomitusta kostajasta ehkä on, mutta melkoista taistelua katsoja saa pitää yllä, että jaksaa tämän apaattisen elokuvan katsella läpi, vaikka elokuvassa veri vähän roiskuukin ja vankilan hierarkiaa selvitellään elokuvassa pariin kertaan. Lieneekö asia niin, että elokuvan tekijöiltä loppuivat rahat kesken ja muun muassa elokuvan musiikit jäivät hankkimatta ja/tai tekemättä.