Merirosvoradio

Richard Curtisin kynästä on lähtenyt melkoisia menestystarinoita liikkeelle. Miehen CV:stä löytyvät esimerkiksi Musta Kyy -televisiosarja, menestyselokuvat Four Weddings and a Funeral, Notting Hill, Bridget Jones’s Diary ja miksei myös Love Actually, joista jokainen on vahvasti nojannut brittiläiseen perinteeseen komedian saralla. Vaikka Curtisilla on mittava ura takana kirjoittajana, on miehen vasta toinen ohjaustyö, Merirosvoradio (The Boat That Rocked), äärimmäisen nautinnollista katseltavaa niin visuaalisesti kuin tarinallisestikin. Merirosvoradioon (joita myös Suomessa aikanaan pyöritettiin metsien ja ties mistä kätköistä) ruumillistuu ja romantisoituu koko Curtisin tyyli elokuvien käsikirjoittajana ja nyt näköjään myös ohjaajana.

Koko komedia kertoo siis 1960-luvulla toimivasta laivasta, joka toimii saarivaltakunnassa virallisen totuuden torven, BBC:n, kilpailijana, soittaen paheellista rock-musiikkia kaikelle kansalle kellon ympäri. Merirosvoradion laivalle liittyy mukaan myös nuori Carl (Tom Sturridge), jonka hieman ennalta-arvattavaa aikuistumista seurataan muiden ja samalla paljon mielenkiintoisempien hahmojen lomassa. Tarina on todellakin perussynopsikseltaan löyhä, mutta samalla Curtisin tarinankerronnassa on jotain niin aitoa hyvää tuulta, että vähemmästäkin katsojaa alkaa koko touhu hymyilyttämään samalla kun elokuvan äärettömän hyvä musiikki jauhaa ilmoille sulosäveliään.

Elokuvan näyttelijät ovat Curtisin elokuvien tapaan huolella valittuja ja samalla suhteellisen suuria tähtiä. Varsinaista pääroolia elokuvasta on täysin turha hakea, mutta on selvää, että homma pyörii parhaiten jo tutuksi käyneiden kasvojen ympärillä. Niinpä Philip Seymour Hoffman nautiskelee omasta rennosta roolistaan täysin rinnoin, Bill Nighy saa näytellä sellaista roolia, kuin hänelle sopii ja esimerkiksi Rhys Darby, sekä Nick Frost heittävät läppää läpän perään niin äijämäisellä otteella, ettei paremmasta väliä. Kun tähän väliin heitetään vielä Rhys Ifans, Kenneth Branagh ja vaikkapa Emma Thompson, niin katsoja huomaa katselevansa brittinäyttelijöiden “kuka on kukin”-elokuvaa.

Ja mikseipä katsoisi kun elokuva on niin täynnä jonkinkaltaista alkukantaista vetovoimaa, joka pistää katsojansa hymyilemään, sekä tietenkin hyvälle tuulelle. Naurunpyrskähdyksiä elokuvasta ei sen sijaan juurikaan saa, muttei se ole ollut Curtisilla Mustaa Kyyta lukuunottamatta mikään vahvin osa-alue koskaan. Sen sijaan The Boat That Rocked tarjoaa viihteellisen aikamatkan 60-luvulle, jossa kaikki näyttää olevan paljon vapaampaa kuin nyt. Näyttelijöiden irroitellessa oikein tosissaan, lähtee elokuvan katsojakin pienelle tripille uudessa-seelannissa syntyneen Curtisin hienoon maailmaan, joka ilmiselvästi kietoo itsensä Ison-Britannian lähivesille ja rannoille. Niinpä ei ole mitenkään väärin sanoa, että The Boat That Rocked on tällä hetkellä yksi parhaimmista uusista komedioista videovuokraamon hyllyllä.