elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

James Ivoryn ohjaama, Diane Johnsonin romaaniin perustuva, elokuva, Le Divorce on kuin suuri epäonnistunut möykky, jonka päärooleissa ontuvat toisaalla kannuksensa tienanneet näyttelijät. On käsittämätöntä,...

James Ivoryn ohjaama, Diane Johnsonin romaaniin perustuva, elokuva, Le Divorce on kuin suuri epäonnistunut möykky, jonka päärooleissa ontuvat toisaalla kannuksensa tienanneet näyttelijät. On käsittämätöntä, että jostain syystä näinkin tunnetut näyttelijät ovat suostuneet tähän käsittämättömään kyhäelmään. Elokuva kun on niin epäuskottava, että joko käsikirjoituksen laatineet Ivory ja Ruth Prawer Jhabvala ovat olleet jotenkin sekaisin tai elokuvaa on leikattu niin rajusti, ettei kokonaisuus ole pysynyt ehjänä. Normaalisti maailmaa jyrisyttäviä tapahtumia puhkeaakin siellä ja täällä, mutta päähenkilöt eivät niitä noteeraa. Joko kyse on roolihahmojen uskomattomista defensseistä, itsekeskeisyydestä tai puhtaasta huolimattomuudesta, mutta kyllä jonkin pitäisi oikeasti tuntuakin joltain. Ongelma onkin se, ettei Ivoryn elokuvassa mikään tunnu oikeasti yhtään miltään: elämä jatkuu, kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan.

Lyhyesti kerrottuna Le Divorce kertoo tarinan amerikkalaisista siskoksista Pariisissa. Toinen on kokemassa kipeää avioeroa ranskalaisesta miehestään ja toinen sisko saapuu kaupunkiin kokemaan seikkailuja muun muassa toisen siskon aviomiehen sedän kanssa. Siitä seuraa ei miltään tuntuva tunteiden ja tapahtumien ketju, jossa edetään kohtauksesta toiseen ikään kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Ja tapahtumia ja outoja asioita elokuvassa kyllä riittää, mutta ne on nivottu niin sekavaksi ja huonoksi kokonaisuudeksi, ettei elokuvassa ole oikeasti lopulta yhtään mitään katseltavaa, saatika järkeä.

Elokuvan näyttelijät ovat pääosin -jopa yllättäen- täysin ulalla. Toisessa pääroolissa eteenpäin valuva Kate Hudson on jotain täysin erikoista, sillä yhtäkkiä naisen roolihahmo saattaa keskustella iloisesti poikaystävänsä kanssa sängyssä ja seuraavassa kuvassa Hudsonin hahmo onkin jo menossa iskemään kyntensä poliitikon kylkeen. Muutenkin Hudsonin yleensä valovoimaiset roolit ovat muuttuneet tasaisen harmaaseen “oleskeluun”, jossa millään teolla ei ole mitään merkitystä. Oikeastaan samaa voi sanoa monessa elokuvassa ansioituneesta Naomi Wattsista, jonka rooli raskaana olevana ja jätettynä naisena on oudon tunnoton, harmaa ja mitäänsanomaton. Le Divorcen ainoat valopilkut löytyvät etukannen näyttelijöiden sijasta sivurooleista, jossa Glenn Close edes hiukan jaksaa yrittää ja Thierry Lhermitte kerää pisteet kotiin suhteellisen rauhallisella olemuksellaan.

Kaiken kaikkiaan Le Divorce on oikeasti turhauttava elokuva. Se ei tarjoa katsojalleen yhtään mitään, mitä elokuvan kannessa luvataan: ei komediaa, ei mitään selkeää rakkautta, eikä edes sitä draamaakaan, kun mikään ei tunnu tuntuvan miltään. Katsojasta puolestaan tuntuu siltä, ettei Ivory ole ajatellut elokuvaansa oikein loppuun saakka tai sitten jotain on mennyt produktiossa tai leikkauspöydällä niin sekaisin, ettei valmiista elokuvasta ole tullut minkäänlaista järkevää kokonaisuutta. No hyvä on, kyllähän elokuvan punainen lanka sentään pysyy ehjänä koko pitkän kaksituntisen, mutta sen aikana tapahtuvat tapahtumat jättävät niin hölmistyneen olon ainakin roolihahmojen osalta, ettei siitä ainakaan hyvä olo jää.

  • 30%
    Le Divorce - 30%
30%

Poiminta

Genret: draama,komedia,rakkaus
Kesto: 117 min
Ohjaaja: James Ivory
Pääosissa: Esmée Buchet-Deàk,Leslie Caron,Melvil Poupaud,Thierry Lhermitte,Glenn Close,Kate Hudson,Naomi Watts,Romain Duris
Valmistusmaa: Yhdysvallat,Ranska
Valmistusvuosi: 2003

Sending
User Review
0 (0 votes)

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments