Bridget Jones – Elämäni sinkkuna

Tuhansien sinkkunaisten arkinen sankari, Bridget Jones, sai elokuvasovituksensa Helen Fieldingin kirjasta vuonna 2001 Sharon Maguiren ohjaamana osoittautuen heti jonkin sortin menestykseksi. Tulipa elokuvalle selkeä jatko-osakin, mutta totuus on, että Maguiren ohjaamalla esikoisosalla on ehdottomasti omat hetkensä Renee Zellwegerin puuhaillessa elokuvan läpi miesten maailmassa eräänlaisena feminiinisenä versiona Mr. Beanista.

Aavistuksen kahjon ja alati itsetuntonsa kanssa kamppailevan Bridget Jonesin rooliin valikoitui todellakin Renee Zellweger, joka miltei epätyypilliseen tapaan joutui lihottamaan itseään rooliansa varten. Jälkikäteen Zellweger on sanonutkin, ettei halua enää pistää itseään moiseen rääkkiin ja sen toisaalta amerikkalaisen median luomassa puristuksessa ymmärtää. Itse omassa roolissaan Zellweger kuitenkin onnistuu äärimmäisen luontevasti luoden hahmostaan varsin epätoivoisen kuvan, jossa muun muassa kilojensa kanssa kamppaileva nainen etsii sitä oikeaa rakkautta. Ja sellainenhan elokuvasta löytyykin, vieläpä oikein kaksin kappalein.

Hugh Grant ja Colin Firth ovat juuri tämänkaltaisiin elokuviin luotuja miesnäyttelijöitä, mutta tällä kertaa Grant on sentään irroitettu kiltin pojan muotista irroittelemaan röyhkeänä toimistopäällikkönä, Daniel Cleaverina. Grant keikaroi roolinsa läpi kunnialla tarjoten kelpo vastuksen Firthille, joka puolestaan edustaa jälleen kerran romanttisten komedioiden perinteisempää puolta. Eikä siinä ole mitään valittamista, sillä näyttelijät ylipäätään vetävät roolinsa läpi kunnialla.

Kaiken kaikkiaan Bridget Jones’s Diary on harmitonta huumoria sisältävä elokuva, joka saa katsojansa lähes takuuvarmasti hyvälle tuulelle. Bridgetin blondimaisia hölmöilyjä, yksinkertaista noloilua ja muuta häröämistä katsoo hyvällä mielellä. Kun peliin pistetään vielä Firthin ja Grantin roolihahmojen välinen herkullinen kauna, joka huipentuu yllättävään kahakkaan, voidaan sanoa, että elokuvassa on tietynlaista munaa, joka kantaa pitkälle. Kun elokuvan tapahtumia ei oteta liian vakavasti ja monista arkisista asioista (kuten parisuhteen rikkoutumisesta) tehdään pilaa, voidaan sanoa, että monien tabujen rikkomisen jälkeen ollaan palattu takaisin lähtöpisteeseen, jossa päähenkilöstä ei olla tehty neuroottista täydellisyyden tavoittelijaa, vaan arkinen ahertaja, joka sortuu nykyihmisen perisynteihin: viinaan, tupakkaan, suklaaseen ja sinisilmäisyyteen rakkauselämässään.