Gamer

Tietokonepelit ovat vallanneet kulttuurimme suhteellisen tehokkaasti viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana ja aina vain pelintekijät yrittävät kehittää uusia keinoja, joilla peleistä saataisiin mielenkiintoisempia, realistisempia ja myyvempiä. Verkkopelaamisen edelläkävijöitä olivat aikoinaan Counter-Striken tapaiset suljetussa ympäristössä tapahtuvat räiskinnät, kunnes World of Warcraft räjäytti pankin kokonaisella verkkomaailmalla. Mikä olisikaan siis se seuraava askel tällä alalla?

Crank-elokuvalla ja sen jatko-osalla nimeä tehneet ohjaaja/käsikirjoittajat Mark Neveldine ja Brian Taylor ovatkin kehittäneet mielenkiintoisen konseptin tulevaisuuden pelaamisesta. Mitäpä jos pelihahmot ovatkin oikeita ihmisiä ja heitä ohjattaisiin aivoihin liitetyllä sirulla. Tällaisesta “käyttöliittymästä” saataisiin varmasti mitä mielenkiintoisimpia skenaarioita ja pelejä, mutta ohjaaja kaverukset ovat lähteneet varmasti  itselleen tutuille alueille luodessaan kaksi selkeästi nykypäivästä napattua peliä, nimittäin Sims:in ja Counter-Striken.

Lähitulevaisuudessa muuan Ken Castle (Michael C. Hall) on yrityksellään kehittänyt teknologian, jolla ihmisiä voidaan ohjailla heidän aivoihin liitetyn mikrosirun voimalla, joka käytännössä siis muuttaa ihmiset ohjailtaviksi roboteiksi. Mutta kuka sitten antaa asentaa tällaisen sirun päähänsä? Jippona toimii tietenkin raha ja valta. Sims-maailmassa ihmiset voivat “vuokrata” kehojaan toisille, ja tässä valvotussa ympäristössä he muttuvat toisten ohjaamiksi avatar-hahmoiksi, joilla ei ole omaa tahtoa. Counter-Strike-maailma onkin sitten mielenkiintoisempi maailma, sillä siellä ihmiset oikeasti kuolevat taistelun tuoksinnassa. Tähän moderniin kuoleman areenaan joutuvat tietenkin vankiloiden kuolemaantuomitut körmyt, jotka selviytyessään tietystä määrästä pelejä saavat vapauden.

Elokuvan luoma maailma on siis jollain tavoin hyvin uskottava kun katsoo nykymaailman menoa, mutta aihe-alue muuten on tällä hetkellä ehkä liiankin laajasti edustettuna. Samankaltaisia teoksia kuten Surrogates, Avatar ja  Death Race on jo nähty, joten mistään omaperäisyydestä Neveldinea ja Tayloria ei voida kiitellä. Mutta on Gamerilla myös ne omat vahvuutensa, joista toinen on yllättävä brutaalisuus. En ennakkotietojen perusteella osannut odottaa ihan tämänkaltaista roiskintaa mitä tämä elokuva tarjoaa, mutta kun ensimmäisen taistelukohtauksen aikana Gerard Butlerin esittämä Kable pistelee porukkaa käytännössä jauhelihaksi taistelun tuoksinnassa niin äänetön kiitos kuuluu suustani, että jälleen ei tehty yhtä PG13-pläjäystä. Toinen vahvuus onkin itse Butler, sillä vaikka hahmo on äärettömän yksiulotteinen karikatyyri, niin jotenkin mies saa katsojan sympatiat puolelleen Gladiator-tyyppisellä lähestymistavalla.

Mutta muuten Gamer on sitä samantyyppistä kouhkaamista kuin Crank-elokuvat. Kamera heiluu mielipuolisesti puolelta toiselle ja leikkaus alittaa aika-ajoin sen maagisen kolmen sekunnin rajan, jolloin elokuva muuttuu enemmän musiikkivideoksi kuin oikeaksi elokuvaksi. Michael C. Hall vetää roolinsa täysin yli latvojen, Terry Crewsin esittämä muskelipahis on jotain aivan järkyttävää katsottavaa ja lähes kaikki muutkin hahmot ovat jotenkin ärsyttävän teennäisiä. Myös itse juoni on melko perinteistä Seagal/Van Damme-osastoa, joten sekään ei aiheuta mitään riemunkiljahduksia. Mutta jos pidit Crank-elokuvista ja tietokonepelit ovat lähellä sydäntäsi, niin kyllä Gamer on katsomisen arvoinen täräys, jolla on ne omat hyvä hetkensä.