elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

James Cameron on palannut! Tämä ohjaaja ei ilmeisesti osaa tehdä huonoa elokuvaa, vaikka sitä joskus oikein yrittäisikin. Tämä uusin tuotos on kuitenkin ollut ehkäpä... Avatar

James Cameron on palannut! Tämä ohjaaja ei ilmeisesti osaa tehdä huonoa elokuvaa, vaikka sitä joskus oikein yrittäisikin.
Tämä uusin tuotos on kuitenkin ollut ehkäpä kaikkein haastavin, ja samalla kunnianhimoisin projekti mitä mies on koskaan lähtenyt tekemään. Toisaalta Cameron on sen tason ohjaaja, että hän tietää täsmälleen mitä on tekemässä ja luottaen Avatarin voimaan niin paljon, että kehitti jopa uuden tekniikan tehdä elokuvia ainoastaan tätä elokuvaa varten. Täysin uusi 3D-maailma ja CGI-näyttelijät ovat jotain sellaista, jota ei olla aikaisemmin nähty, mutta kaatuuko Avatar sen oman teknillisen mahtavuuden alle jättäen kokonaisuuden tyhjäksi?

Ei: Avatar lunastaa kaikki ne odotukset, joita siltä odotettiin. Toki osa katsojista ja kriitikoista on lytännyt elokuvan sen juonellisista ja näytellyistä puutteista, mutta kun tätä elokuvaa ei voi arvioida perinteisin menetelmin. Mielikuvituksellisen planeetta Pandoran maailma on jotain niin käsinkosketeltavan (oikeasti) upeaa, että kolmiulotteisuus on tehty tarinaa tukevaksi elementiksi samoin kuin aikoinaan Matrixin bullet time. Siinä missä edelliset “oikeat” 3D-elokuvat vain kikkailivat kolmannella ulottuvuudella, Avatar käyttää sitä elokuvan kantavana voimana tuoden tunnelmaltaan ja syvyydeltään elokuvaan jotain sellaista, mitä aikaisemmin ei olla nähty. Elokuvan sisään imevä vaikutus on jotain niin hämmästyttävää, että puolet elokuvan kestosta katsoja huitoo ympäriltään olemattomia elokuvan artifakteja ja toisen puolen kuivattaa kieltään suun ulkopuolella.

On jotenkin turha miettiä elokuvan modernia Pochahontas-tarinaa jotenkin hölmönä ja lapsellisena, sillä se ei olekaan elokuvan tarkoitus. Joskus kuulin joltain elokuva-asiantuntijalta, että kaikki mitä elokuvissa voidaan kertoa on keksitty jo 20-luvulla, ja kaikki on vain johdannaisia siitä. Ei pyörää tarvitse keksiä uudestaan. Eivät läheskään kaikki jo klassikoiksi luodut elokuvat ole loppupeleissä juonellisesti mitenkään erikoisia, mutta jalustalle ne nostaakin niiden luoma tunnelma, tunne ja uskottavuus, ja näitä asioita Avatarista ei todellakaan puutu. Katsojan sisäänsä imevä 3D pitää huolen uskottavuudesta ja vaikka monilla on ollut ongelmia tekniikan kanssa, niin itsellä ei mitään näitä etukäteen varoiteltuja ongelmia tullut, vaan lasit ja tekniikka toimivat lähes täydellisesti. Tunnelmasta puhuttaessa, kuinka kyyninen pitää olla, että ihmisen ja Na’vin “Romeo ja Julia”-rakkaustarina kauniissa ympäristössä ei olisi tunnelmallinen ja tunteellinen?

Eittämättä juonessa on aukkoja ja muutamat näyttelijät vetävät roolinsa lahjakkaasti yli latvojen, mutta lähes kolmen tunnin kestossa ne ovat vain hyttysen paskaa avaruudessa. Eversti Quaritchia näytellyt Stephen Lang on todellakin yksi härskeimmistä karikatyyreistä yhdessä Ribisin Parkerin kanssa, mutta päähenkilö Worthington Jake Sullyna on silkkaa parhautta ja itse vanha rouva Weaverkin vetää tohtori Augustinen suorituksen ammattitaidolla, jonka jälkeen Alien 5:n pitäisi olla jo selviö. Jopa mutrunaama Rodriguez on katsottavaa seuraa ja pelkkänä CGI:nä heiluva Neytiri (Zoe Saldana) vetää osansa kunnialla.

Avatar tullaan muistamaan Cameronin kunninanhimoisimpana ohjaustyönä, ja 3D-elokuvien uutena messiaana, jossa osien summa on suurempi kuin osat itsessään. Toki 3D-tekniikassa on vielä hiomista ja juonessa olisi saanut olla enemmän koukkuja, mutta ei tästä voi olla pitämättä. Itselle tuli lähes samanlaiset tuntemukset kuin aikoinaan Tähtien sotaa katsoessa, ja se on jo paljon sanottu, sillä siihen väliin on mahtunut tuhansia elokuvia, ja yli 20 vuotta elämänkokemusta. Avatar toi jälleen sen lapsenomaisen innon elokuviin, missä ylianalysoinnille ei ole tilaa, vaan mieli keskittyy ainoastaan nauttimaan jumalattoman kauniista kuvasta ja kerronnasta. Kiitos Cameron että teet vielä elokuvia.

Avatar
  • 92%
    Elokuva - 92%
92%

Poiminta

Genret: jännitys,toiminta,sci-fi,seikkailu
Kesto: 162 min
Ohjaaja: James Cameron
Pääosissa: Joel Moore,Stephen Lang,Giovanni Ribisi,Michelle Rodriguez,Sam Worthington,Sigourney Weaver,Zoe Saldana
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2009

Sending
User Review
0 (0 votes)

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.