elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Joskus ei tarvita täydellisyyttä, että minut saa rakastumaan elokuvaan. Inkistä voisi todennäköisesti vain muutamaa kappaletta muuttaen kirjoittaa kahden tähden arvostelun. Mutta unohda näyttelijät. Kaarti...

Joskus ei tarvita täydellisyyttä, että minut saa rakastumaan elokuvaan. Inkistä voisi todennäköisesti vain muutamaa kappaletta muuttaen kirjoittaa kahden tähden arvostelun.

Mutta unohda näyttelijät. Kaarti koostuu lähinnä täydellisistä amatööreistä, jotka aiheuttavat dialogia suoltaessaan pahimmillaan melkoisen myötähäpeän, varsinkin pyrkiessään näyttämään jotakin etäisesti tunteiden kaltaista. Ainoastaan tarinankertojan roolissa nähtävä Jessica Duffy on tehtävänsä tasalla. Tällaista kaikkitietävää ja kaikkialla läsnä olevaa hahmoa on äärimmäisen vaikea esittää, mutta hän hoitaa sen kunnialla ja huokuu niin arvovaltaa kuin älykkyyttäkin vaikuttamatta tippaakaan ylimieliseltä. Muut eivät ole edes samasta universumista, mikä on toisaalta jotenkin sopivaa.

Unohda ohut, katsojan älykkyyttä loukkaava sanoma. Työtä ei saa asettaa perheen edellä, epäkelpo isä sovittaa syntinsä, koskaan ei ole liian myöhäistä muuttua. Tämä kaikki oli epäilemättä tarpeellista, jotta Inkiin saatiin punainen lanka, mutta moraalisaarna on silti masentavan lattea.

Unohda filtteri, johon elokuvantekijät ovat aivan liian syvästi rakastuneet. Se luo Inkiin jokseenkin epätodellisen, omaperäisen ilmeen, mutta hei jätkät, teillä on niin hyviä ideoita, ettei luomaanne maailmaa olisi todellakaan tarvinnut katsoa tuon utuisen efektin läpi lähes kahta tuntia.

Nuo kaikki ovat epäoleellisuuksia. Inkin painavat ansiot ovat visuaalisuudessa, kertomuksessa ja näiden hiotussa symbioosissa.

Tarina itsessään on jokseenkin yksinkertainen satu: meidän maailmamme rinnalla on toinen, jossa hyvät ja pahat armeijat taistelevat uniemme hallinnasta. Hyvät muistuttavat meitä, tosin syvemmällä yhteydellä luontoon ja tarinoiden voimaan. He ovat tietoisia siitä, että ovat vain heijastuksia, osia meidän tarinastamme. Ympäristöönsä sähköhäiriöitä aiheuttavien painajaislegioonalaisten, Incubuksien, rakeisilla monitorikasvoilla on jatkuvasti vaisu hymy ja digitaalinen särinä seuraa heitä kaikkialle.

Yöllä voimakas, kaamivasti mutantoitunut Ink kidnappaa Emman (Quinn Hutcher) vuoteestaan ja raahaa tämän unimaailmaan, tavoitteenaan päästä tällä lahjalla Incubus-johtajan suosioon ja poppoon jäseneksi. Toisaalla vaimonsa menettänyt ja tyttärestään eroon joutunut bisnesmies John (Chris Kelly) joutuu tietämättään suurien voimien välisen taistelun osaksi. Hyvien tarinankertoja Liev (Jessica Duffy) alkaa punoa omia lankojaan, sillä Ink, Emma ja John ovat tarinalle tärkeämpiä kuin ikinä arvaisivat.

Tämän seurauksena ajat, maailmat ja hahmot sekoittuvat, eikä siitä parane kertoa enempää pilaamatta magiaa. Yksinkertaiselta näyttävä rakenne pettää, ja lopulta tapahtumat etenevät parhaimmillaan kolmessa (tai ehkä neljässä) todellisuudessa samanaikaisesti, vaikuttaen jatkuvasti toinen toisiinsa. Erityisen hienoja ovat hetket, joissa unimaailma ja todellisuutemme nähdään päällekkäin: taistelun tuoksinassa hajonneet esineet korjaantuvat itsestään, ihmiset kulkevat kadulla näkemättä ympärillään riehuvaa melee-kamppailua, unien luojat vartioivat nukkuvia.

Kaksi näistä hetkistä on niin tärkeitä, että koko tarina on luultavasti rakennettu niiden ympärille: toisessa ”Pathfinder”, Delfoin oraakkelin tapaan silmänsä (ilmastointiteipillä!) peittänyt Jacob (Jeremy Make) käynnistää mitättömän tapahtumasarjan, joka ylittää maailmojen välisen rajan ja kääntää ihmiskohtaloiden suunnan.

Toinen on yökuvamoodin ja taskulamppujen avulla laadittu kamppailu aution sairaalan käytävillä, joka ei ole kummoinen tekniikaltaan, koreografioiltaan tai vauhdikkuudeltaan, mutta ei, en ole pitänyt mistään taistelukohtauksesta noin sitten ensimmäisen Matrixin slowmo-kikkailuiden. Se on kekseliäisyyttä pienen budjetin ehdoilla.

Jo näiden kahden kohtauksen takia Inkin suuret kömmähdykset unohtuvat, mutta myös elokuvan yksityiskohtien ja tulkinnanvaraisuuksien määrä nostaa uudelleenkatseluarvoa huomattavasti. Onko koko elokuva leikattu tietty tahti mielessä? One, two, three, four. Ja kuinka hienosti maailmat elävät rinnakkain! Se on aivan fantastista tarinankerrontaa, kliseisestä opetuksesta huolimatta.

Joskus pystyn antamaan näennäiset epäonnistumiset anteeksi, jos tunnen ohjaajan ja voin luottaa siihen, että hän tietää, mitä tekee. Inkistä kertoo tarpeeksi se, etten ollut koskaan kuullutkaan nimeä Jamin Winans ja silti välittömästi luotin häneen, upposin niin vaivattomasti hänen illuusioonsa.

  • 80%
    Ink - 80%
80%

Tiedot

Genret: draama
Kesto: 107 min
Ohjaaja: Jamin Winans
Pääosissa: Chris Kelly,Jennifer Batter,Jeremy Make,Jessica Duffy,Quinn Hunchar
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2009

Sending
User Review
0 (0 votes)

Toni Saarinen

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.