elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

MTV:n tuottajina toimineet käsikirjoittajat Paul Hupfield ja Stewart Williams yrittivät keksiä kaikkien aikojen tyhmimmän, mutta samalla myyvimmän elokuvanimen, mikä ikinä vain tulisi mieleen. Lesbian... Lesbovampyyrien tappajat

MTV:n tuottajina toimineet käsikirjoittajat Paul Hupfield ja Stewart Williams yrittivät keksiä kaikkien aikojen tyhmimmän, mutta samalla myyvimmän elokuvanimen, mikä ikinä vain tulisi mieleen. Lesbian Vampire Killers kuulostaa juuri niin kornilta ja hölmöltä, että nimen keksittyään miehet päättivät tehdä kokonaisen elokuvakäsikirjoituksen tästä nimestä. Jos tämä elokuva olisi tehty Amerikassa, lopputulos olisi varmasti ollut jotain Zombie Strippersin Ö-luokkaa, mutta onneksi näin ei käynyt, sillä tämä täysin brittiläisin voimin tehty kauhukomedia nousee hauskuudessaan aivan omiin sfääreihinsä. Vitsit uppoavat, slapstick on osuvaa, ja juoni on juuri niin päätön kuin sen pitääkin olla.

Lesbian Vampire Killers on ottanut manööverinsa monesta alan huippunimestä, ja elokuvan aikana assosiaatioita sellaisiin teoksiin kuin Evil Dead ja Shaun of the Dead tulee väkisinkin mieleen. Kun tähän päälle lisätään vielä selkeää Russ Meyerin ihannointia, niin käsissämme on todellakin ehkäpä vuoden hauskin kauhukomedia, jossa toki kauhu ei kovin suurta osaa näyttele. Ohjaaja Phil Claydonin kameratyöskentely on kuin raikas tuulahdus nykyisessä tehosteiden täyttämässä aikakaudessa ja vaikka miehen kamerapyörittelyt selkeästi muistuttavat Sam Raimin liikkeitä, on niissä kuitenkin oma leimansa, joka vie elokuvan juonta määrätietoisesti eteenpäin.

Myös näyttelijäosasto on osunut suhteellisen nappiin, kun vampyyritappajina heiluvat James Corden ja Mathew Hornen esittämät Fletch ja Jimmy. Miehet ovat juuri niin antisankarillisia kuin tällaiseen elokuvaan sopii, ja lesbovampyyrit tapetaankin lähinnä pimperon metsästyksen lomassa. Lesbovampyyreiksi joutuneet ruotsalaiset opiskelijatkin ovat niin karikatyyrisiä, että asialle ei voi muuta kuin nauraa. Lotte (MyAnna Buring), Anke (Louise Dylan), Trudi (Ashley Mulheron) ja Heidi (Tiffany Mulheron) ovat kuin suoraan Russ Meyerin päiväunista napatut estottomat ruotsalaiset, jotka hippivaunussa pilveä poltellen tekevät eksursiota Cragwichin kylään tutkimaan Carmilla-lesbovampyyrin tarinaa. Fletch ja Jimmy taas eksyvät samaan paikkaan sattuman ja pienen johdatuksen voimalla. Jimmy nimittäin sai rukkaset tyttöystävältään Judylta jo kahdeksannen kerran ja Fletch sai potkut klovnin hommistaan lyötyään jälleen kerran 8-vuotiasta poikaa, joku kusi miehen kintuille, joten retki oli pojille todella tarpeen.

Juoni on siis juuri niin päätön kuin miltä se aluksi vaikuttaa, mutta sen luoma brittiläinen huumori on vain niin osuvaa, että nauramisesta ei meinaa millään tulla loppua, ja kuka sanoo, että vampyyrien pitää kuolla joko räjähtäen tai muuttumalla palavaksi tuhkaksi? Jimmyn ja Fletchin joutuessa keskelle vanhaa vampyyrisotaa Cragwichin kylässä, miehet alkavat teurastamaan vampyyreja pappi-Vicarin kanssa mitä erikoisimmilla tavoilla ja telkkarista opitut niksit vampyyrien tappamiseen näyttävät toimivan ihan luonnossakin. Päitä, verta ja visvaa lentää ihan mukavasti ja meno on välillä hyvinkin Evil Deadin kaltaista ja kun aina välillä ruudussa pyörivät vähäpukeiset ruotsalaiset lesbovampyyrit toisiaan nuollen, niin ei tästä oikeasti voi olla pitämättä. Ehdottomasti vuoden hauskin elokuva tähän mennessä.

Lesbovampyyrien tappajat
  • 76%
    Elokuva - 76%
76%

Poiminta

Genret: kauhu,komedia,toiminta
Kesto: 86 min
Ohjaaja: Phil Claydon
Pääosissa: Ashley Mulheron,James Corden,Louise Dylan,Lucy Gaskell,Mathew Horne,Silvia Colloca,Tiffany Mulheron,Vera Filatova,MyAnna Buring,Paul McGann
Valmistusmaa: Iso-Britannia
Valmistusvuosi: 2009

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments