elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Olisi mukavaa tietää, että mitä zombiet suuren yleisön tietouteen tuonut George Romero ajattelee nykyisistä kauhuelokuvista, joissa juoni on vaihtunut raakaan mättöön ja mielettömiin verijuhliin....

Olisi mukavaa tietää, että mitä zombiet suuren yleisön tietouteen tuonut George Romero ajattelee nykyisistä kauhuelokuvista, joissa juoni on vaihtunut raakaan mättöön ja mielettömiin verijuhliin. Varsinkin, kun erilaista yrittäjää puskee genreen mukaan mitä mielenkiintoisimmilla nimillä. Tällä kertaa yrittäjänä on tusinaelokuvia (kuten Friday the 13th-saagaa) ohjannut Steve Miner, jonka tuotos, Day of the Dead (2008), on melkoista touhua ja tohinaa alusta loppuun saakka. On myös huomattava, että Minerin elokuvalla ei ole mitään tekemistä toisen zombie-elokuvan, Day of the Dead 2: Contagium (2005), kanssa, mikäli asiaa ihmettelette. Tai toisaalta ehkä on, sillä Minerin elokuva on Mena Suvarin esiintymisestä huolimatta melkoisen järkyttävää, mutta samalla viihdyttävää, kuraa.

Tällä kertaa verikekkerit järjestetään Coloradolaisessa pikkukaupungissa, jonka Yhdysvaltain armeija on saartanut. Flunssana ja nenän verenvuodolla alkava tauti muuttaa rauhalliset pikkukaupungin asukkaat veren- ja lihanhimoisiksi tappajiksi, joiden järki on luonnollisesti jäänyt taka-alalle. Tähän verimyllyyn eksyvät tietenkin selviytyjät, joista päällimmäisenä riehuu melkoisen epäuskottavasti näyttelevä Mena Suvari ja joiden perimmäisenä missiona on tietenkin se perinteinen henkiinjääminen.

On toki myönnettävä, että kauhuelokuva, ja varsinkin zombie-elokuva, on varsin vaikea tyylilaji tehtäväksi, mutta kyllä tämän genren elokuvalta voisi helposti jo tässä vaiheessa toivoa muutakin kuin aivotonta mättöä. Todellisuudessa Day of the Dead näyttää siltä, että Miner olisi tuonut hittipelin, Left 4 Deadin, toiseen formaattiin, jossa katsojalla ei ole mitään vuorovaikutusmahdollisuuksia. Samaan muottiin sopivat myös elokuvan pääosanesittäjät, joista Mena Suvari on armeijan aliupseerina täysin naurettava ja epäuskottava ja muut elokuvan pääosanesittäjät mahtuvat samaan kategoriaan kevyesti. Ainoastaan elokuvan jonkinlaisena kiintiömustana riehuva Nick Cannon, sekä elokuvassa piipahtavat Ving Rhames, sekä Ian McNeice ymmärtävät, että mistä elokuvassa on kyse. Valitettavasti konkareiden irroittelut jäävät silti varsin vähälle ruutuajalle, josta voitaneen suureksi osaksi syyttää vain Mineria itseään.

Kaiken kaikkiaan on siinä ja tässä, että onko Day of the Dead katsomisen arvoinen elokuva, sillä elokuva on käytännössä vain “uudet naamat” vanhassa muotissa. Kun elokuvan juonikin on, mitä on, niin jäljelle jää vain lyhyt ja verinen selviytymistaistelu, jossa päähenkilöiden katras vähenee tasaisen tappavalla tahdilla. Kun mitään hienoja uusia ajatuksia, kuvausta tai mitään ei nähdä, niin Day of the Dead kykenee tarjoamaan ainoastaan moneen kertaan nähtyä, puuduttavaa väkivaltaviihdettä, jossa ei ole päätä, eikä häntää. Zombie-genre kaipaisikin kunnollisen juonen puhdistavaa vaikutusta, jossa katsoja profiloituisi tosissaan jännäämään epätoivoista taistelua käyvien selviytyjien puolesta.

  • Day of the Dead
2

Summary

Genret: kauhu
Kesto: 86 min
Ohjaaja: Steve Miner
Pääosissa: AnnaLynne McCord,Nick Cannon,Stark Sands,Ian McNeice,Mena Suvari,Michael Welch,Ving Rhames
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2008

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments