elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Rakkautta ja Anarkiaa 2009: Matka Helsinkiin Rakkautta ja Anarkiaa 2009: Matka Helsinkiin
Kaikkia juttuja tästä artikkelista ei kannata ottaa ihan hirveän vakavasti. Tiistai 15.09.2009, kello 11:00 Keskustelen työtoverini Henrin (nimi muutettu) kanssa elokuvista ja kaikista maailman... Rakkautta ja Anarkiaa 2009: Matka Helsinkiin

Kaikkia juttuja tästä artikkelista ei kannata ottaa ihan hirveän vakavasti.

ra09_alku

Tiistai 15.09.2009, kello 11:00

Keskustelen työtoverini Henrin (nimi muutettu) kanssa elokuvista ja kaikista maailman asioista, kuten yleensä. Kummankin edessä on jonkinlainen eines, joiden nimiä en tietenkään tähän hätään muista. Samalla kun ahdamme makaronimössöä ahnaisiin suihimme, pohdimme eurooppalaisen elokuvan nykytilaa ja sitä, kuinka Rakkautta ja Anarkiaa elokuvafestivaali on starttaamassa torstaina. Siinä samassa syntyy kuningasajatus: mitäs jos lähtisimme eräänlaiselle road tripille Helsinkiin yhdeksi päiväksi nauttimaan korkeakulttuurista elokuvaa?

Päätös on tehty. Ainoastaan lupa puuttuu.

Tiistai 15.09.2009, kello 11:45

Viesti paremmalle puoliskolle varovasti anoen menee suurin piirtein näin: “Saanko mennä elokuvafestareille lauantaina? Pleessss?!?!”. Puoli tuntia kuluu ja lupa saapuu puhelimeen. Siitä, miten Henri luvan sai, minulla ei ole tietoa, mutta jotenkin puhelimeen sekin liittyi.

Tiistai 15.09.2009, kello 13:00 (ehkä)

Alamme tarkastelemaan, mitä R&A:n ohjelmistossa olisi seuraavana lauantaina.

-“Haluan ehdottomasti nähdä The Coven.“, julistaa Henri myhäilevän Jere Karalahti-lookkinsa takaa.

Toden totta: Henri haluaa nähdä, kuinka sankarilliset sukeltajat sukeltavat ja yrittävät siinä samassa todistaa japanilaisten kalastajien tekoset heidän purkittaessaan delfiineistä tonnikalaa. Valitettavasti Henrin nöyrä toive ei toteudu: The Cove ei ole listoilla lauantaina, joten joudumme suurin piirtein kolmen lauseen esittelyteksteillä arvaamaan kiinnostavat elokuvat. Lopulta vahva nelikko löytyy kaikenkarvaisten “hauskojen” elokuvien seasta. Nelikkomme on seuraava:

The Sicilian Girl (Tämä valittiin kai siksi, että parempaakaan ei ollut tarjolla. Kuvat tarjoavat mafiameininkiä, kostoa ja itkevää pikkutyttöä, joten dramatiikkaa on varmasti tarjolla. Näin ainakin ajattelimme.)

Jerusalema (Henrin “must see or I won’t go”-elokuva, joka päätyi listoillemme samantien. Tosin on myönnettävä, että elokuva, joka ainakin näyttää jonkin verran City of God-elokuvalta kiinnostaa aina.)

The Good, the Bad, the Weird (Eräänlaiseksi “tasoittavaksi” hankittu elokuva muuten niin raskaalta tuntuvaan genreen. Aasialaista sekoilua, jolta ei odoteta edes mitään.)

North (Toinen Henrin “must see this too or I won’t go”-elokuva, joka on norjalainen sankaritarina juoposta, joka polttaa talon.)

Valintojen jälkeen ostamme miehekkäästi liput jo valmiiksi. Jälkikäteen mietittynä tämä on järkevää, sillä näytökset ovat melkoisen täynnä lauantaina.

Lauantai 19.09.2009, kello 07:00

ra09_kelloJulma herätys ja valmistautuminen Helsingin matkaan on äärimmäinen tosiasia. Teen suhteellisen normaalit aamutoimet ja valmistaudun ajamaan tulipunaisella Ferrarillani Henrin talolle. Matkalla ajattelen lähinnä, että päivästä tulee hieno ja että olen aavistuksen myöhässä. Henrin taloakin on vielä vaikea löytää ja lopulta löydän oikealle kadunpätkälle tutun näköisen auton avustamana. Pysähdyn oikean talon eteen ja Henri heilauttaa ystävällisesti kättään. Puoli minuuttia tästä ja hän istuu autossani ja alkaa kyselemään, että missä pysähdytään. Pohdin hiljaa mielessäni, että onko Henri krapulassa, kun täytyy heti pysähdellä, mutta tyydyn sanomaan, että pysähdytään vain sopivassa paikassa.

Matka kohti Helsinkiä alkaa. Ajattelin, että perkele, dokumentoidaan nyt vähän ajamistakin ja pyydän Henriä ottamaan valokuvan jostain tutusta maisemasta. Henri ottaa kuvan Bauhausin kyltistä, joka löytyy Pirkkalan ja Tampereen rajalta. Kiitos. Matkan ajan keskustelemme monista asioista, kuten elämästä yleensä ja 1950-luvun ranskalaisesta elokuvasta. Lopulta pysähdymme Teboililla, jossa ostan äärimmäisen kuivan sämpylän Henrin nauttiessa pullotettua jugurttia. Varsinainen ajo voikin sitten alkaa.

Matkalla Henri osoittautuu lähes pelottamaksi intellektuelliksi sekoittaessaan puheeseensa sanoja ranskasta ja suomesta. Vaikka puhumme paljon muustakin kuin elokuvista (kuten esimerkiksi siitä, kuinka löydämme ilmaista pitkäaikaista pysäköintitilaa Helsingistä ja siitä, miten menemme syömään ja niin edelleen), ei Henri voi kertakaikkiaan olla puhumatta Jean-Luc Godardista ja tämän vaikutuksesta yleiseurooppalaiseen elokuvaan materian tasolla. Yritän viestittää ilmein, sanoin ja huutaen, etten ymmärrä Henrin sanomisista tuon taivaallista, mutta taukoamaton puhe yltyy lähes monotoniselle tasolle, jossa vierustoverini on ajatuksissaan siirtynyt selvästi baskeri päässään kotisohvalleen nautiskelemaan elokuvasta punaviinilasi kädessään.

-“Sacre bleu, kuinka hienosti Godard osoittaa lahjansa. Se on niin magnifique!“, Henri huudahtaa.

Onneksi olemme jo Helsingin maisemissa ja pyydän Henriä kaivamaan laukustani esiin Helsingin kartan, johon olen merkinnyt katuja, joille voi pysäköidä ilmaiseksi. Näin alkaa matkan koomisin ponnistus:

-“Miksi käännyit tänne? En enää tiedä, mistä pitäisi mennä.“, Henri sanoo, kun en osaa ajaa Ferrarillani Helsingissä.

Soperran jotain vastaukseksi ja yritän näyttää mahdollisimman itsevarmalta.

-“Meidän täytynee päästä radan yli ja sitten kääntyä oikealle.“, viserrän kuin autokoulun ajoharjoittelija.

Sitten tapahtuukin suurin piirtein seuraavasti menevä tapahtumasarja.

-“Mikä katu tää on?ra09_bauhaus

-“En tiiä.

-“Mikä katu tää on?

-“En tiiä.

-“Mikä katu tää on, pitäisköhän kääntyä.

-“En oikein tiiä.

-“No vitut, mä käännyn tästä nyt vasemmalle, eiku oikealle

-“Hei kato! Melkein oikeassa paikassa!

-“Aja suoraan, eiku käänny vasemmalle, eiku oikealle.

-“Mee suoraan, mee suoraan, mee suoraan.

-“Tää on nyt umpikuja.

-“Mennään tuolta ja sitten tuolta ja sitten vasemmalle.

-“Joo.

ra09_parkkiViimein olemme pitkällä kadulla, johon saa pysäköidä ilmaiseksi. Otan muistoksi vieressä olevasta teatterista kuvan ja alamme kävelemään kohti Kinopalatsia, jossa ensimmäinen näytös pidetään. Aikaa on runsaasti, joten päätämme etsiä juottolan, sillä periaatteessa yksi maistuisi ennen ensimmäistä elokuvaa. Valitettavasti miltei kaikki paikat ovat kiinni, mutta lopulta päädymme ruokakaupan kautta (josta ostamme limua ja namia) johonkin kurdi-ravintolaan, jonka ulkoterassilla on mielettömän hieno keskustelupaikka. Henri ostaa ison oluen, minä en mitään ja jäämme ihastelemaan paria hienoa sohvaa, seinällä roikkuvia vilttejä ja vesipiippua. Lopulta ensimmäinen H-hetki lähenee vääjäämättömästi ja Henri kulauttaa olusensa alas varsin nopealla sykkeellä.

Etsimme tiemme Kinopalatsille, joka on kompleksina kohtalaisen hieno paikka. Olemme lähes ensimmäisiä saliin menijöitä ja samalla pistän ilokseni merkille, ettemme ole näytöksessä yksin: katsojia onkin ainakin pukeutumisen ja iän puolesta varsin laajalta alalta. Lopulta elokuva alkaa ja ensimmäinen hiljentyminen on tosiasia.

The Sicilian Girl (La siciliana ribelle)

Tositapahtumiin perustuva elokuva nuoresta tytöstä, Ritasta, joka joutuu nuoren elämänsä aikana todistamaan isänsä ja veljensä murhat. Mafian hallitsemassa kylässä kasvanut nuori nainen tekee radikaalin ratkaisun ja lähtee hakemaan oikeutta poliiseilta ja oikeuslaitokselta. Tuloksena on intohimoinen ja herkkä tarina, jossa Veronica D’Agostino tekee Ritan roolin äärimmäisen mieleenpainuvalla tavalla. Marco Amentan rikosdraama onkin hienoa italialaista työtä, joka saa dramaattisuudellaan katsojan hiljentymään.

4/5p
ra09_ekaolut

Ensimmäisen elokuvan jälkeen vuorossa oli ruokailu. Koska emme jaksaneet kikkailla ruokapaikan valinnan suhteen, päädyimme varsin arkiseen ratkaisuun, jossa herkuttelimme eräässä Buffet-paikassa. Ravintolan ikkunasta näki muutenkin mielenkiintoisia asioita, kuten muun muassa paidattoman, pyörällä polkevan miehen, jonka jalassa oli kumisaappaat. Mies polki kadulla, jossa raitiovaunut kulkivat, aivan rauhassa kiireisten ihmisten keskellä.

Siinä samalla tein johtopäätöksen, jonka esitin puoli tuntia myöhemmin Hemigway-nimisessä baarissa. Talon lonkeron ja Henrin ottaman viskin (!) aikana esitin, että helsinkiläiset pukeutuvat paljon huolitellummin kuin esimerkiksi tamperelaiset. Henri katsoi hetken silmät sirrillään ja myöntyi analyysiini. Olin kuulemma oikeassa. Virkistävän alkoholiherkuttelun jälkeen jatkoimme etsimään erästä kauppaa ja samalla hämmensin yli-innokkaan rahankerääjän lähes täydellisesti. Pian kuitenkin jatkoimme matkaamme takaisin kauppaan ja Kinopalatsille, jossa odotti Henrin valitsema Jerusalema.

Jerusalema

Etelä-Afrikkalaisen Ralph Zimanin elokuva kulkee hyvin IMDB:stä löydetyn termin, “If you’re going to steal…Steal big, and hope like hell you get away with it!”, alla. Kaikki alkaa tietenkin köyhyydestä ja kurjuudesta, josta on olemassa Etelä-Afrikassa vain yksi ulospääsy: rikos. Tätä kautta päästääkin sitten varsinaiseen elokuvaan, jossa on vähän rakkautta ja paljon rikollista toimintaa. Aseet heiluvat kuin hirvimetsällä ja verikin välillä lentää, kun Rapulana Seiphemon näyttelemä Lucky Kunene pistää tuulemaan.

3.5/5p
ra09_lentoliputJerusaleman jälkeen meillä on puolen tunnin tauko. Henri päättää avata sanaisen arkkunsa:

-“Musta toi Jerusalema oli hyvä. Mä tykkäsin. Olis vähän siistiä puhua afrikaanssia ja käydä Etelä-Afrikassa“.

Aha“, ajattelen ja käyn kusella. Vessassa kaksi ulkomaalaista miestä huutelevat toisilleen englanniksi peniksistään, kusemisesta ja paskomisesta. Kaiken kruunaa se, että kankaiset käsipyyhkeet on revitty lattialle yhdeksi kasaksi. Onneksi on seuraavan elokuvan aika.

The Good, the Bad, the Weird (Joheunnom nabbeunnom isanghannom)

Etelä-Koreasta on ennenkin kajahtanut ihan hyviäkin elokuvia (ja sitten toisaalta huonoja), mutta The Good, the Bad, the Weird on eittämättä valittu kulkemaan kultaista keskitietä. Muuten mukiinmenevä ja täynnä seikkailua ja toimintaa oleva tarina on hukattu aasialaisille elokuville tuttuun äärimmäiseen väkivaltaan, joka huipentuu lopulta siihen, kuinka Byung-hun Lee yrittää leikata tylsällä veitsellä uhrinsa sormia irti. Tarpeeton väkivallalla mässäily sekoittuu samalla varsin oivallisiin vitseihin, joissa lähinnä tilannekomiikka kukkii muutaman kerran naurun arvoisesti.

3/5p

On yö, kun astelemme Kinopalatsista ulos. Mustunut Helsinki on puhjennut kukkaansa ja väki haahuilee ympäri keskustaa päämäärättömästi. Henrin nälkä, joka ei ilmiselvästi ole juuri sillä hetkellä kulttuurinnälkä, on yltynyt.

-“Mennään mäkkiin.

-“Eip.

Kiiruhdamme Maximiin, joka on elokuvallisessa mielessä päätöspysäkkimme. Maxim, joka on varmasti edelleen yksi Suomen tiivistunnelmaisimmista teattereita, on täynnä ihmisiä. Lopulta päätämme majoittua kokemuksen vuoksi Maximin parvelle katsomaan norjalaista komediaa Northia.
ra09_maxim
North (Nord)

Ei ole mikään sattuma, että Rune Denstad Langlon ohjaama elokuva sopii suomalaiseen sydämeen. Anders Baasmo Christiansenin näyttelemä Jomar on kuin kopio stereotypisestä suomalaisesta miehestä, sillä mies on masentunut ja juo lähinnä viinaa. Masennus äityy lopulta niin pahaksi, että mies polttaa vahingossa laskettelurinteen majan ja pakenee sitten lopulta fobioidensa kanssa eräänlaiselle road tripille pohjoiseen. Matkalla Jomar sitten tapaakin melkoisen värikästä porukkaa ja suomalaiseen mieleen sopiva huumori siivittää yleisön naurunremakkaan useamman kuin kerran.

4/5p

Kun astumme ulos öiseen Helsingin viimaan, onnittelemme toisiamme siitä, kuinka onnistuneita valintoja olimme tehneet. Samalla, kun kävelemme autoa kohti Henri heittää ilmoille ajatuksen ensi vuoden R&A-festivaalista:

-“Ens vuonna ollaan täällä kaks päivää. Otetaan hotellihuone ja ollaan täällä koko viikonloppu. Ja sitten pystytään kattomaan enemmän elokuvia.

-“Jaha.“, totean ja olen samalla huolissani siitä, kuinka työyhteisömme tulee näkemään meidät kaksi tämän matkan jälkeen aivan uudessa valossa.

ra09_hakaniemiNiinpä kävelemme eteenpäin keskustellen nähdyistä elokuvista ja Helsingin yöelämästä. Matkalla pysähdymme Hakaniemen mäkissä, josta itse ostan limsan ja Henri Happy Meal-aterian. Loppumatka onkin tummuvaa historiaa, jossa keskustelemme jälleen kerran yleismaailmallisista asioista ja kyllä… Ranskalaisista. Lopulta pitkän ajon ja lyhyen kusitauon jälkeen olemme perillä Tampereella. Kellokin on jotain yksi tai kaksi ja päivä on päättynyt. Hieno retki Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleille on päättynyt.

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.