Outlander

Viikinkielokuvien suhteellisen vähäinen määrä on aina harmittanut minua, ja siksipä jokainen vähänkin aiheeseen liittyvä teos nostaa aina odotukset suhteettoman korkeaksi. Edellisestä katsomisen arvoisesta viikinkirymistelystä, McTiernanin ohjaamasta 13th Warriorista,  onkin kulunut lähes 10 vuotta joten ohjaaja Howard McCainilla on haasteellinen tehtävä edessään herätellessään tätä genreä jälleen henkiin. Outlander ei kuitenkaan ole ihan mikään perinteinen viikinkitarina, vaan mukaan on sotkettu niin avaruusmatkailua, kuin yliluonnollisia hirviöitä ja päättömiä mytologioita. Kaikesta tästä sekamelskasta huolimatta Outlander ei kaadu omaan yliluonnollisuuteensa, vaan nousee yllättävän toimivaksi rymistelyksi.

Eletään siis 700-luvun alkua Norjan sydämessä, kun Kainan-niminen (James Caviezel) muukalainen avaruudesta rysäyttää avaruusaluksensa keskelle järveä ja luulee olevansa ainoa selviytyjä pakkolaskusta. Ylivertaisen teknologian ja implanttien avulla hän oppii hyvin nopeasti norjan kielen ja rautakauden tavat, mutta ainoa asia mikä jää häiritsemään katsojaa on se, että Kainan näyttää aivan ihmiseltä. Missään vaiheessa elokuvaa ei selitetä miksi avaruuden oliot näyttävät täsmälleen meiltä, mutta loppupeleissä se ei häiritse ihan niin paljoa kuin luulisi. Sopivien sattumusten kautta Kainan myös menettää ylivertaiset aseensa, joten mies onkin yllättäen aivan omillaan oudossa paikassa, ja kaiken kukkuraksi hän huomaa, ettei ollutkaan ainoa selviytyjä aluksesta. Yhtäläisyyksiä 13th Warrior-elokuvaan löytyy yllättävän paljon, kun Kainan yrittää sopeutua viikinkien tapoihin samoin kuin Ahmed Ibn Fahdlan aikanaan.

Pian läheisissä viikinkikylissä alkaa tapahtumaan kummia, kun kaikki asukkaat häviävät jälkiä jättämättä, ja ainoat merkit hyökkäyksestä ovat järjettömän kokoiset jäljet ovissa ja seinissä. Eipä aikaakaan kun naapurikylän ykkössoturi Wulfric (Jack Huston) kaappaa Kainanin ja kyläläiset pääsevät näyttämään mitä mieltä he ovat ulkopuolisista. Kylän päälliköllä Rothgarilla (John Hurt) on kuitenkin omat epäilyksensä muukalaisesta, ja todisteiden valossa Kainan saa uskoteltua kyläläisille, että hänestä ei ole vaaraa, vaan jokin muu vaanii kaikkien henkiä. Ohjaaja McCain ei juuri aikaile tapahtumien kulussa, vaan katsojat saavatkin pian nähdä ulkoavaruudesta tulleen saalistajan, Moorwenin, joka näyttää kaksituhattakiloiselta lohikäärmeen ja puuman risteytykseltä, jonka silmät hohtavat pimeydessä ja jonka häntä sisältää enemmän veitsiä kuin Fiskarsin varastot.

Meno muuttuukin yllättävän roisiksi nykyajan elokuvat huomioon ottaen, ja onkin ilo huomata, että nyt ei veressä eikä väkivallassa säästellä, vaan päitä lentää ja veri virtaa niinkuin viikinkiaikaan kuuluu. Vaikka elokuvan edetessä saadaan vähän selvitystä Kainanin menneisyyteen, niin silti tarina heiluu aika-ajoin uskottavuuden rajamailla. Alienit ja viikingit kun eivät kovin hyvin sovi yhteen. Asiaa ei myöskään auta Caviezelin lähes monotonisesti näyttelemä Kainan, mutta onneksi Huston ja Hurt hoitavat yhdessä Sophia Mylesin näyttelemän viikinkinaisen kanssa leiviskänsä niin hyvin, että elokuva ei muutu täysin naurettavaksi. Outlander on kuitenkin oiva osoitus, että näinkin päättömästä ideasta saadaan hyvinkin toimiva elokuva, joka ottaa viitteensä niin viikinkielokuvista, kuin scifistä ja kauhusta ja yhdistää ne tavalla joka toimi ainakin allekirjoittaneelle.