District 9

District 9 on erikoinen elokuva. Jatko-osien ja uudelleenfilmatisointien loppumattomassa suossa tämä etelä-afrikkalaisen Neill Blomkampin käsikirjoittama ja ohjaama esikoiselokuva on kuin virkistävä tuulahdus siitä, mitä saadaan aikaiseksi, kun ei mennä sieltä, mistä aita on matalin. Lähes Cloverfieldin tyyliin tehty elokuva yhdistelee monia eri aihepiirejä ja elokuvagenrejä saaden aikaiseksi ehkäpä aluksi hieman hämmentävän, mutta loppua kohti kiihtyvän tarinan, jonka moottorina toimii käsivarakameralla luotu dokumentaarinen fiilis. Elokuvan kantavana teemana toimiikin “mitä jos?”-maailma.

Mitä jos 20 vuotta sitten Johannesburgiin olisi laskeutunut avaruusalus, jonka kohtaaminen ei edustanut mitään mihin olimme varautuneet. Avaruuden muukalaiset eivät olleet älyllisesti tai  teknologisesti sellaisia messiaita, jotka olisivat johdattaneet ihmiskunnan evoluution seuraavalle portaalle, eivätkä muukalaiset olleet edes maata valloittamaan tulleita vihollisia. He olivat omasta maailmasta tulleita pakolaisia, jotka eivät edes itse tienneet kuinka heidän omat laitteensa toimivat. Mitä siis seuraakaan siitä, kun muukalaisista ei olekaan mitään hyötyä, vaan heistä tulee yhteiskunnallinen riippakivi?

Elokuvan kulusta huomaa hyvin ohjaajan taustan: Neill Blomkamp on itse kotoisin Johannesburgista, ja on varmasti nähnyt, mihin pakolaisongelmat pahimmillaan johtavat. District 9 voisi ihan hyvin olla normaali pakolaisista ja heidän julmasta kohtelustaan kertova elokuva, sillä niin todenmukaisesti asiat etenevät muukalaisten asuttamalla alueella. Se julmuus, mitä ihmiset heitä kohtaan esittävät, on jotain mikä ei varmasti jätä ketään kylmäksi, ja vaikka se aluksi hieman hymyilyttää, herättää se lopulta ajatuksen, että olemmeko me todella näin julmia? Vastaus on tähän valitettavasti kyllä. Jotta District 9 ei olisi vain irrallisia tapahtumia dokumentoiva elokuva, on sillä oltava jonkinlainen päähenkilö, joka yhdistää pisteet, ja etelä-afrikkalainen Sharlto Copley tekee suorastaan jäätävän valkokangasdebyytin Wikus Van De Merwenä.

Van De Merwe työskentelee MNU:lla (Multi-National United) ja saa tehtäväkseen siirtää kaikki 1,8 miljoonaa muukalaista pois Johannesburgista ja samalla kerätä alueelta kaikki muukalaisten aseet ja teknologia. MNU:n motiivina toimii tietenkin vain raha, sillä yritys on yksi maailman isoimmista aseiden toimittajista ja kehittäjistä. Van De Merwe on kuitenkin tyypillinen toimistorotta, joka yllättäen saa tämän tehtävän hoidettavakseen ja miehen naivi asenne ongelmaa kohtaa on aluksi jopa hieman huvittavaa. Mutta sitten kun mies törmää erääseen biologiseen aineeseen, joka tulee muuttamaan kaiken mitä muukalaisista tiedettiin, alkavat Merwenkin silmät avautua. Yllättäen Merwestä tuleekin linkki muukalaisten ja ihmisten välille ja mies tulee itse kokemaan sen vieraanvaraisuuden mitä muukalaisetkin kokevat ihmisiltä.

District 9 on siis onnistunut scifi-elokuva, jossa käytetään yllättävän paljon käsivaraa luomaan todellisuuden tuntua, ja välillä se toimii loistavasti, mutta välillä ei. Haastattelut, joissa elokuvan asiat kerrotaan menneessä muodossa ja jatkuva uutislähetysvirta luo kuitenkin loistavan illuusion dokumentaarisesta tapahtumasta. Kun vielä tuottajan pallilla on heilunut itse Peter Jackson, ovat tehosteet näyttäviä ja toimivia. Tämän lisäksi jopa yllättävän brutaali toiminta luo mukaansatempaavaa tunnelmaa. District 9 onkin ehdottomasti vuoden parhaita scifi-elokuvia tähän mennessä, joka ainakin näin allekirjoittaneelle iski kovaa.