elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

No vihdoinkin jotain uutta Hollywoodin uudelleenfilmatisointien alueelle! Tällä kertaa nimittäin ei tehdä uudelleenfilmatisointia yhdestä elokuvasta, vaan otetaan mukaan Friday the 13th-saagan kolme ensimmäistä osaa,...

No vihdoinkin jotain uutta Hollywoodin uudelleenfilmatisointien alueelle! Tällä kertaa nimittäin ei tehdä uudelleenfilmatisointia yhdestä elokuvasta, vaan otetaan mukaan Friday the 13th-saagan kolme ensimmäistä osaa, jossa lakanapäinen Jason jahtaa jälleen kerran epäonnisia teinejä Crystal Laken kauniissa maisemissa. Kyllä, kyseessä on siis käytännössä jo 11. osa Friday the 13th-elokuvasarjaan, joka näki päivänvalon peräti 29 vuotta aikaisemmin.

Tällä kertaa ohjaajan pallille astui Marcus Nispel, joka ei ole aiemmin säväyttänyt ainakaan minua The Texas Chainsaw Massacren uudelleenfilmatisoinnilla ja absurdilla Pathfinderilla, jossa viikingit ja intiaanit ottivat toisistaan mittaa. Jottei kenellekään jää epäselväksi se, mitä tässä elokuvassa tapahtuu, niin kerrottakoon, että Nispelin elokuva on klassinen slasher, jossa tällä kertaa peräti kaksi teinijoukkiota saapuu väärään paikkaan murhattavaksi. Mutta täytyy silti elokuvan tekijöille nostaa hattuakin, sillä Friday the 13th nivoo yhteen ihan mukavasti elokuvasarjan kolme ensimmäistä osaa.

Ensimmäisestä osasta on tosin napattu mukaan noin kymmenen sekunnin flashbackiksi Jasonin äidin kohtalo, kakkososasta on otettu mukaan Jasonin alttari ja kolmososasta on otettu mukaan Jasonin maski, sekä tietysti kuuluisaksi käyvä farmi latoineen päivineen. Ja onpa elokuvassa mukana monia muitakin tuttuja kohtauksia, jotka tietysti vain vanhat elokuvat katsonut katsoja saattaa bongata. Ja onhan toki myös huomioitava se tosiseikka, että elokuva on lopulta “vain” uudelleenfilmatisointi, jossa kaikki täytyy tehdä paremmin tai “isommin”. Friday the 13th kohdalla tämä asia tarkoittaa tietenkin enemmän gorea, enemmän verta ja enemmän tissejä. Nehän ne perus-slasherin ainekset ovat olleet jo vuosikymmeniä.

Eikä siinäkään itseasiassa mennä hirveästi metsään. Slashereita ja edellisiä “Jasoneita” katsoneelle elokuva on viihdyttävää peruskauraa, jonka kykenee katselemaan läpi ilman suurempia harmitteluja. Juoni ja roolihahmojen käyttäytyminen on tietenkin elokuvan hengen mukaisesti lähes aivotonta kikkailua, mutta Jasonin osoittaessa hiipijän taitojaan, jää katsoja ihmettelemään lähinnä sitä, että kuka seuraavana kuolee. Kun vielä näyttelijätkin on pestattu elokuvaan lähinnä ulkoisten avujen pohjalta, on käsissä todellakin varsin tyypillinen raina, joka on kieltämättä ihan hienosti toteutettu. Friday the 13th onkin saanut periaatteessa jonkinlaisen kasvojenkohotuksen, jossa Jasonin hurvittelut tuntuvat lähinnä harmittomilta. Sinänsä uudelleenfilmatisoinnin rajoittaminen ensimmäisiin osiin on ollut myös järkevä teko: säästyypähän selittelyt Jasonin haudasta nousemiselle ja ruumishuoneesta heräämiselle johonkin muuhun elokuvaan.

  • Friday the 13th
3

Summary

Genret: kauhu
Kesto: 106 min
Ohjaaja: Marcus Nispel
Pääosissa: Amanda Righetti,America Olivo,Arlen Escarpeta,Danielle Panabaker,Julianna Guill,Kyle Davis,Nick Mennell,Travis Van Winkle,Willa Ford,Aaron Yoo,Ben Feldman,Derek Mears,Jared Padalecki,Jonathan Sadowski,Ryan Hansen
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2009

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments