elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Oscar-akatemia on ollut joskus parhaan elokuvan sarjassa pahasti hakoteillä varsinkin 2000-luvulla. Oikeiden voittajien sijasta Oscarilla on palkittu elokuvia, jotka ovat menestyneet kaupallisesti  tai sitten...

Oscar-akatemia on ollut joskus parhaan elokuvan sarjassa pahasti hakoteillä varsinkin 2000-luvulla. Oikeiden voittajien sijasta Oscarilla on palkittu elokuvia, jotka ovat menestyneet kaupallisesti  tai sitten valintaperusteet ovat todellisuudessa olleet jossain muussa kuin itse elokuvassa. Näin kävi esimerkiksi vuonna 2002, jolloin pystin vei käsittämättömästi surkeahko Chicago suoraan Roman Polanskin Pianistin alta. Samaan käsittämättömyyden ruuheen ajautuivat vuonna 2003 Taru Sormusten Herrasta-trilogian kolmas osa unohtamatta kuitenkaan vuoden 2005 Crashia, joka vei häpeällisesti voiton Capoten, Good Night, and Good Luckin ja Munichin nenän edestä. Tähän kuvaelmaan mahtuu periaatteessa myös Danny Boylen ohjaama Slummien miljonääri (Slumdog Millionare), joka onnistuu elokuvana oikein hyvin, muttei silti omaa Oscar-voittajasta säteilevää auraa.

Slumdog Millionaren tarina on varsin tyypillinen sankaritarina, jollaista varsinkin amerikkalainen ja miksei eurooppalainen yleisö kaipaa. Toisaalta tarinan erikoisuus piilee sen monimuotoisuudessa, sillä Boylen elokuva sisältää viitteet amerikkalaisten rakastamasta "ryysyistä rikkauksiin"-tarinasta, tyypillisestä ja hyvin elokuvamaisesta tosirakkaudesta, sekä tietenkin uhrautumisesta. Tämä kaikki on yhdistetty ihan hienosti toimivaksi kokonaisuudeksi, jossa hyvin löyhästi seurataan orvoksi jäävien veljesten aikuistumista ja miksei selviytymistä Intian väkirikkaalla maaperällä. Tuloksena onkin tarinaltaan monivivahteinen, mutta dramaattisuudeltaan melko vaisu tarina, joka ei kosketa kuin hetkittäin. Vaisu tarina ja varsinaisen draaman puute johtuvat osittain elokuvan kestosta, joka on varmasti jouduttu tiputtamaan kahteen tuntiin ainoastaan peruskatsojan vuoksi.

On elokuvassa muitakin heikkouksia, sillä Dev Patelin näyttelemä tarinan "sankari" on aikuisiässä liian pureskeltua tavaraa. Nuoressa miehessä ei ole juuri mitään tunnetta, eikä oikein intohimoakaan, vaikka Freida Pinto sitä yrittääkin miehessä herättää. Patelin näyttelemän Jamalin aikuista veljeä näyttelevä Madhur Mittal esimerkiksi onnistuu roolissaan paljon paremmin ja sivuosissa nähtävät Anil Kapoor ja vaikkapa Irrfan Khan ovat Pateliin verrattuna kuin eri planeetalta. Onneksi Patelia ei nähdä elokuvassa koko matkaa, sillä Jamalin nuorempia versioita esittävät näyttelijät onnistuvat rooleissaan huomattavasti paremmin. Muutenkin tuntuu siltä, että Boyle on onnistunut elokuvassa paljon paremmin aidoilta huokuvien lapsinäyttelijöiden, kuin niin kutsuttujen ammattilaisten kanssa.

Onko Slumdog Millionare ansainnut "vuoden 2008 paras elokuva"-tittelin? Sitä on vaikea sanoa, mutta vaikka Boylen elokuva onnistuukin hienosti, ei siitä ole missään tapauksessa klassikoksi. Slumdog Millionare kuuluukin siihen suureen elokuvasarjaan, jossa elokuvan voi kerran katsoa ja sitten siirtää unholaan. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että elokuva ei katsojassa nostata juurikaan tunteita (ellei katulasten julmaa kohtaloa oteta huomioon), eikä se onnistu tuottamaan katsojalleen tarvittavaa viihdettä tai draamaa, joka tuntuisi jotenkin superhienolta. Kun elokuva rullaa hienosti eteenpäin, sekä on hienosti toteutettu, niin on helppo ymmärtää elokuvan saamaa julkisuutta. Mutta vuoden 2008 parhaaksi elokuvaksi tästä palasta ei millään voi olla. Varsinkaan, kun samalta vuodelta löytyvät sellaiset elokuvat kuin Changeling, Iron Man, Wrestler tai vaikkapa Revolutionary Road.

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.