Ghost Town

Mitä tapahtuu, kun Officella maailmanmaineeseen noussut television supertähti ja radion tiskijukka, Ricky Gervais, tekee oman elokuvansa? No, ei oikeastaan mitään, sillä vuonna 2008 valmistunut elokuva, Ghost Town, ei ole Gervaisin ensimmäinen valkokankaan koitos, mutta kyllä silti Secret Window-elokuvan ohjanneen David Koeppin ohjaus-käsikirjoituksessa on sitä jotain, joka välillä antaa katsojallekin ihmeteltävää. Muutamien hyvin oivallettujen vitsien säestämänä varsin tyypillinen rakkauskomedia eteneekin hienoon päätökseensä, jossa elämä jälleen kerran voittaa.

Tällä kertaa osittain kliseiseen hassutteluun on saatu jälleen melko kova trio, joista päällimmäisenä kannattaa ehdottomasti mainita Gervais. Miehen taakka on tosin ainakin minun silmissäni melkoinen, eikä Gervais onnistu karistamaan The Officen David Brentiä harteiltaan, vaikka miten yrittäisi. Gervais kyllä yrittää, mutta Ghost Town on välillä kuin jalostettu Office, jossa muutamat vitsit viedään vielä pidemmälle. Sinänsä tämä asia on outoa jälkikäteen ajateltuna, sillä Gervais ei ole osallistunut elokuvan käsikirjoitukseen millään tavalla, vaan käsikirjoittajana ennenkin kynää heilutellut Koepp on myös vastannut elokuvan käsikirjoituksesta yhdessä John Kampsin kanssa.

Muissa elokuvan rooleissa nähdään sitten jälleen kerran melko väsyneen oloinen Tea Leoni, joka ei tuo omaan rooliinsa oikeastaan mitään ylimääräistä. Leonin varmaa, mutta samalla harmaata, näyttelemistä on välillä jopa melkoisen tylsää katsella, eikä Gervaisin näyttelevää hammaslääkäriä kiusaava narsistinen haamu, Frank, ole Greg Kinnearin näyttelemänä yhtään sen parempi.

Ghost Townin vahvuus onkin osittain Gervaisissa ja ennenkaikkea hieman paremmassa tarinassa. Vaikka elokuvasta löytyykin kliseitä, niin tarina kuolleita ihmisiä näkevästä ja ihmisiä vihaavasta hammaslääkäristä on varsin raikas. Ja kun mukaan isketään vielä hienoja irrallisia kohtauksia, kuten sairaalassa tapahtuva lääkärin, Gervaisin ja giganttisen kokoisen lakimiehen välienselvittely, on elokuvan parissa helppo jopa hymyillä.

Muuten Ghost Town muistuttaa hieman halvalla tehtyä romanssia, jonka tehtävänä on saattaa toisilleen sopiva pari yhteen. Tässä välissä Gervaisin itsekkään hahmon täytyy tietenkin jälleen kerran tehdä hyviä tekoja ja parantaa maailmaa, mutta silti nämä kliseiset tapahtumat eivät alleviivaa koko elokuvaa. Gervaisin hammaslääkärin muuttuessa muuttuu itse elokuvakin antaen tilaa näyttelijöille ja pienille sivuhahmoille. Kun tarinakin nivotaan huolella yhteen, jää jäljelle vain katsojalle viisasteleva totuus, joka yrittää taas(kin) tehdä katsojasta edes vähäksi aikaa parempaa ihmistä. Kohtalaisen hyvänä rakkauskomediana Ghost Town joka tapauksessa toimii niin näyttelijöiden kuin tarinankin osalta sen verran hyvin, että kyllä tätä voi melko varauksettomasti suositella illan parisuhde-elokuvaksi.