P2

Aina silloin tällöin eteen sattuu näitä pienen budjetin elokuvia, joita ei ole mainostettu oikeastaan missään, ja tekijätiimi näyttelijöitä myöten koostuu yleensä tv-sarjojen sivuosien staroista. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, etteivätkö nämä elokuvat olisi katsomisen arvoisia, tai jopa hyviä. Esikoisohjaustaan tekevä Franck Khalfoun tekeekin yllättävän väkevän ensiohjauksen, joka nostaa miehen rimaa sen verran korkealle, että tulevilta ohjauksilta on jopa lupa odottaa jotain. Eihän tämä toki kuitenkaan mikään mestariteos ole, mutta genressään tämä nousee ainakin allekirjoittaneen listalla sinne tusinakauhujännärien parhaimmistoon kertaheitolla. Kilpailijoita on siis paljon, mutta mikä erottaa tämän niistä sadoista muista alan elokuvista?

Selkeä konsepti ja onnistuneet näyttelijävalinnat. Kun tehdään tarpeeksi yksinkertainen juoni, niin epäloogisuuksille ja virheille jää vähemmän tilaa. Kukapa meistä ei olisi joskus ollut parkkihallissa ja tuntenut aavistuksenomaista klaustrofobiaa tai pimeyden pelkoa näissä kylmissä betonitunneleissa. Kun tähän yhdistää aavistuksen psykoottisen hallivahdin, sekä jouluaaton tuoman hiljaisuuden, niin käsissämme todellakin on toimiva juoni.

Alias-sarjassa vahvaa jälkeä tehnyt Rachel Nichols on suuryrityksessä toimiva manageri Angela, joka on suorastaan sairaalloisen tunnollinen työssään. Nainen löytääkin itsensä jouluaattona itsekseen toimistolta, ja ainoastaan aulan turvallisuusmies Karl, sekä parkkihallivahti Thomas ovat talossa paikalla. Angelan työura on vienyt suurimman osan naisen elämästä, ja itsekseen asuva nainen onkin matkalla töistä suoraan perheensä joulujuhliin, kun neidon auto ei otakkaan käynnistyäkseen. Ystävällinen Thomas tarjoaa käynnistyapua mutta ilman tulosta, ja Angela päättääkin tilata taksin. Jostain kumman syystä Karl on hävinnyt aulasta, ja taksin saapuessa Angela ei pääsekkään pihalle talosta. Hätääntynyt nainen yrittääkin vielä ulospääsyä parkkihallin kautta, mutta hallin ovet ovat kiinni ja Thomaskin tuntuu kadonneen. Kaiken kukkuraksi kännykästä katoaa kentät maan alla ja valot alkavat sammumaan. Angelan painajainen alkaakin tästä.

Ohjaaja Khalfoun johdattaakin tätä tarinaa suorastaan mestarillisen tyylikkäästi. Katsoja vedetään Angelan rooliin ja hallissa tapahtuvat kummallisuudet tunkeutuvat niin katsojan kuin Angelankin tajuntaan. Pikkuhiljaa tarina avaa aina uusia ovia, joista jokainen on edellistä karmivampi. Vaikka elokuva muuttuu periaatteessa perinteiseksi ajojahtikauhuksi, Angelasta ei kuitenkaan tehdä missään vaiheessa stereotyyppistä uhria, vaan tarinan hahmoille annetaan runsaasti liikkumavaraa ja nyansseja, jotka monista tämän alan elokuvista puuttuvat. Juoni on ajoittain jopa nerokas siinä, kuinka hulluus ja neuvokkuus kasvavat suhteessa toisiinsa. Elokuva on myös yllättävän brutaali, ja jopa itsekin hätkähdyin muutamasta kohtauksesta, sillä ne tulivat niin yllättäen. P2 on kuitenkin loppupeleissä hyvin perinteinen kauhujännäri, mutta se sisältää muutamia loistavia kohtauksia ja älykkään juonen, joka jälleen osoittaa, että nurkkaan ajettu nainen osaa olla todella vittumainen sille päälle sattuessaan.