elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Jonathan Levinen ensimmäinen kokopitkä ohjaus, All the Boys Love Mandy Lane, ei voisi olla genreltään hämäävämpi. DVD:n kannen ja trailerin perusteella vuonna 2006 valmistuneesta...

Jonathan Levinen ensimmäinen kokopitkä ohjaus, All the Boys Love Mandy Lane, ei voisi olla genreltään hämäävämpi. DVD:n kannen ja trailerin perusteella vuonna 2006 valmistuneesta elokuvasta voisi helposti odottaa normaalia teinikauhua, joka tyytyy pelottelemaan yleisöään hieman slashermaiseen tyyliin. Levinen elokuva vaikuttaakin katsojan ennakko-odotusten perusteella niin paljon Scream-kopiolta, että elokuva tekisi melkein mieli jättää väliin. Onneksi kuitenkin ennakko-odotukset ovat vain odotuksia ja niinpä All the Boys Love Mandy Lane muuttuu pelkistetystä slasher-elokuvasta ihmeelliseksi road movien ja slasherin yhdistelmäksi.

Elokuvan tarina on päällisiltä puoliltaan silti hyvin slashermainen, sillä kuuden teinin (kolme tyttöä ja kolme poikaa) joukkio suuntaa lähes Friday the 13th:maiseen tyyliin matkansa joukkion jäsenen isän ranchille, jota maskuliinen tilanhoitaja valvoo. Ei kestä aikaakaan, kun viinapullon korkki on avattu ja päihdyttävät aineet on otettu käyttöön pimeyden ottaessa teinijoukkion syleilyynsä. Siitä sitten alkaa varsin raa’aksi käyvä matka kohti elokuvan slasher-puolta, jossa joukkiota teurastetaan melko brutaalisti. Mutta ei siinä vielä kaikki: aivan kuin itse slasherissa ei olisi tarpeeksi asiaa, sillä koko elokuvan teema kietoutuu tehokkaasti hieman introverttiseen Mandy Laneen, johon koulun kaikki pojat ovat ihastuneita.

Ja mikseivät olisi, sillä nimikkorooliin valittu parikymppinen Amber Heard säilyttää hienosti hahmonsa ajatukset ja salaisuudet sisällään. Itse asiassa sisäänpäinkääntynyt Mandy on kuin tahtomattaan kohtalokkaaksi naiseksi joutunut miestennielijä; vastentahtoinen, mutta samalla niin luokseenvetävä. Tähän syyntakeettomaan ansaan sitten lankeavat miehet aina tilanhoitaja Garthista (Anson Mount) koulukavereihin (Michael Welch, Edwin Hodge ja Luke Grimes) saakka. Kun mukaan vielä lasketaan tyypillinen esiaviollinen seksi, ja sen uhri Marlin (Melissa Price), sekä kauneuskuningattaren roolia vetävä, mutta puheistaan huolimatta kokemattomaksi osoittautuva Chloe (Whitney Able), on kasassa varsin tyypillinen miehitys “alan elokuvalle”.

Paitsi että All the Boys Love Mandy Lane ei ole “alan” elokuva. Se on oikeastaan kaikkea muuta, sillä elokuvasta puuttuvat tavalliset äkkipelotukset ja tietynlainen slasher-elokuvan henki. Tilalle on tullut lähes kaihoisa mystisyys ja ensirakkauden tuoksu, joka huokuu Mandysta muiden teinien päälle. Mandysta onkin tullut kaikkien ensirakkauksien ja haaveiden tavoittamaton jumalatar, joka on ehdottomasti tavoittelemisen arvoinen. Mutta siinäpä on se jujukin: kun tavoittelu menee liian pitkälle, alkaa pitkässä kilpajuoksussa syntymään ruumiita. Ja juuri kun katsoja on oivaltamassa elokuvasta mielestään kaiken, tapahtuu jotain erikoista… Elokuvasta tulee kiinnostava ja jopa oudon haikea pala elokuvaa, joka erottaa Levinen elokuvan kaikista edellisistä slashereista. Senpä takia elokuva kannattaa ehdottomasti vilkaista läpi.

  • 70%
    All the Boys Love Mandy Lane - 70%
70%

Poiminta

Genret: jännitys,kauhu,mysteeri
Kesto: 90 min
Ohjaaja: Jonathan Levine
Pääosissa: Aaron Himelstein,Amber Heard,Edwin Hodge,Luke Grimes,Melissa Price,Michael Welch,Whitney Able,Anson Mount
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2006

Sending
User Review
0 (0 votes)

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments