Uhma

Toinen maailmansota tuntuu olevan eräänlainen pohjaton kaivo, josta elokuvantekijät kaivavat mitä erinäisempiä “tosi-tarinoita” kaiken kansan nähtäväksi. Joskus tarinat osuvat hyvinkin kohdilleen, kuten kävi Pianistin kanssa, mutta monta kertaa on menty myös sinne sentimentaaliseen metsään, missä surullisesta tarinasta on tehty vain kaupallinen näyteikkuna massoille. Ohjaaja Edward Zwick on kuitenkin todistanut kahdella edellisellä elokuvallaan (Blood Diamond ja Last Samurai), että aivan hukassa mies ei ole näiden tosikertomusten kanssa, ja tunteellisuutta ei ole miehen töistä ainakaan puuttunut. Uhma kertookin jopa mielenkiintoisen tarinan valko-venäläisten juutalaisten selviytymisestä toisen maailmansodan saksalaisvainoista, joka pysyttelee juuri sopivasti uskottavan ja näyttävän tarinankerronnan välimaastossa horjahtamatta liiaksi kummallekkaan puolelle.

Vuonna 1941 saksalaiset miehittivät nykyisen Valko-Venäjän alueen, ja saivat lahjonnalla ja kiristämällä paikallisen väestön kääntymään juutalaisia vastaan. Uhman selviytymistarina keskittyykin kahden juutalaisveljen, Tuvia ja Zus Bieskin, värikkääseen ja hieman erikoiseen kamppailuun uhkaajiaan vastaan. Ohjaaja Zwick onkin palkannut elokuvan vetonauloiksi kaksi tällä hetkellä varsin pinnalla ollutta näyttelijää, jotka eivät kuitenkaan kaihda vaikeita rooleja ja ovat todistaneet, että Hollywood ei ole vienyt miesten näyttelijäntaitoja mihinkään. Daniel Craig näyttelee veljesten järkevämpää ja rationaalisempaa osapuolta Tuviaa, ja olen aina ollut sitä mieltä, että tämä mies sopii sata kertaa paremmin tällaisiin rooleihin kuin puku päällä heiluvan 007:n saappaisiin. Tämä elokuva todellakin todistaa väitteeni oikeaksi. Craig on niin täydellinen roolissaan, että miehelle pitäisi antaa Valko-Venäjän passi samantein.

Veljesten villimpää ja kapinallisempaa puolta näyttelee myös aivan maagisen hyvä Liev Schreiber, ja huomasin kyllä jo Wolverinesta, että Liev osaa myös tämän toiminnallisemman puolen, mutta että kaksi näin väkevää suoritusta perättäin… Huhhuh. Miesten yhteen laittaminen onkin ollut mestarillinen veto, sillä vaikka veljekset eivät läheskään koko elokuvaa vedä yhdessä, on heidän kemiansa niin vahvaa, että se helposti yhdistää heidän tunteensa ja motiivinsa, vaikka miesten kohtalot vievät eri poluille. Elokuvan teema kasvaakin sen edetessä aina suuremmille poluille, ja alun pienimuotoinen kamppailu muuttuu loppua kohti koko juutalaiskansan yhteiseksi pelastamiseksi, ja Tuvia Bielskin tarinaksi siitä, kuinka yksi mies voi pelastaa kokonaisen sukupolven kun olosuhteet siihen pakottavat. Vaikka muut näyttelijät jäävät hieman statisteiksi, nousee sieltä esiin kuitenkin nuori Jamie Bell, joka näyttelee kolmatta Bielskiä, Asaelia ja samoin Alexa Davalos vetää mukiinmenevän suorituksen Tuvian uutena rakkaana Lilka Ticktinä.

Tuviasta ja Zusista ei kuitenkaan leivota mitään perinteisiä sota-sankareita, vaan he haluavat kuitenkin pelastaa itsensä ja läheisensä juutalaiseen tapaan rauhassa. Sota ei kuitenkaan jätä ketään viattomaksi, ja tämä lopulta johtaa veljesten erilleen kasvamiseen. On suorastaan raastavaa katsella kuinka monisatapäinen juutalaisyhteisö yrittää selvitä muutamalla perunalla talven läpi, kun luonto ei anna periksi sille, että miehet kävisivät ryöstämässä ruokansa maatiloilta. Muutamassa kohtauksessa Tuvian uhrautuvaisuus on jopa niin raadollista, että katsojalla nousee väkisinkin pala kurkkuun. Mutta kertoo tämä elokuva myös sen sodan toisen puolen, eli taistelun saksalaisia vastaan, jossa visuaalisuus ja leikkaus on kertakaikkisen mestarillista. Tuvian kouluttaessa normaaliväestöstä sotilaita, Zus lähtee huimille tehtäville itse venäläisten partisaanien kanssa, jotka myös taistelevat natseja vastaan, mutta heidän motiivinsa eivät ole aivan niin puhtaat. Kaikki kulminoutuukin lopulta juutalaisten tahtoon ja haluun elää, ja siihen mitä normaalit talonpojat ovat valmiita tekemään selviytyäkseen. Visuaalisesti upea, ja ainoastaan keskikohdaltaan laahaava elokuva kannattelee itsensä helposti ehkäpä hieman helppoon loppuratkaisuun, mutta koska kyseessä on tosi-tarina niin menköön nyt tällä kertaa.