elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Jane Austenin romaanit ovat sykähdyttäneet naisväkeä jo pitkän aikaa, eikä suotta, sillä 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa elänyt Austen kuuluu väistämättä kirjallisuuden merkkihenkilöihin. Austenin kirjoista...

Jane Austenin romaanit ovat sykähdyttäneet naisväkeä jo pitkän aikaa, eikä suotta, sillä 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa elänyt Austen kuuluu väistämättä kirjallisuuden merkkihenkilöihin. Austenin kirjoista on tehty myös paljon tv-sarjoja ja elokuvia, jotka ovat pääosin olleet varsin onnistuneita. BBC:n tuottama Pride and Prejudice minisarja oli Colin Firthin ja muiden brittinäyttelijöiden tähdittämänä lähes napakymppi, eivätkä esimerkiksi kirjoista tehdyt elokuvat, kuten esimerkiksi Sense and Sensibility, ole todellakaan mitään tusinaelokuvia -oikeastaan päinvastoin. Toisaalta Austenin kirjoja ei ole niin montaa, jotta todelliselta toistolta olisi aikojen saatossa vältytty. Senpä takia Karen Joy Fowlerin kirjasta tehty elokuva, Jane Austen -lukupiiri (The Jane Austen Book Club), on tervetullut piristysruiske tähän varsin konservatiiviseen Austen-genreen.

Minusta ei ole mitenkään epäluonnollista, että Austen-kirjojen maailmaa lähdetään tutkimaan vahvasti naisenergisellä otteella. Toki kirjapiiriin mahtuu mukaan myös Kevin Zegersin näyttelemä hurmuri, jonka romanssi yhteen kirjapiirin jäseneen on miltei selviö: käyhän elokuva kuitenkin selkeästi Austen-kirjojen hengellä. Muuten naisenergiaa viljellään varsin värikkäästi: koirankasvattaja Jocelynia näyttelevä Maria Bello hakee helpotusta ystävänsä elämään värkkäämällä treffejä ja joutuen itse “nalkkiin”, kun NYPD Bluesta ja Judging Amy-sarjoista tuttu Amy Brenneman pinnistelee oman kriisinsä keskellä. Brennemanin hahmo kun käy läpi kipeää eroaan miehestään (Jimmy Smits) ja samalla yrittää päästä oman elämänsä hallitsijaksi. Kun samaan näyttelijäsyssyyn lisätään vielä arka ja seksuaalista heräämistään tekevä Prudie (loistava Emily Blunt), kokenut Kathy Baker, sekä tarpeettomia riskejä nuoruuden innolla ottava Allegra (Maggie Grace), niin kasassa on varsin mielenkiintoinen lukupiiri.

Sekä teknisesti että hengeltään The Jane Austen Book Club on tuttua ja varmaa “valkokantisten” DVD-elokuvien tasoa. Toisin sanoen Swicordin elokuvassa ei rikota rajoja tai tabuja, vaan tuudittaudutaan rakkauden maailmaan, jossa pienenä normaalin linjan rikkomisena nähdään himmeästi palava kiihko. Toisaalta tukahdettu tunne sopii elokuvan teemaan niin hyvin, ettei sille periaatteessa voi olla hymyilemättä. Kun elokuvan näyttelijätkin heittäytyvät Austenin maailmaan mukaan varsin varauksettoman oloisesti, niin kasassa on varsin turvallinen ja leppoisa parisuhdepaketti vaikkapa leutoon lauantai-iltaan. Mitään ihmeitä Austen-paketti ei tarjoa, muttei sen periaatteessa sitä tarvikaan tehdä: elokuva kun on selvästi suunnattu yhden katselukerran ihmeeksi.

  • Jane Austen -lukupiiri
3

Summary

Genret: draama,rakkaus
Kesto: 106 min
Ohjaaja: Robin Swicord
Pääosissa: Jimmy Smits,Kathy Baker,Kevin Zegers,Marc Blucas,Amy Brenneman,Emily Blunt,Maggie Grace,Maria Bello
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2007

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.