Untraceable

Sarjamurhaajat ovat aina kiehtoneet jollain jännittävällä tavalla suurta yleisöä, ja siksi ei olekaan mikään yllätys, että tästä aiheesta on väännetty varmasti satoja, ellei jopa tuhansia elokuvia ja kymmeniä tv-sarjoja. Koko genre on niin läpikoluttu, että käsikirjoittajien ideat alkavat väistämättä käymään vähiin, mutta kun tähän aihepiiriin lisätään sitten aina niin mediaseksikäs internet, saadaan aikaiseksi jonkinlaisia moraalisaarnoja sisältävä tarina, joka kirkkaan punaisella tussilla alleviivaa meidät kaikki webin orjiksi ja tunteettomiksi surffaajiksi. Untraceable osuu jonnekkin kaiken tämän välimaastoon.

Mutta aiheeseen: mitäpä jos netissä olisi osoite, jonne menemällä nopeutat erään sarjamurhaajan kaappaaman ihmisen kuolemaa? Kuinka moni ihminen oikeasti menisi tuonne osoitteeseen, ja ehkäpä vieläkin polttavampana kysymyksenä; kuinka moni uskoisi, että ruudulla näkyvät tapahtumat olisivat totta? Tässä onkin kysymyksiä, johon Untraceable ottaa jollain tavalla kantaa Hollywood-lasien läpi. Kun internet on muuttunut jonkinlaiseksi globaaliksi anarkistisuuden viimeiseksi linnakkeeksi ja foorumiksi, kaikki on mahdollista ja ehkäpä tämänkin elokuvan pelottavin ajatus on se, että tapahtumat voisivat ihan hyvin pitää paikkansa.

FBI-agentti Jennifer Marsh (Diane Lane) on yksi FBI:n cyberosaston agenteista, joiden tehtävänä on valvoa netissä tapahtuvia rikoksia ja puuttua ainakin kaikkein räikeimpiin väärinkäytöksiin. Eipä aikaakaan kun Marsh törmää poliisin lähettämän vihjeen kautta www.killwithme.com sivustoon, jossa pieni kissanpoikanen tapetaan kuvaajan toimesta. Eipä aikaakaan kun sama heppu on kaapannut ihmisen, ja homma alkaa muuttumaan vakavaksi. Vaikka käsikirjoitus on jollain tavalla hyvin uskottava ja johdonmukainen, tuntuu se kuitenkin noudattavan jotain kiveen hakattua kaavaa siitä, kuinka sarjamurhaajaelokuvat etenevät.

Onneksi tämän elokuvan vahvimmat osa-alueet eivät pyöri täysin käsikirjoituksen varassa. Jännitystä osataan luoda loistavien näyttelijöiden toimesta, ja kerrankin uskottavasta tietokoneen käytöstä, sillä poissa ovat järjettömät graafiset käyttöjärjestelmät. Diane Lane osoittaa kaikille ikärasismia harrastaville elokuvantekijöille, että ammattitaito painaa huomattavan paljon enemmän kuin pelkkä ulkonäkö. Olen aina itsekin ollut sitä mieltä, että tietyt naisnäyttelijät vain paranevat vanhetessaan, kuten muutamat muutkin Hollywoodin A-naistähdet ovat viimeaikoina osoittaneet. Ja vaikka Lane onkin ehkä jollain tavalla hieman epätavallinen cyber-nörtti, joka istuu toimistossa jahtaamassa internetin pervoja, on hän kuitenkin äärimmäisen uskottava roolissaan. Agentti Marsh onkin kuin hellyttävä yksinhuoltajaäiti, joka tarpeen vaatiessa muuttuu perhettään ja itseään suojelevaksi naarastiikeriksi.

On kuitenkin vaikea kuvitella, että oikeasti yli 14 miljoonaa ihmistä haluaisi nähdä tai edesauttaa toisen ihmisen kuolemaa, mutta ehkä olen liian sinisilmäinen näiden asioiden suhteen. Siksi tämä elokuva varmasti toimikin paremmin minulle, kuin jollekkin kyynisemmälle ihmiselle, joka ei näe elokuvan toimissa mitään ihmeellistä. Oliko elokuvan tarkoitus sitten osoittaa ihmisille maailman julmuus, vai mitä, mutta elokuvallisilta avuiltaan tällainen vähemmän verellä mässäilevä hyvinkin ajankohtainen elokuva toimii ainakin allekirjoittaneelle loistavasti lauantai-illan kertaviihteenä.