Star Trek II: Khanin viha

Kun ensimmäinen Star Trek-elokuva floppasi pahoin niin lippuluukuilla kuin kriitikoidenkin silmissä, seuraavaa elokuvaa lähdettiin tekemään hieman erilaisista ainesosista. Ensinnäkin edellisen elokuvan massiivista 45 miljoonan dollarin budjettia piti pienentää rajusti ja juoneen piti saada ihan toisenlaista imua. Budjettirajoitukset näkyvätkin tässä elokuvassa välillä lähes koomisen selkeästi, sillä esimerkiksi Enterprisen lähtö telakalta oli kierrätettyä materiaalia edellisestä elokuvasta hieman saksittuna versiona ja avaruuslaboratorio oli otettu myös ensimmäisestä elokuvasta sillä erotuksella, että kuva oli käännetty väärinpäin. Jopa juoni oli tavallaan kierrätysmateriaalia, sillä tämä elokuva on jatkoa vuonna -67 tehdylle Star Trek jaksolle: Space Seed.

Space Seed-jaksossa Kirk kumppaneineen karkoittivat geneettisesti muunnellut ihmiset Ceti Alpha V:lle karanteeniin, missä he saisivat elää rauhassa, mutta he eivät saisi koskaan poistua planeetalta. Kirk ja muu Enterprisen miehistö tietenkin unohtivat kyseiset ihmiset vuosien saatossa, mutta tuona aikana Ceti Alpha VI räjähti ja sysäsi sen naapuri planeetta V:n sellaiselle kiertoradalle että koko planeetan ympäristö muuttui lähes kuolleeksi. Voisikin sanoa että näiden geneettisesti paranneltujen ihmisten johtaja Khan on syystäkin hieman näreissään Kirkille. Kuinka sitten Enterprise miehistöineen jälleen törmää tähän unohdettuun kansaan?

Liitto on yhdessä erään yksityisen tiederyhmän kanssa kehitellyt elämää mullistavan Genesis-laitteen, jonka täysivaltainen kapasiteetti voisi toimiessaan elvyttää jopa kuolleen planeetan. Enterprisen venäläisupseeri Chekov onkin saanut tehtäväkseen liittyä tämän tiederyhmän joukkoon toimien tähtialus Reliantilla förstinä. Etsiessään kuollutta planeettaa, Chekov ja Reliantin kapteeni Terrel löytävät kuolleen planeetan, jonka he luulevat olevan Ceti Alpha VI. Kun he löytävät kuitenkin pinnalta jälkiä asumuksista, Chekov huomaa millä planetaalla he oikeasti olevat, mutta silloin on jo liian myöhäistä ja Khan pääseekin kaappaamaan Reliantin.

Maassa Kirk on jälleen palannut laivaston kouluttajaksi, ja koulutettavana on uusi Vulcan-upseeri Saavik, jossa Kirstie Alley tekee kohtalaisen valkokangasdebyyttinsä. Saavikin viimeisenä tehtävänä onkin luotsata simulaattorissa kuuluisa Kobayashi Maru tehtävä, jossa ei voi kun hävitä, sillä tehtävä mittaa enemmän kapteenin luonnetta kuin taitoja. Tämän jälkeen tuodaankin loistavasti katsojalle esille, että vaikka Kirkiä pidetään hieman villinä upseerina ja ajoittain jopa vastuuttoman uhkarohkeana, on hän tähtilaivaston ainoa upseeri, joka on selvinnut Kobyashi Marun simulaatiosta hengissä. Tässä elokuvassa heitetään onneksi myös hyvästit valheelliselle ikä-illuusiolle, sillä Enterprisen miehistö esitetään juuri niin vanhoina ja kokeneena miehistönä kuin he oikeasti ovatkin. Iästä tulee tavallaan osa juonta, ja hahmot alkavatkin puhua jo uransa lopettamisesta.

Tämä elokuva kuitenkin pääasiassa toi Star Trekin takaisin sen ansaitsemalle paikalle elokuvahistoriassa. Poissa ovat pitkästyttävät suvantokohdat ja ylimalkainen pohdiskelu. Star Trek: The Wrath of Khan on ennenkaikkea seikkailuelokuva, joka ei unohda kovan scifin juuriaan, mutta muistaa myös viihdyttää katsojia. Khanin ja Kirkin keskinäinen taistelu avaruuslaivoilla on jotain uskomatonta Star Trekin historiassa, ja draaman ja huumorin suhde on suorastaan mestarillinen. Spock on jälleen astunut lähemmäs inhimillisyyttä, kun se suurin tragedia sattuu hänen kohdalleen. Harvoin mikään elokuva on herättänyt sellaisia tunteita kuin Spockin uhrautuminen koko Enterprisen takia, ja vaikka tietää, että mies ei lopullisesti kuole, niin dialogi Kirkin kanssa lopussa on jopa näin raavaan heteromiehen mielestä hyvinkin koskettavaa.

Vaikka tämäkin elokuva on kärsinut ajan hampaasta jonkin verran, on se kuitenkin edelleen hyvinkin näyttävä elokuva. Massiiviset budjettileikkaukset toki näkyvät läpi elokuvan, mutta lopputulokseen ne eivät onneksi liikaa vaikuta. Tässä elokuvassa tapaamme myös Kirkin pojan ja hänen ex-vaimonsa,  Enterprise ampuu vaiheisilla ainoan kerran koko Star Trek-elokuvahistoriassa ja saamme kuulla ensimmäistä kertaa kuuluisan alkupuheen elokuvan lopussa sen uudessa muodossa Nimoyn selostamana.

“Spock: Space: the final frontier. These are the continuing voyages of the starship Enterprise. Her ongoing mission: to explore strange new worlds, to seek out new life forms and new civilizations, to boldly go where no man has gone before.”