Star Trek: The motion picture

Avaruus, tuo korpimaista vihoviimeinen odotti arvoistansa seikkailua Tähti reen toimesta liki kymmenen vuotta ennenkuin vuonna 1979 Gene Roddenberry sai haluamansa debyytin valkokankaalle viimein toteutetuksi. Ohjaajaksi saatiin legendaarinen Robert Wise ja Roddenberryn lisäksi käsikirjoitusta väsäsi Alan Dean Foster ja Harold Livingston. Kun kameran eteen saatiin vielä koko alkuperäisen tv-sarjan miehistö pienien taistelujen jälkeen, oli katsojalla todellakin syytä odottaa jotain suurta ja historiallisesti merkittävää elokuvateosta. Valitettavasti ihan näin ei kuitenkaan päässyt käymään.

Kun elokuvan käsikirjoituspestistä kieltäytyivät sellaiset herrat kuin Steven Boncho (Columbo, Hill street blues, ym.) ja Michael Cimino (Deer Hunter), niin Livingstonen yksin kirjoittamaa lopullista screenplayta muokattiin useita kymmeniä kertoja elokuvan aikana. Laatu kärsi väkisin ja käsikirjoituksen taso jäi kauas siitä mihin sen potentiaali olisi voinut yltää. Jopa elokuvan aiheesta oli vaikea päästä yksimielisyyteen, sillä aiheita oli niin aikamatkustuksesta kuin Jumalan kohtaamisestakin. Lopulta päädyttiin jo sarjassakin pyörähtäneeseen aiheeseen, jossa maasta lähetetty satelliitti palaisi takaisin käytyään universumin laidalla koneiden planeetalla. Satelliitti olisi varustettu tietenkin tarvittavalla teknologialla, että matka olisi mahdollinen ja mikään voima tai este ei pystyisi estämään tämän kulkua.

Elokuvassa käsiteltiin myös pienillä juonenpätkillä se kulunut aika, mitä oli tapahtunut sarjan päättymisen jälkeen. James T. Kirkistä oli tullut amiraali ja Spock oli palannut Vulcanille suorittaakseen Kolinahrin, jossa kaikki loputkin tunteet haudattaisiin rautaisen logiikan alle. Tähtialus Enterprise oli kokenut isoja muutoksia ja alus olikin jälleen tähtilaivaston eliittiä. Vaikka tosiasiassa sarjan tapahtumista oli kulunut jo 10 vuotta, halusi Roddenberry kaikin tavoin saada näyttelijät näyttämään siltä, että aikaa ei olisi kulunut ihan niin paljoa. Shatner joutui läpikäymään rajun dietin ennen kuvauksia, ja kuvausten aikana käytettiin erilaisia valaistuksia ja maskeerauksia, jotta entinen jäsenistö näyttäisi nuorelta ja elinvoimaiselta, eli samalta kuin itse sarjan aikana.

Enterprise oli kuitenkin saanut jo uuden kapteenin, Deckerin, ja Kirkin oli määrä hoitaa velvollisuuksiaan laivaston päämajassa. Spockin epäonnistuttua Kolinahrissa, ja uuden vaaran uhatessa laivaston avaruutta, oli jälleen aika saattaa vanha miehistö saman aluksen sisään ja lähteä kohtaamaan koko avaruushistorian vaarallisinta kohdetta. V’geriksi itseään kutsuva sumu oli kooltaan lähes aurinkokunnan kokoinen ja pystyi tuhoamaan kolme klingonien alusta ja kokonaisen liiton avaruusaseman hidastamatta edes vauhtia. Amiraalin valtuuksilla Kirk ottaakin uudistetun Enterprisen komentoonsa ja pienten alkuvaikeuksien jälkeen matka kohti V’geriä voi alkaa.

Kun musiikista vielä vastaa legendaarinen Jerry Goldsmith, oli Star Trekin ensimmäisellä elokuvalla todellakin potentiaalia vaikka mihin. En tiedä onko aika vain ollut julma tälle teokselle, vai ovatko nykyelokuvat vain muuttaneet alaa niin paljon, mutta Star Trek: The motion picture näyttää, kuulostaa ja jopa haisee liian vanhalle elokuvalle. Se on kuin kaapista kaivetun vanhan puvun naftaliinin tuoksu, joka vangitsee koko näyttävän kokonaisuuden. Tunnelmaa kyllä osataan luoda juuri loistavalla musiikilla ja jopa nykymittapuun mukaan näyttävillä avaruuskuvilla, mutta 10-15 minuutin kamera-ajot avaruudessa näyttämässä pelkkää avaruussumua musiikin pauhatessa taustalla saavat katsojan silmäluomet väkisinkin lupsahtelemaan sulkemistilaan. Vaikka pidän itseäni suhteellisen kovana Trek-fanina, niin tällainen seesteisyys ja tapahtumattomuus vain ajaa katsojan koomaan.

Toki elokuva sisältää niitä loistavia oivalluksia, jotka tekivät jo sarjasta niin suositun. Kirkin, Bonesin ja Spockin sanailut ovat sitä tuttua naljailua ja ajoittain jopa älykästä pohdintaa velvollisuuksista ja elämän suurista kysymyksistä. Myös tärkeät elementit kuten jonkinlainen pasifistisuus ja tieteellinen lähestymistapa leimaavat tätä elokuvaa. Star Warsin muistuttaessa enemmän lasten fantasia-seikkailua, halusi Roddenberry tehdä tästä vakavasti otettavan kovanluokan scifi-elokuvan ilman kompromisseja. Varmasti tällekkin elokuvalle löytyy oma fanijoukkonsa, mutta itse en lukeudu niihin, sillä jos suoraan sanotaan, niin Star Trekin ensimmäinen elokuva on vain armottoman tylsä.