elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Kolmannen tuotantokauden kahdeksas episodi. Tähän on nyt tultu: kymmenen vuotta aiemmin aloitettu polku on kierretty loppuun ja päädytty alkupisteeseen, josta Peter Haberin näyttelemän Beckin...

Kolmannen tuotantokauden kahdeksas episodi. Tähän on nyt tultu: kymmenen vuotta aiemmin aloitettu polku on kierretty loppuun ja päädytty alkupisteeseen, josta Peter Haberin näyttelemän Beckin murharyhmä lähti liikkeelle. Ensimmäisen episodin oppipojasta, Gunvaldista (Mikael Persbrandt), on oikeastaan tullut oppi-isänsä veroinen hahmo niin ulkonäöllisesti kuin omalla tavalla mentaalisestikin. Gunvaldin harmaat hapset kuontalolla kertovat siitä, että matka on ollut pitkä ja vaikea, eikä ruotsalaisen lintukodon muuntaminen rikosten pesäksi ole ollut helppo tehtävä koko näyttelijäkatraalle muutenkaan. Siksi Kjell Sundvallin ohjausvuorolle osunut Beck -Herran nimeen (I Guds namn) on tarpeellinen episodi koko kehän ja juonikuvioiden sulkemiseksi. Toisin kuitenkin käy: kehä kyllä eräällä tavalla suljetaan ja kuljetaan loppuun, mutta juonikuviot jäävät vielä auki.

Herran nimessä tapahtuu periaatteessa paljon. Kaikki lähtee liikkeelle valokuvaajan murhasta, jota Beck alkaa ryhmineen selvittämään. Kuvista kuitenkin löytyy jotain epämääräistä, joita Beckin pomo, Margareta Oberg (Marie Göranzon), alkaa peitellä. Tämän jälkeen yhteydet natsi-henkiseen järjestöön alkavat olla jo varsin vaarallisia niin Obergille, Beckille kuin Mikael Persbrandtin näyttelemälle Gunvaldille. Kun Gunvald vielä haluaa ottaa palveluksesta omaa aikaa ja kun koko elokuva muuttuu ahdistuneeksi synkistelyksi ja syyllisten etsimiseksi, niin käsissä on varsin pätevää ruotsalaista rikoselokuvaa. Loppukin päättyy varsin epätavallisesti ammuskeluun ja turpaanvetoon, mutta silti Sundvall ei ole taaskaan onnistunut punomaan elokuvan pitkää juonikuvioita yhteen. Tuloksena on vain sanaton kunnioitus, selän kääntö ja solmuja, jotka suorastaan huutavat avaamistaan -turhaan.

Turhaan huutavat myös tutut näyttelijät: Peter Haberin näyttelemän Beckin työtä haittaavat ongelmat tyttären kanssa ja epäilys Obergin toimia kohtaan vaikuttaa myös Beckin psyykkeeseen. Kun viimeinen niitti isketään Beckin hahmoa tavallaan pitkän tarinan päättävänä tragediana, jää Beck neuvottomaksi. Samaa kohtaloa ei koe Persbrandtin näyttelemä Gunvald, joka kerää masentuneisuudestaan voimaa vielä yhteen Gunvaldin hahmolle tyypilliseen kostoon. Gunvaldin viha ja kosto on väkevä, mutta tunnepuolelta vaisu esitys Persbrandilta muiden näyttelijöiden ohella, jotka ikäänkuin sortuvat pitkän sarjan aiheuttaman synkkyyden apatiaan.

Herran nimeen ei ole parasta Beck-elokuvaa, mutta se on silti tyydyttävä päätös tälle pitkälle, kymmenen vuotta kestäneelle, sarjalle. Kunniallisesta lopetuksesta ei silti voida puhua: vaikka tietynlainen kehä on kierretty Alfasta Omegaan, niin silti itse pääjuoni jää melkoisen vaisuksi. Toisin sanoen Herran nimeen ei tarjoa sarjan fanille minkäänlaista kunnollista lopetusta. Kaikki jää ikäänkuin apaattisesti auki: Beck siemailee parvekkeella alkoholia, Gunvald katoaa jonnekin omaan maailmassa, eikä Ruotsista tunnu löytyvän mitään hyvää tai positiivista… Vain varjoisia kujia, kieroutuneita mieliä ja lohduttomuutta, joka konkretisoituu järkyttävinä veritöinä. Siinä on niin Haberilla, tavallisella katsojalla kuin sarjan fanilla ihmettelemistä: näinkö tämä nyt sitten päättyy?

Loppuhuomautus:

Vaikka itse jo uskoin, että Herran nimeen olisi viimeinen Beck-elokuva Haberin ja Persbrandtin kanssa, niin olin väärässä. Tämän vuoden puolella (2009) ilmestyy ainakin kaksi uutta Beck-elokuvaa (Levande begravd ja I stormens öga), joiden sisällöstä allekirjoittaneella ei ole suurempaa tietoa. Kirjoittakaa toki kommentteihin lisäinformaatiota kyseisistä tulevista elokuvista, mikäli tiedätte niistä jotain.

  • 60%
    Beck -Herran nimeen - 60%
60%

Poiminta

Genret: draama,rikos
Kesto: 90 min
Ohjaaja: Kjell Sundvall
Pääosissa: Ing-Marie Carlsson,Marie Göranzon,Mikael Persbrandt,Måns Nathanaelson,Peter Haber,Stina Rautelin
Valmistusmaa: Ruotsi
Valmistusvuosi: 2007

Sending
User Review
0 (0 votes)

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.