elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Kun David Suchetin näyttelemä Hercule Poirot on mukana missä tahansa (tällä kertaa Pohjois-Afrikan aavikolla), niin silloin murha on taattu asia. Tässä tapauksessa murhattavana on...

Kun David Suchetin näyttelemä Hercule Poirot on mukana missä tahansa (tällä kertaa Pohjois-Afrikan aavikolla), niin silloin murha on taattu asia. Tässä tapauksessa murhattavana on ärsyttävästi kälättävä ja nalkuttava rikas jenkki-vaimo, jota kaikki vihaavat aina lapsista lähtien. Niinpä kun Poirot’n tarkat korvat kuulevat seinien läpi käytävän keskustelun murhasta, on vain ajan kysymys, milloin itse rikos sitten tapahtuu. Ja sitten kun väistämätön on tapahtunut, on käsissä jotain todella ihmeellistä, sillä Poirot piristyy välittömästi ja miltei myhäillen käynnistelee murhatutkimuksiaan. Jos joku on tyytyväinen murhaamisesta, niin se siis lienee väistämättä Poirot, jonka harmaat aivosolut lähtevät mongertamaan lähes loputtomasta syyllisten katraasta murhaajan planttua.

Näyttelijät ovat tässä tv-elokuvan pituisessa episodissa, Hercule Poirot: Hänet täytyy tappaa (Appointment with Death), jälleen kerran varsin kohdallaan. Tosin ohjaajana toimiva Ashley Pearce on asetellut miehistönsä omiin sapluunoihinsa, joista poikkeaminen on vaikeaa. Niinpä elokuvassa nähdäänkin 30-luvun henkeen sopivaa brittiläistä jäykkyyttä ja hienotunteisuutta, joka lopulta riistäytyy "hienoston" keskellä murhaksi asti. David Suchet heittää Poirot’n roolissa tällä kertaa melko vaisun temputtelun, eikä esitä katsojalle minkäälaisia yllätyksiä. Samaa sarjaa ja kaavaa noudattavat myös muut Appointment with Death-episodin näyttelijät, joista ainoa mainitsemisen arvoinen tuttavuus on John Hannah, jolla on kokeneen Tim Curryn ohella otteissaan jonkinlaista karismaa. Muut ovat tämän ohella melkoista peruskauraa.

Appointment with Death-episodissa huomaa myös Poirot-sarjan vääjäämättömän heikkouden, joka on toisto. Suchet, kuten myös Agatha Christien tarinat, alkavat toistamaan itseään tuoden jokaisella kerralla samanlaisen tarinan vain erilaisessa miljöössä. Tämä ei välttämättä enää jokaisella kerralla toimi, sillä loputtomat traumat lapsuudessa, ilkeät teot menneisyydessä, raha tai kaikki yhdessä eivät enää jaksaa kantaa kovinkaan pitkälle. Jos jotain positiivista tästä episodista päästään hakemaan, niin Poirot’n sidekickin virkaa esittänyt Zoe Wanamaker loistaa viimeinkin poissaolollaan ja näin Suchetille jää enemmän tilaa näytellä. Tällä kertaa vain tarina, hahmot ja miltei kaikki tuntuu niin epäkiinnostavalta, että teltoissa haviseva tuuli ja yön pimeydestä tulevat huudot tuntuvat yhdentekeviltä. Varsinkin kun tunnelma valuu aavikon hiekkaan kuin hukkaan heitetty vesi.

2

Summary

Genret: rikos
Kesto: 95 min
Ohjaaja: Ashley Pearce
Pääosissa: Angela Pleasence,Beth Goddard,Cheryl Campbell,Christian McKay,Elizabeth McGovern,Emma Cunniffe,Zoe Boyle,Christina Cole,David Suchet,John Hannah,Tim Curry,Tom Riley
Valmistusmaa: Iso-Britannia
Valmistusvuosi: 2008

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments