elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

No niin, sivustomme toimitus toimitti minulle käteeni erittäin hämärän elokuvan, The New Barbarians. Fireboxin julkaisema C-luokan kasari-scifeily onkin jotain niin kummallista, että piti oikein...

No niin, sivustomme toimitus toimitti minulle käteeni erittäin hämärän elokuvan, The New Barbarians. Fireboxin julkaisema C-luokan kasari-scifeily onkin jotain niin kummallista, että piti oikein tarkistaa, että leffajuomani oli ihan vain tuoremehua ilman vahvikkeita. 80-luvulla tehtiin aivan käsittämätön määrä näitä c-luokan scifiräpellyksiä, joista osa nousi klassikoksi, mutta se suurin osa vajosi (onneksi) historian hämäriin ja kiihkeimpien fanien pimeimpiin vhs-kokoelmiin. Italian Grand old man Enzo G. Castellari on väsännyt maailmaan yli 40 elokuvaa aina 60-luvulta asti, ja kuten arvata saattaa suurin osa niistä on näitä spagetteja ja kauhu/scifejä, mutta myös sellaisia klassikkoja kuten Keoma ja Inglorious bastards.

Yksi asia näissä tämän lajityypin elokuvissa kuitenkin pysyy lähes vakiona: ne ovat nimittäin silkkaa paskaa. Väitän, että näitä elokuvia ei ole edes tarkoitettu hyviksi elokuviksi, mutta onneksi sillä itsellään on monta eri sävyä. Elokuvan alkaessa sitä oikeastaan toivoo, että juuri tämä elokuva olisi jollain tavalla parempi ja katsottavampi kuin ne sadat muut räpellykset, mutta sitten alkutunnari ja jälkiäänitetyt puheet näyttelijöillä masentavat katsojan lähes totaalisesti. Myös tapahtumapaikkana oleva hiekkamonttu tuntuu jotenkin koomiselta, ja koomisemmaksi se muuttuu siinä vaiheessa kun tajuaa, että koko perkeleen elokuva on kuvattu sillä samalla montulla, mutta vain hieman eri kulmista ja eri lavasteissa. Kaksi kertaa käydään ihan oikealla maantiellä, mutta kun sekin on joku kylätie maaseudun vihreässä luonnossa, niin uskottavuus ei todellakaan hio pilviä.

Tapahtumien nimittäin pitäisi sijoittua tulevaisuuteen, ja tarkemmin vuoteen 2019, jolloin tietenkin eletään ydinsodan jälkeistä aikaa ja koko ihmiskunta on sukupuuton partaalla. Miljöö onkin suoraan kopioitu Mad Maxista, ja vielä niin härskisti että katsoja jää oikein odottamaan, koska Gibson pompsahtaa paikalle. Lavasteet ja rekvisiitta on tehty paikallisen kyläkoulun harjoitustyönä, sillä ajoneuvot ovat oikeasti alumiinifoliota ja autot näyttävät jostain lelutehtaalta napatuilta epäonnistuneilta protoilta, jotka vielä kulkevatkin varmaan parhaimmillaan 30 kilometriä tunnissa alamäkeen. No ehkä tämä on sitä tulevaisuutta. Jotta skenaario olisi täydellisen camp-henkinen, niin aseet ampuvat jotain mystisiä säteitä, jotka eivät näy, eivätkä ne näytä tekevän näkyvää jälkeä uhriinsa, vaikka osumat toki tappavat. Toki tehoste- ja kustannusmielessä tämä varmasti onkin ollut paras ratkaisu, sillä vain luoja tietää miltä muunlaiset yritykset olisivat näyttäneet.

Itse tarinakaan ei tuo lohtua tähän pökäleeseen. Eletään siis ydinsodan jälkeistä aikaa, ja maisemissa rellestää itseään temppelisotureiksi kutsuva homomurhaajajoukko, joka valkoiset muovipalat yllään tappaa kaikki tapaamansa ihmiset. Tämä on toki todella viisasta toimintaa, sillä ihmiset ovat muutenkin kuolemassa sukupuuttoon,  mutta pahisten pomo One (George Eastman) onkin sitä mieltä, että kaikkien pitää kuolla. Onneksi paikalle eksyy yksinäinen soturi, Scorpio (Giancarlo Prete), joka toki myöhemmin ei olekaan yksinäinen, mutta kaikesta huolimatta hän kiertelee tätä hiekkamonttua ympäriinsä ja haluaa vaan elellä rauhassa ja ammuskella temppeliritareita. Matkan varrelle sitten eksyy, tai no siis hiekkamontuille, puolialaston nainen, jonka hän ovelasti kaappaa ritareilta ja piankos he muhinoivat läpinäkyvässä vihreässä ilmateltassa. Kun elokuvassa päästään puolenvälin yli niin aseetkin alkavat jättämään näkyviä jälkiä uhreihinsa, ja pian päät alkavat räjähdellä ja suolet lentää. Toimintaa siivitetään aina hienoilla hidastuksilla ja musiikilla, joka aiheuttaa lähinnä päänsärkyä ja lievää vitutusta.

Scorpio saa jossain vaiheessa Fred Williamsonin näyttelemän Nadirin kaverikseen, ja Nadir onkin niin kova jätkä, että hän tappaa vastustajansa räjähtävillä nuolilla ja hirveillä himonussijan viiksillään. Tämän mustan miehen virnistykset ovatkin koko teoksen parasta näyttelemistä. Ei ole vaikea arvata, että pääsankarit tapaavat yhden eloonjäämisryhmän, jota he temppelisotureiden hyökätessä puolustavat ja loppu huipentuu Onen ja Scorpion huikeaan kamppailuun. Mukana pyörii myös eräs näsäviisas poika, joka korjaa autoja ja tappaa vihollisia ritsalla, mutta ei siitä sen enempää. Tämä elokuva on oikeastaan häpeä koko elokuvatuotantoa kohtaan. Ymmärrän kyllä campin perusteet, enkä kuvittelekkaan, että tämä olisi jotenkin tosissaan tehtyä tarinaa, mutta rajansa se on tällaisellakin soopalla. Ainoat positiiviset vibat tulevat ihan aidoista wtf-tilanteista ja häpeilemättömästä campista.

Kiitokset Fireboxille arvostelukappaleen toimittamisesta.

"firebox"

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.