elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Aleksi Mäkelä nousi monien suomalaisten tietoisuuteen vuonna 1999 elokuvallaan Häjyt, jossa Pohjanmaalle sijoittunut rikoselokuva peilasi jonkin kummallisen suomalaisuuden perusjuonteita, jossa puukko heilui ja viinaa...

Aleksi Mäkelä nousi monien suomalaisten tietoisuuteen vuonna 1999 elokuvallaan Häjyt, jossa Pohjanmaalle sijoittunut rikoselokuva peilasi jonkin kummallisen suomalaisuuden perusjuonteita, jossa puukko heilui ja viinaa trokattiin. Nyt, lukuisien mitättömyyksien ja keskinkertaisuuksien (Lomalla (2000), Pahat Pojat (2003) ja mm. Matti (2006)) jälkeen Mäkelä on palannut takaisin viinan trokauksen maailmaan. Tuloksena on melko vahva esitys varsinkin Mäkelältä, jonka luulin jo hukanneen itsensä Selinin tuotantokoneiston rattaisiin. Oman osansa on toki Rööperiin tuonut Harri Nykänen, jonka kirjan (Rööperi – Rikoksen vuodet 1955-2005) pohjalta koko elokuva on tehty. Nykänen on kirjoittajana muutenkin äärimmäisen kiinnostava ja jopa ansioitunut, sillä suomalaisen televisiohistorian ehkäpä paras sarja, Raid, on syntynyt miehen kynästä.

Elokuvana Rööperi on valtava yllätys, sillä Mäkelän edellisten töiden perusteelta elokuvalta ei voi odottaa muuta kuin floppia. Tällä kertaa emme näe Jasperia (Pääkkönen) ilman paitaa tai edes tissejä muuta kuin pornokaupan seinällä, mutta sitäkin enemmän katsojalle tarjotaan päihteiden kiroja, ystävyyssuhteiden karikkoja ja auvoja, sekä tietenkin mielenkiintoinen, mutta silti varsin pinnallinen, läpivalaisu Rööperin rikollisten maailmaan. Itse asiassa koko Rööperi on tarinana varsin tavallinen elokuva, mutta sen tunnelma ja näyttelijät pelastavat paljon.

Tarina kertoo karkeasti erään ystävysryhmän tarinan, jossa he nousevat rikollisten arvoasteikossa yhä korkeammalle askelmalle viinaa trokaamalla. Kaikki alkaa satunnaisten ihmisten rullaamisesta päätyen lopulta kalliiseen omakotitaloon merenrannalla. Elokuvan roolihahmoiksi on noussut varsin moni Mäkelän aikaisemminkin käyttämä näyttelijä, joka periaatteessa myös kertoo sen, kuinka kapea on lista suomalaisista "huippunäyttelijöistä". Mukana häärää mm. pääroolissa pornokauppias/viinatrokari Tomppaa (joka ottaa esikuvansa Tom Sjöbergista) näyttelevä Samuli Edelmann, varsin rähjääntyneeksi maskeerattu Peter Franzen, sekä viihteen tämänhetkinen tunnetuin hauskuuttaja, Kari Hietalahti. Sivurooleissa puolestaan nähdään Jasper Pääkköstä, Leena Uotilaa kuin myös Pekka Valkeejärveä, joista jokainen onnistuu lyhyessä roolissaan varsin mukiinmenevästi -jopa Pääkkönen, jota on helposti ja oikeutetusti voinut pitää monessa elokuvassa melkoisena turistina-.

Näyttelijät ovat -kuten sanottua- Rööperissä melkoisen hyvin mukana. Pääroolissa oleva Samuli Edelmann onnistuu roolissaan hienosti, joskin Mäkelä ei ole onnistunut kenties aivan kaikkea ottamaan luottonäyttelijästään irti. Sopivaa karismaa miehessä toki on, mutta se ei aivan riitä pitämään siinä sivussa Peter Franzenia pinnalla. Franzenin rooli kun sattuu olemaan miltei kuin kopioitu Matin Nick Nevada -roolista. Samat eleet ja puheet toistuvat, eikä se katsojaa liiemmin naurata. Sen sijaan Kari Hietalahti onnistuu hieman yksinkertaisessa roolissaan kertakaikkisen mahtavasti: mustaa huumoria viljelevä rikollinen kun löytää lopulta äitinsä kuoleman jälkeen paikkansa ja kotinsa linnasta. Naiskauneutta elokuvassa esittää pääosin Pihla Viitala, jonka rooli Tompan vaimona jää varsin pintapuoliseksi, jopa miltei turhaksi kuriositeetiksi, vaikkakin Viitalan Monikan roolilla on merkitystä Tompan tunne-elämän kehittymisen puolelta. Ja täytyypä miltei samaan syssyyn mainita Pääkkönen, jonka rooli mafiapomona on samaan aikaan varsin epäuskottava kuin myös todella vihattava.

Rööperissä koko elokuvaa kannattelee kokonaisuus, sillä mikään osa-alue ei varsinaisesti nouse kirkkaasti toisen yläpuolelle. Tarina on toki elokuvalle varmasti hyvin soviteltu ja suppea (kirjaan nähden), mutta ajaa asiansa. Näyttelijät onnistuvat hyvin ja ennen kaikkea Rööperin tunnelma tuntuu teatterissa hyvältä: sen suhteellisen hyvä rytmitys tuo pintaan tunteita skaalan kummaltakin laidalta aina iloista ja suruista katkeruuteen asti. Koko Rööperi huokuu muutenkin jonkinlaista alkukantaista "suomalaisuutta", jossa "kaveria ei jätetä"-meininki nousee päällimmäiseksi motoksi huumoria unohtamatta. Tunnepuolellakin Rööperistä löytyy varsin paljon yritystä, mutta Franzerin näyttelemää ja koko ajan alemmaksi vajoavaa Krisua ei oikeastaan käy edes sääliksi. Tämä ja elokuvan roolihahmojen syvällisemmän kehityksen puuttuminen poistaa pisteitä, sillä elokuva toimii miltei kuin dokumenttina varsinaisen elokuvan sijaan. Tuloksena on, että katsojalle tarjotaan vain pintaraapaisu mahdollisesta sisäisestä tuskasta ja jätetään aloilleen rentoutumaan muutaman mustaa huumoria sisältävän lohkaisun kanssa. Joka tapauksessa Rööperi on silti huomattava parannus "Mäkelä-Selin-genreen", jossa olemme saaneet nähdä jos jonkinlaista rahastukselta haiskahtaa elokuvaa. Rööperi onkin viihdettä, muttei sentään ihan roskaa.

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.