The Air I Breathe

On olemassa kiinalainen sananlasku, jonka mukaan elämä jakautuu neljään eri kulmakiveen: iloon, suruun, nautintoon ja rakkauteen. Ensimmäistä elokuvaohjaustaan tekevä Jieho Lee on ottanut tämän teesin elokuvansa aiheeksi, ja onkin saanut aikaiseksi hieman erikoisen elokuvan ihmisten kohtaloista ja siitä, kuinka eri päätökset ja teot vaikuttavat muidenkin elämään. The Air I Breathe on sellainen elokuva, jota on hyvin vaikea kategorioida mihinkään genreen, sillä se seisoo aivan omilla jaloillaan ja erikoisuudestaan johtuen Suomessakin suoraan dvd:lle ilmestynyt teos pääseekin vähän yllättämään katsojansa.

Elokuva keskittyy näihin neljään elämän kulmakiveen, joita jokaista näyttelee eri henkilö. Ohjaaja Lee onkin tehnyt erikoisen ratkaisun esitettävien henkilöiden roolinimien kanssa, sillä päähenkilöt saavat ainoastaan nämä tunteiden nimet itselleen, ja heidän oikeita nimiä ei kuulla koko elokuvan aikana. Jonkinlaisena keskushahmona toimii Brendan Fraserin näyttelemä nautinto, joka toimii mafiapomo Fingersin (Andy Garcia) kovistelijana. Fraser tekee ehkäpä uransa hienoimpia roolisuorituksia melankolisena elämäänsä tympääntyneenä velkojen kerääjänä, sillä harvemmin vakavissa rooleissa näyttelevä Fraser on lähes täydellisen uskottava roolissaan.

Aina vakuuttavaa jälkeä tekevä Forest Whitaker tekee myös suorastaan koskettavan suorituksen Ilona, miehenä, jonka elämä todellakin polkee paikallaan. Toimistotyöhönsä totaalisesti tympääntynyt Whitaker tekeekin radikaalin ratkaisun saavuttaaksen ilon ja silloin kaikki menee päin helvettiä, vai meneekö sittenkään? Kun tarinaan liitetään vielä Sarah Michelle Gellarin näyttelemä Suru, joka myös tekee ehkäpä yhden vaikuttavimmista suorituksista sitten Buffyn. Suru yrittää luoda uraa pop-tähti Tristana, jonka elämä kokee varsinaisen mullistuksen hänen törmätessään yhteen mafioso Fingersin kanssa. Neljäntenä tulee Kevin Baconin näyttelemä Rakkaus, joka menetti nuoruutensa rakkauden toiselle miehelle luovuttamatta silti omia tuntemuksiaan tähän rakkauteen. Tarinan edetessä hänen rakkautensa tullaan todella punnitsemaan.

Ohjaaja Lee on tehnyt loistavan tarinan näiden neljän ihmisen kohtaloista, jossa elokuvan aikajana ei ole niinkään lineaarinen, vaan jännittävästi poukkoileva. Tunnetiloja näyttelemään valitut henkilöt ovat kaikki myös jollain tavalla samanlaisissa elämäntilanteissa, vaikka ovatkin täysin eri maailmoista. Kaikki tavoittelevat jotain mitä eivät ole koskaan saavuttaneet, ja heidän elämänsä ovat polkeneet tavalla tai toisella paikallaan aivan liian kauan. Itseäni tarinassa hätkähdytti sen melankolisuus ja rauhallisuus. Amerikoissa pahasti flopannut leffa ei ehkä tehnyt toivottua vaikutusta aina iloisuutta mainostaviin jenkkeihin, mutta ehkäpä suomalaisten luontainen melankolisuus antaa enemmän tilaa tällaisille tarinoille, sillä itselleni ainakin tuli hyvin haikea fiilis tästä elokuvasta, ja jo se tekee tästä onnistuneen ja hieman erilaisen elokuvan.